Piia Pajunen
Piia Pajunen

RASVAPROSENTTINI JA LIHASMASSANI MUUTOS 2013 – 2018


Mikä on rasvaprosenttini? Paljonko mulla on lihasmassaa? Paljon painan, ja miten kehonkoostumukseni on muuttunut viidessä vuodessa? Kävin nyt ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen mittauttamassa kehonkoostumukseni ihan huvin vuoksi ja urheilun kannalta. Vaikka kehonmuokkaus on ollut kilpaurheiluni puolesta vahvana tavoitteena etenkin lihasmassan kannalta, niin en ole kokenut suurta tarvetta käydä mittaamassa sen hetkisiä lukemiani missään vaiheessa. Kukaan ei kisalavalla rasvaprosenttia tai lihasmassan määrää tullut kyselemään, silminnähden kehitystä kuitenkin jatkuvasti pukkasi melkoisen mukiin menevästi ja kisalavoillakin tehtiin aika kohtuullisen osuvaa jälkeä.
Otetaan tähän ihan ekana kehonkoostumusmittaus kesältä 2013. Taustana kerrottakoon, että kyseisenä hetkenä treenannut salilla tavoitteellisesti vasta 14 kuukautta. Alla kuitenkin aktiviisia kilpaurheiluvuosia lukuisia ilman ainuttakaan välivuotta (saati välikuukautta), ja juuri pari kuukautta taaksepäin olin voittanut naisten EM-pronssia vapaaohjelmafitnessissä, ja pari kuukautta etenpäin voitin lajini Suomenmestaruuden. Ihan lihaton en siis ollut tällöin(kään), mutta kehon rasvat olivat jo jokseenkin tiiviissä muodossa kisakauden pyöriessä päällä. Tässä siis ensin InBody-mittaus juhannuksen 2013 huudeilta. Voila!
rasvaprosenttini

Tämä supercool treeniselfie oli napattu 2013 samana päivänä kehonkoostumusmittauksen kanssa.

9.5.2018 TANITA MC-780

rasvaprosenttini
Kehonpainosta oli pudotettu 1,0 kiloa pois vaatetuksen osalta. Päälläni oli kuitenkin todella kevyet vaatteet, ja painoni on todellisuudessa kuitenkin siellä 60 kg:n yläpuolella.

29.6.2018 INDOBY 770

Jos näistä lähdetään näppärää analyysiä tekemään, niin ensimmäisenä huomioni kiinnittyy kahteen asiaan. Ensinnäkin uusin InBody-mittaus ilmentää, että lihasmassani olisi näiden viiden vuoden tavoitteellisen treenin johdosta pudonnut 156 senttisestä ruhostani 100 grammaa. Toisekseen uusimmissa Tanita-mittauksessa ja Inbody-mittauksessa on keskenään melkoisen suuria heittoja. Rasvaprosentissa on mittauksissa miltei 6 %-yksikön heitto ja rasvamassassa 3,4 kilon ero. Paino tai elämäntavat eivät tässä ole muuttuneet oikeastaan mihinkään huiman 1,5 kuukauden välissä, niin en ihan tahdo uskoa, että tämä ilmentäisi totuutta.
Kehonkoostumusmittauksia ei suositella toteutettavan kuukautisten aikana tai kovan treenin jälkeen. Kaikissa ylläolevissa mittauksissa kävin myös heti aamutuimaan ilman juomista tai syömistä, jotta mittausolosuhteet olisivat mahdollisimman vakaat. Jo ihan näitä heittoja kahden eri mittauksen välillä tein sen johtopäätöksen, että enpä taida edes vaivautua tarkemmin asiaan perehtymään, enkä jaksa pohtia, kumpi on missäkin osa-alueessa lähempänä totuutta. En siis edelleenkään tiedä, paljonko minulla on lihasmassaa tai paljonko rasvaprosenttini on. Totta puhuen, nämä eivät ole kiinnostanut tätä päivää ennenkään, eikä tule kiinnostamaan jatkossakaan.
Ja toisaalta ihan sama, vaikka lihasmassani olisikin pudonnut (highly doubt, haha) näiden vuosien aikana määrätietoisesta ja äärimmäisen tavoitteellisesta treenistä huolimatta. Kroppa on aika erinäköinen samoissa painoissa näiden vuosien välillä, voimatasot ja treenitulokset kasvaneet melkoisesti, taidot kehittyneet, ominaisuudet huomattavasti paremmat ja vaatekokokin on ottanut jonkinasteista muutosta. Tähän ei siis vaikuta lihasmassani tai rasvaprosenttini lukema.
rasvaprosenttini

rasvaprosenttini
Aim’n -toppi: TÄÄLTÄ*

Olen itsekin saanut monia huolestuneita viestejä siitä, kuinka kehonkoostumusmittauksien mukaan se kehitys on kuulemma sakannut ja pahasti, ja tulokset ovat romahtaneet, vaikka salilla on tullut tulosta todella hyvin. Kehonkoostumusmittauksissa on mahdollista tulla heittoja ja joskus jopa isojakin, kuten tästä omakohtaisesta esimerkistä voidaan todeta. Ei siis kannta repiä pelihousujaan tai ahdistua siitä, että kehonkoostumusmittaus näyttää jotain muuta, mitä olit olettanut. Ja jos tiedät jo etukäteen olevasi vaakalukeman kyttääjä ja omaat taipumuksen reagoida vähän liiankin voimakkaasti digitaalivaa’an näytön lukemiin, niin en rehellisesti sanottuna suosittele kehonkoostumusmittausta. Vaikka se pystyisikin antamaan tarkan tuloksen.
Markkinoilla olevat kehonkoostumusmittaukset voivat olla luotettavia ja mittaushenkilökuntakin kaikissa suorittamissani mittauksissa näyttivät osaavan hommansa, mutta tulokset voivat myös heitellä aika rajustikin. On myös syytä pistää merkille, että vaikka mittaustulos olisikin kohdallaan, niin se ei kuitenkaan kerro juuri mitään muuttuneesta kehon ulkoasusta, saavutetuista ominaisuuksista, parantuneesta kropanhallinnasta, kehittyneistä taidoista tai sinusta itsestäsi. Ihan näin muutamia mainitakseni. Luottaisin siis mieluummin käytännön järkeen ja treenituloksien seuraamiseen oli kyseessä laji kuin laji.
Tämä postaus pähkinänkuoressa: Älä revi pelihousujasi tai treenirikoitasi, jos kehonkoostumusmittaus ei näytä siltä, miltä olisit toivonut. Niissä voi ilmetä aika suuria heittoja.

Sopivasti koostuvaa loppuviikkoa just sulle!

TSEKKAA MYÖS:
Suuriruokahaluisen naisen ongelmat
& Aamutreeni toimimaan! Miten syödä ja valmistautua?

EDELLINEN JUTTUNI:
Mitä on yhden blogipostauksen takana?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Kommentit (9)

  1. Kerttu

    Itse olen käynyt inbodyssa 4 vuotta 1-6 kk välein.
    Olen pitänyt sitä aina suuntaa antavana mutta kerran usko horjui pahasti kun Tulostimessa oli paperi loppu ja mittaus piti ottaa uudelleen että saadaan tulostus ulos, sillä välin kun lisättiin paperia laitteeseen oli mittausten mukaan lihasmassaa hävinnyt 3kg.
    Aina on ollut sama laite ja mittaus tehty samoissa olosuhteissa. Muuten mittausten mukaan vaikuttaa että koko ajan olisi tullut kehitystä.
    Jotenkin silti otan sen tuloksen aina vähän liian vakavasti vaikka tiedän että se on vain suuntaa antava.

    • Piia Pajunen

      Ohoh! Onpa iso heitto täsmälleen samassa mittaustilanteessa! Luulin, että viba itselläni oli ollut enemmänkin olosuhteiden väkinäisistä vaihteluista mittaustilanteissa ja mittauslaitteiston välillä. Ja vaikka itse teinkin tuon viban käydä eri mittauslaitteilla (toki kävin myös saman konseptin eri laitteella), niin silti haluaisin kyllä itsekin saada vähän luotettavampaa mittaustulosta, sillä mikään noista omista mittauksista ei ole oikein ollut millään tavalla linjassa toisiinsa nähden.

  2. Tessa

    Kiitos tästä postauksesta! Kävin itse kehonkoostumusmittauksessa vähän aikaa sitten. Tulos näytti, että kehostani olisi hävinnyt huimat 200g lihasmassaa, johon petyin todella paljon. Odotin, että 1 vuoden ja parin kuukauden välillä lihasta olisi tullut paaaaljon lisää kun sitä kovasti yritin kasvattaa. Kuvista taas selvän kehityksen huomasi. Parempi on ettei ota noita mittauksia niin tosissaan ja luottaa enemmän tuloksiin salilla ja kehityskuviin 😀
    PS. Oot ihan super inspiroiva ihminen <3

    • Piia Pajunen

      No en minäkään kyllä tahtoisi uskoa, että multakaan olisi viidessä vuodessa aika omistautuneella ja ammattimaisella lähestymistavalla hävinnyt 100 grammaa pihviä, kun tulokset salilla on ihan eri luokkaa ja kehitys on ollut peilikuvassa ja kisakuvissa ihan silminnähtävää. Eli sinuna tosiaan luottaisin ensisijaisesti niihin tuloksiin salilla ja kehityskuvissa. 😀 Ja kiitos sulle sinä ihana ihminen!! <3

  3. Johannamp

    Kehonkoostumusmittauksen tuloksille on ehkä helppo viitata kintaalla, jos rasvaprosentit ovat selvästi ns. hyvissä lukemissa joka mittauksella, vaikka vaihtelisivatkin. En tiedä, miten paljon mittaustulokset voivat pahimmillaan olla väärässä, mutta kun omat tulokset ovat rasvaprossan suhteen olleet ensin 29% ja sitten vuoden päästä 33%, niin kyllä se tuntuu turhauttavalta, koska virhemarginaaleista huolimatta rasvaa on kropassa noin 30 prosentin tienoilla joka tapauksessa. Joku ehkä sanoisi, että no laihduta, mutta en ole millään mittarilla ylipainoinen (painoindeksi n. 21-22, vyötärönympärys 73cm, pituutta 160cm, painoa 56kg). Riippuen mittalaitteesta tuo rasvaprosentti 33 alkaa olla jo selkeästi normaalin ylärajoilla, joten ainakaan tuon lukeman ei soisi nousevan. Myöskään elämäntavoista ei helposti löydy apua, koska ruokavalio on jo terveellinen ja liikuntaakin tulee 6 päivänä viikossa (kesällä suunnistusta, talvella hiihtoa, salilla perusvoimaliikkeitä, lisäksi lenkkeilyä ja kävelyä hyötyliikuntana). Siksi hieman ahdistaa nämä rasvaprosenttimittaukset, vaikka miten yrittäisi ajatella, että ei niistä tarvitse välittää :I

    • Piia Pajunen

      Noh, mutta onhan mullakin BMI siellä nippanappa ylipainon puolella, joten aina löytyy joku mittari, joka kertoo, etten minäkään olisi ”normaalipainoinen”. Enkä mä tiedä olisiko se itselleni kovinkaan odotettava tulos, että viiden vuoden äärimmäisen määrätietoisella duunilla lihasmassaa olisi kadonnut, kun juuri se lihasmassan kehittyminen on ollut yksi merkittävimmistä tekijöistä kohti omaa unelmaani olla kilpaurheilussa lajini ammattilaisliigan huipulla (tai päästä edes sitä lähelle). Jokaiselle omat asiat ovat merkityksellisiä. Jos tietäisin tuon tuloksen pitävän 100% paikkansa, niin uskoisin olevani aika murtunut, sillä iso osa siitä, johon kilpaurheiulussa harjoitteluni olen perustanut, murenisi alta, enkä
      Sullahan näyttää nuo mitat olevan täysin fiksuissa lukemissa ja jos elintavatkin ovat kunnossa, niin en sinuna huolehtisi liiemmin tuosta rasvaprosentista, ja kaikki muut mittarithan näyttävät sinun olevan juuri ”sopiva”. Jos siis nuo kehonkoostumusmittaukset tuntuvat aiheuttavan ahdistusta, niin suosittelisin ihan totta skippaamaan ne. Kyllähän kertomasi mukaan voi jo suoraan päätellä, ettet ole lihava tai epäterve ihminen, joten no worries!

  4. Kati

    Miun kehonkoostumusmittari on ollut vaaka ja peili 😀 😀 hähää! Joskus oon käynyt tyhy -päivän yhteydessä mut en jotenkin osaa ottaa siitä mitään irti.. lähinnä sellanen ”ihan hauska nähdä lukemat” fiilis jäi sillon.

    • johannamp

      Minäkin yritin mennä taannoin noihin kehonkoostumusmittauksiin sellaisella ”ihan kiva tietää mutta emmä niitä ny tule liian vakavasti ottamaan” -asenteella, mutta ilmeisesti silti odotin parempia tuloksia kun friikkasin niistä kuitenkin vähän 😀

    • Piia Pajunen

      Itsekin pidän noita mittaustuloksia lähinnä ”ihan hauska tietää”-setteinä , mutta nyt vähän alkoi jurppimaan, kun sain niin sekalaista tietoa, josta ei edes jäänyt käteen mitään. Siksi en jaksanut päätäni hetkauttaa siitä, että olin kuulemma menettänyt lihasmassaa, sillä ihan järjellä ajateltuna ja vähärasvaisia kisakuviakin katsellessa ei vain voi olla mahdollista, hah! 😀

Kommentoi »

Comments are closed