TAVOITTEENA PAINOINDEKSI: LIEVÄSTI LIIKALIHAVA


Jehei! Meitsi lihoo nyt! On tullut aika pistää pikkuhiljaa vatsalihakset piiloon ja kerryttää peräsimeen rehellistä laardia. Kuulostaako hieman omituiselta naisen suusta? No minusta ei.
Tämä vuosi on pitkälle pötkitty omalla kohdallani aika alhaisissa rasvaprosenteissa kilpaurheilun vuoksi, mutta tämä tilahan ei ole tarkoitettu missään tapauksessa pysyväksi. Pienenä selontekona kajautettakoon, että en minä oikeasti näytä siltä, mitä Instagramini sekä blogini kuvat ovat viimeisen puolen vuoden aikana syytänyt ilmoille. Sori hei vaan, jos olen niin antanut olettaa. Oikeasti minulla on pyöreämmät posket ja muhkeampi hanuri eivätkä vatsalihaksenikaan pompsahtele rautaisina esille paidan helman alta. Tsekkailkaa vaikka kuva materiaalia somestani viime talvelta. Sieltä löytyy se tavallinen Piia.
Oma genetiikkani pyrkii hakeutumaan mieluiten hieman persevämpään ja lievästi rehevämpään olomuotoon, ja tällaisessa minulla on parasta olla. Vähärasvaisuus ei ihan oikeasti tee ihmistä onnelliseksi, ja ihan rehellisesti sanottuna mun mielestä on aika ihanaa saada vähän hanuriin pehmeyttä. Samalla kun saa treenitehot taas kasvuun, naaman upotettua isompaan puurokattilaan, ja vihdoin taas kiristämisen sijaan pääsee treenissä kehityksen makuun kiinni, niin kyllä tälle likalle maistuu. Rauhassa siis kuitenkin edetään, eikä tavoitteena ole viettää viikkoa glukoositippa suonessa Lidlin paistopisteellä eläen. Normisafkaa enenemissä määrin naamariin, ja palautetaan pikkuhiljaa kroppa ja aineenvaihdunta tavalliseen tilaansa. Jau!

Ihan turha mun olisi haaveilla pienistä vaakalukemista tai XS-kokoisista farkuista ympäri vuoden, koska en siihen pystyisi. Siinä mentäisiin jo kohdallani aika heilahtaen hyvinvoivan ihmisen rajapyykin alitse, ja se ei todellakaan olisi sen arvoista. Pahoinvointi ei ole hyvinvointia, vaikka jatkuva riuduttaminen (ja sen terveellisiksi elämäntavoiksi mainostaminen) tuntuukin ilmeisen yleistä olevan. Toki joillakin onnekkailla pirulaisilla tuo kehon luontainen rasvaprosentti on geeniperimän myötä asettunut alemmaksi, mutta minä en tähän poppooseen kuulu (eikä kovin moni muukaan nainen), ja sillä sipuli. Ja jos totta puhutaan, niin en ole tästä genetiikastani kovinkaan pahoillaan. Miksi sen ihon alaisen ihan normaalin rasvakudoksen pitäisi muka olla niin pelottavaa?
Omaa genetiikkaa vastaan ei kannata väkisin taistella, eikä ulkonäkö ole todellakaan sen arvoista. Jos elämää eläisi vain Instagramissa esiteltävien vatsalihasten ja kireiden kinttujen vuoksi, niin jossain on vika. Olen sanonut tämän blogissani ehkä sata kertaa, mutta kertauksena heitettäköön, että se rasvaprosentti ei vaikuta ulkoiseen minääsi juuri millään lailla, vaan isoin tekijä ihan oikeasti on se, miten itsesi kannat. Ryhti ja nokka pystyyn, ja itsevarmuus kyllä huokuu rasvaprosentista huolimatta. Sitäpaitsi, mitä täällä hyisessä Suomessa edes vatsapalikoilla ja kireällä hanurilla oikeasti tekee? Voin paljastaa, ettei kovin paljoa… 😀
Ja mitä siihen painoon ja painoindeksiin tulee? Olen teini-iästä asti omistanut hieman tanakamman rakenteen, ja tähän päälle kun on tuota pihviäkin tullut taottua, niin sehän tietää sitä, että tähtäimessä oleva vaakalukema on luonnollisesti hieman korkeampi kuin samaa pituusryhmää (lue: 156cm kääpiö) edustavalla peruslikalla. Vielä tuossa reilu parikymppisenä urheilijana painoni huiteli jossain 53-55kg:n välillä, mutta nykyään se sopivin ja luonnollisin lukema vaa’an päällä taitaa huidella siellä 61 kilon paikkeilla. Painoindeksin mukaan tuossa vaiheessa mennään jo lievän liikalihavuuden puolella. Eihän siinä, kun tuolla tämän talouden komeammalla kaiffarilla sama mittaristo huutaa tällä hetkellä merkittävää lihavuutta, hah!

Aim’n-collegepaita: TÄÄLTÄ* // Aim’t-trikoot: TÄÄLTÄ*

Mitä tästä opimme? A) Vaaka sekä BMI ovat toisinaan aika turhia veijareita B) Rasva hanurissa on oikeasti jees C) Jos treenaat pihviä, niin sinusta tulee usein painavampi ja D) Painava ja lihava on vissisti eri asia.

Painokasta keskiviikkoa! 😉

Kurkkaa myös:
Miltä näyttää 156cm ja 61kg?
& Miksi normaalipainoset pelkäävät painonnousua?

Edellinen juttuni: Missä tilanteissa skippaan treenin?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (24)
  1. Kiinnostunut
    20.9.2017, 17:47

    Moro! Kiinnostais tietää, kuinka raudanlujan fitnessammattilaisen reverse etenee. Voisitko siitä laatia jonkinlaista postausta?
    Ja onnittelut vielä näin jälkijunassa Vegasin huikeasta vedosta 😀

    1. Piia Pajunen
      21.9.2017, 10:12

      Hola ja kiitosta vain! 🙂 Voisin tästä omasta reversestä jossain vaiheessa kirjoitella, kunhan se itsellenikin omana ihmiskokeenaan taas selviää. 😀 Periaatteessa samalla kaavalla menen kuin aina ennenkin, eli nostin kerralla sapuskan määrää reippaammin ylemmäs, ja lähden tästä sitten nostelemaan tasaisen varmasti hiljalleen safkoja ylöspäin kropan reagoinnin ja yleisen fiiliksen mukaan. 🙂

  2. Jotenkin tuntui aika huojentavalta nähdä tuo 61kg vaikka tiedän ettei ajatukset saisi pyöriä liikaa lukujen ympärillä. Kilpaurheilijana ja entisenä syömishäiriöpotilaana on välillä haastavaa olla sinut numeroiden kanssa, mutta isoihin lukuihin ja reilumpaan lihasmassaan tottuu vähitellen. Kiitos taas hienosta tekstistä, sun blogin jutut on auttanut paljon löytämään tasapainoa ja rentoutta omaan syömiseen ja treenailuun!

    1. Piia Pajunen
      21.9.2017, 10:15

      Numeroihin ei tosiaan kannata liikaa keskittyä, ja tämä oma esimerkkini olikin tästä mielestäni ihan hyvä esimerkki. 🙂 Ja kiitos sulle aivan mielettömästi ihanasta palautteesta, ja tuo on ehkä parasta palautetta mitä minä voin täällä blogissani saada! Älyttömästi potkua treenien pariin ja huikeasti hyvää fiilistä tekemiseen! Pus! <3

Kommentointi suljettu.