MUUTETAANKO VAI JÄÄDÄÄNKÖ? Asumiskuviot beben saapuessa

Tämän huushollin asukasluku kun ottaa prosentuaalisesti heinäkuussa aika ison harppauksen, niin luontaisesti tapetilla on ollut myös asuinkuviot. Onko tämä asunto sellainen, jossa halutaan vauvan kanssa asua? Ja entäs sitten, kun lapsi kasvaa? Pitäisikö laittaa asunto vaihtoon vai jäädäänkö tähän? Soveltuuko tämä asunto ylipäätään kuinka hyvin tulevaan elämäntilanteeseen, ja mitä toimenpiteitä asuntoon tulisi tehdä tulevaa ajatellen?

Ostettiin tämä meidän Tampereen keskustan alueella sijaitseva ensiasuntomme jouluna 2016, eli onhan tässä jo kolme ja puoli vuotta punkkailtu. Ostovaiheessa pintoja oli laajalti juuri uusittu ja parkettilattia hiottu. Lääniä tässä 1974 valmistuneessa kerrostaloasunnossa on 87,5 neliömetriä ja määritelmien mukaan neliöksi tämä lasketaan. Toiseksi ylimmässä kerroksessa sijaitsevasta asunnostamme löytyy siis kolme makuuhuonetta, isompi olohuone/ruokailutila, keittiö, kylpyhuone ja erillinen wc. Tilan ja huoneiden puolesta meillä ei ole siis hätä eikä mikään, eikä ahtaaksi tämä ole heti jäämässä yhden silmäparin tupsahtaessa lisää tänne asuntoon tapittamaan.

Pohjaratkaisu ollaan todettu aivan järjettömän toimivaksi, ja tältä se näyttää. Olkaapa hyvät:

Elämä muutti suunnitelmia ja näkemystä

Kuitenkin vielä vuosi sitten oltiin vahvasti sitä mieltä, että kun lapsi tulee, niin kämppä lähtee vaihtoon. Ehkä osittain siksi, että näin kai ”pitäisi”. Pidin ehkä itsekin sitä jollain tapaa elämässä edistymisenä, että ”pääsisi” muuttamaan pois keskustan kerrostaloasunnosta idyliseen lapsiperheiden suosimaan taajamaan, jossa olisi oma piha ja lapsiperheitä naapurissa. Volvo (ei toki farkkuna), koira (kermainen noutaja) ja kohta se lapsikin olisi tähän palettiin valmiina. Pian pieni vauva nukkuisi lastenvaunuissa pienellä etupihalla ja takapihan terassilla pyörisi grilli kuumana.

Noh, sylin täytti lopulta lapsen sijasta tyhjyys ja suru, ja koko paletti meni uusiksi maailmankatsomusta myöten. Perustavanlaatuinen luotto elämään ja perusturvallisuudentunne otti myös aika rajun kolauksen. Siinä vaiheessa oli helpottavaa se, ettei ollutkaan isompaa asuntolainaa alla tuomassa entistä hurjempaa stressiä pärjäämisestä myös taloudellisella rintamalla. Kun kaikki voimat meni siinä vaiheessa lähinnä päivästä kerrallaan selviämiseen, vaikka ihmettelen kyllä, kuinka hyvin saatiin työtkin tuossa sumussa tehtyä ja yritys pidettyä aika hyvässäkin vauhdissa.

Alkusyksystä saapui putkiremppa (from hell). Loppusyksystä tuli myös elämäni toinen positiivinen raskaustesti. Elämä alkoi näyttää valoisampaa puolta ja hyvyyttään. Myös venynyt purkiremppa vihdoin valmistui ja samalla saatiin tuliterä kylppäri sekä wc. Näiden seinien sisälle pakkautunut suru ja epätoivo alkoi hälvetä. Tämän kodin täytti taas raikkaus, rakkaus ja toivo tulevasta.

Muuttopohdintaa ja analysointia

Vuoden vaihteen jälkeen näin kylppärirempan valmistuttua taloyhtiöstä alkoi liikkumaan asunnot nopeasti ja melkoisen hyvään hintaan. Samasta korttelista muutenkin vastaavanlaisia asuntoja tuntui liikkuvan ihan suotuisilla neliöhinnoilla, niin kaipa sitä oli lähdettävä bongailemaan tarjontaa, mitä pienellä ”indeksikorotuksella” saisi, kun asunto on kasvattanut tässä ajassa jo arvoaan ihan passelisti. Etuovi.com laulamaan ja potentiaalisia kohteita kehiin.

Käytiin pyörimässä parissa asuntonäytössä tsekkailemassa omakotitalojen, paritalojen ja rivarien antia. Yhdestä rivarin päätyasunnosta hullaannuttiin aika lujaa, ja näytössä silmät pyöreänä tätä kämppää ihastellessa kuiskuteltiin jo keskenään, että nyt isketään saakeli vie tarjousta kehiin. Oli meinaan melkeinpä kaikki, mitä asunnolta oltaisiin voitu toivoa, ja kaverina messissä ollut raksapuolen dippainssi-frendi totesi, että on muuten tehty laadulla ja viimeisen päälle harkituilla materiaaleillakin. Oli helppoa nähdä meidät täällä asumassa ja olin jo kantamassa muuttokuormaa ajatuksissani sisään, mutta kummasti mieli alkoi jo kotimatkalla tasaantua. Todettiin meinaan molemmat, että tuntuupa ihan sairaan ihanalta mennä takaisin omaan kotiin.

Laskeskeltiin myös, että mitä saataisiin sillä, että laitettaisiin lisää rahaa ja lainaa kiinni seuraavaan asuntoon versus se, että pistettäisiin vaikkapa kohtuullinen budjetti tämän nykyisen remppaamiseen timanttisempaan uskoon. Käytiin koko hommaa läpi SWOT-analyysiä pyöritellen eli plussia, miinuksia, uhkia ja mahdollisuuksia myöten.

Nykyisen asuntomme vahvuudet ja heikkoudet

+ Tämä koti on vaan ihana
+ Huoneita, neliöitä ja säilytystilaa riittää, vaikka perheenlisäystä tuleekin
+ Hyväkuntoinen ja toimiva (+mahdollisuus päivittää ja rempata laajaltikin melko pienellä)
+ Valoisuus (isot ikkunat kolmeen eri ilmansuuntaan)
+ Rauhallisuus ja yksityisyys (oikeasti yllättävän rauhallinen keskustakodiksi)
+ Sijainti kaikkien palveluiden lähellä (esim. kuntosali suoraan tien toisella puolella)
+ Miehen vanhemmat linnutietä vain 800m päässä
+ Juuri rempattu kylppäri meidän toiveidemme mukaan
– Omaa pihaa ei ole (koiran pissitys, lastenrattaat, aamukahvit terdellä)
– Saunaa ei ole (toisaalta hyvin on pärjännyt ilmankin ja neliöt käytössä muuhun elämiseen)
– Vieraspaikkoja ei ole

Vaihtoehtojen vahvuudet ja heikkoudet

+ Oma piha (näppärämpi sekä koira- että lapsitaloudessa)
+ Paremmat ulkoiluympäristöt (oletettavasti)
+ Oma sauna (sekä mahdollisesti myös takka, josta haaveilen)
– Selkeästi suurempi asuntolaina (sillä jos muutettaisiin, niin vaihdettaisiin ”parempaan”)
– Muuttoruljanssi (koska sehän nyt on aivan p*rseestä)
– Riski mökkihöperöitymisestä
– Kattavat palvelut ja keskusta kauempana (autolla joka paikkaan)
– Riski alueen hutivalinnasta, koska kokemusta/näkemystä Tampereelta ei laajemmin ole

Ehkä merkittävin kysymys elämämme kannalta keskustan ulkopuolelle muuttamisessa olisi, että kuinka pahasti sitä lopulta mökkihöperöityisi. Eri asia toki olisi, jos käytäisiin päivittäin töissä muualla työpaikan hälinässä, josta olisi ihana palata rauhaisan idyliseen taajamaan ja pensasaitojen suojaamaan kotiin. Mutta kun meille tämä korona-koti-office oman puolison kanssa 24/7 on ihan normaalia arkea 365.

Tällä hetkellä (jos nyt unohdetaan tämä korona-aika) ihmisten ilmoilla piipahtaminen on niin vaivatonta ja helppoa. Salille ja vakkarihierojalle kävelee 2-3 minuutissa. Lounasravintoloita ja kahviloita on ympärillä pilvin pimein. Keskustan palvelut aivan hollilla. Miehen vanhempien luokse kuluu jalan 10 minuuttia. Kampaajalle, ripsihuoltoon ja kynsihuoltoon pääsee kaikkiin käppäillen alle kymmenessä minuutissa. Neuvolaankin pääsee kävellen. Vaikkei normaalisti liikaa edes kaupungin sykkeessä pörrätäkään, niin tekee se kumman paljon, kun kaikki on aivan vieressä.

Karvamatto: *TÄÄLTÄ
Pyörällinen sivupöytä: *TÄÄLTÄ

Todellinen reality check

Mutta sitten mennään ihan niihin oikeisiin realiteetteihin. Mä olen tällä hetkellä vasta 29-vuotias. Mulla ei tarvitse olla sitä lopullista unelmieni asuntoa vielä tässä vaiheessa. Ja kun oikeastaan tämä asunto on kaiken kaikkiaan aikalailla unelmieni asunto tällä hetkellä, jossa meidän on ihan järjettömän hyvä olla. Jos jossain vaiheessa huomataankin, ettei tämä nyt toimikaan uuden tulokkaan tullessa tai kasvaessa, niin aina voi silloin lähteä tekemään siirtoja eteenpäin. Paras tilannehan se on, kun ei ole painetta mistään suunnasta tehdä siirtoa mihinkään suuntaan.

Tällä hetkellä emme edes tiedä, minne päin Tamperetta haluaisimme seuraavan tukikohtamme perustaa, emmekä oikeasti tiedä vielä miten perhearki lähtee tässä lokaatiossa pyörimään, niin päätöksen tekeminen tuntuisi hätiköidyltä ja harkitsemattomalta. Mitään oikeaa tarvetta tai vahvaa halua kun ei edes ole tästä asunnosta pois, ja tykätään tästä kodista ehkä vähän liikaakin.

Vaikka aiemmin olen pitänyt sitä omaa rivariasuntoa tai omakotitaloa selkeänä askeleena eteenpäin, niin olen todennut, että tällä hetkellä se olisi todellisuudessa luultavasti askel taakse päin. Se olisi jotain, joka näyttäisi ”spekseissä kivalta” ja antaisi kuvan edistymisestä, mutta todellisuudessa meille se ei sitä olisi. Isompi asuntolaina myös tekisi elämästä enemmän ”rahakeskeistä”, ja ohjaisi helposti itselle väärään suuntaan. Painostamaan tekemään vain enemmän ja enemmän töitä ja tavoittelemaan turhan suuria. Kun mulle rahan perässä juokseminen ei ihan oikeasti sovi, vaikka tykkäänkin yrittäjänä kehittää, edistyä ja tuloksellisuus myös talouspuolella viehättää. Mutta raja jossain, ja omaa hyvinvointia, elämän tasapainoa, mielenrauhaa ja valmennustyöni periaatteita en ole valmis vaihtamaan rahaan.

Vaikka omakotitalo on aina ollut yksi haaveistani, niin nyt en enää olekaan siitä varma. On se jännä, miten moni omalla kohdallaan lähes itsestäänselvyys muovautuukin elämän edetessä ihan erilaiseksi. Vaikka joskus on jotain palavasti halunnut, niin on ihan okei, että jossain vaiheessa ne omat toiveet, odotukset ja haaveet ovat muovautuneet täysin toisenlaisiksi. Ja voi hyvinkin olla, että tämän kaiken aika on joskus myöhemmin, mutta antaa sen elämän näyttää, mihin se vie ja mitä se tuo tullessaan.

Meidän rakas koti

Tässä kodissa on vaan kokonaiskuvassa niin paljon ihanaa, etten ole valmis siitä vielä luopumaan. Tästä asunnosta on ihana herätä aamuisin. Täällä on ihana tehdä töitä ja viettää rauhallisia iltoja sekä viikonloppuja. Tänne kotiin on niin helppo kuvitella tuo heinäkuussa kotiin synnäriltä kannettava pienen pieni ihminen. Tämä tuntuu kodilta. Meidän omalta kodilta.

Asunto ylipäätän vain paranee koko ajan pienten ehostusten myötä, ja paljon meillä onkin tässä viime aikoina tapahtunut. Kylppärit ja wc saatiin tuliteränä joulun alla. Seiniä on maalailtu, huonekaluja pyöritelty, pientä pintaremonttia harrasteltu ja bebelle tehty tilaa. Tämän kuun aikana saadaan mitä luultavimmin osa vaatekaapeista päivitettyä uusiin (jeejee) ja selvityksessä on myös ilmalämpöpumpun asentaminen ennen kesähelteiden porottavaa iskua. Keittiö räjäytetään ehkä sitten syksymmällä. Jos siltä vielä tällöin tuntuu, koska hyvinhän tuolla nykyiselläkin pärjää. Voi että miten rakastankaan tätä kotia.

Kotoisaa viikonvaihdetta joka osoitteeseen!

TSEKKAA MYÖS:
Kylpyhuoneremontti – Ennen ja jälkeen

EDELLINEN JUTTUNI:
13 x Random ajatuksia, joita mielessä just nyt

VALMENNUKSET:
Prove-valmennukset

Kommentit (15)
  1. Iski juuri ikäkriisi kun tajusin että ollaan samanikäisiä eikä itsellä ole vielä ihan mahdollisuuksia miettiä lapsia. 😀

    Teidän asunto on ihana (toki helppo todeta kun oma normaalikoti on samantyylinen) ja pohja todella vaikuttaa toimivalta. Jos vaihdatte taloyhtiömuotoiseen asumiseen, kannattaa myös faktoroida mukaan taloyhtiön vaihtamiseen liittyvät riskit. Vuosien varella tajunnut kuinka onnekas sitä onkaan että oma taloyhtiö on rauhallinen. Yleinen taloudellinen tilanne ei muutenkaan välttämättä puolla asunnonvaihtoa juuri nyt, vaikka varmasti tuollainen putkirempattu keskustakoti liikkuukin helposti.

    Voin myös normaalisti kaupunkiolouhteissa 9kk vuodesta asuvana kerto että mökkihöperöys iskee ainakin itselle, vaikken mikään sosiaalinen eläin muutenkaan ole. Mutta tässä nyt onkin lähimmät naapurit satojen metrien päässä, ei pensasaidan takana kuten ehkä esimerkiksi omakotitaloalueella.

    1. piiapajunen
      3.5.2020, 22:04

      ”Iän mukaan eteneminen” on yliarvostettua, mutta ymmärrän kyllä tän, koska itsestäkin alkoi yhtäkkiä viime syksynä tuntua siltä, että on jo ihan jälkijunassa ja meinasi ikäkriisi iskeä tämän perheen perustamisen kanssa, vaikkei vielä tosiaankaan se ikä ole painamassa tässä ikäluokassa. Ja Suomessa synnyttävien äitien keski-ikä on kuitenkin 31,1-vuotta. Ja tämäkin vaan keskiikänä, eli myös iso osa synnyttäjistä on tätä vanhempia. Kyllä sitä siis vielä kerkeää, jos lapsia tulevaisuudessa haluaa. Biologiakaan ei ihan vielä ole pistämässä kapuloita rattaisiin näillä vuosilla mittareissa. 🙂

      Tämä asunto on kyllä 5/5, ja onneksi ollaan tämä sisäistetty itsekin. Ollaan myös ihan sairaan tarkkoja taustatyön tekemisessä, ja katsottiin tästäkin taloyhtiön taustat monilta eri kanteilta ja tosi tarkkaan ennen ostoa. Tietty nyt vielä tähän maailmatilanteeseen ei haluttaisikaan lähteä asuntokaupoille, ja tähän postaukseen purettu isoin pohdintatyö (ja kevään asuntonäytöt) on tehtykin ”aikaa ennen koronaa”. Siksi ollaan kanssa nyt tyytyväisiä, ettei heti rysäytetty entistä isompaa asuntolainaa tähän niskan päälle painamaan, kun ei tiedä mitä kaikkea tässä on vielä edessä, vaikka meillä kyllä taloutta ollaan puskuroitu pidemmän päälle. 🙂

      1. Taustahörhöilijältä kommentti (luen blogeja vessatauoilla eli kun olen passissa oven takana odottamassa maagista ”PYYHKIMÄÄN!”-huutoa). Iästä ei kannata ottaa paineita lapsi- tai muussa mielessä. Ei ole tiettyä oikeaa järjestystä/aikaa/ikää ja suunnitelmilla on joskus tapana mennä pieleen.

        Veljeni sairauden takia en uskaltanut yrittää lapsia nuorempana mutta onneksi rohkaistuin seitsemän vuotta sitten. Sain omat nyt 3- ja 6-vuotiaat (toistaiseksi terveet) lapseni 34- ja 37-vuotiaana ja mies on jopa minua vanhempi.Yöheräilyt olisivat olleet toki helpompia nuorempana ja työelämä vähemmän hektistä. Ja ehkä isovanhemmista olisi ollut enemmän apua:) Raskaaksitulo oli meillä helppoa, toki se yleisesti on helpompaa nuorempana.

        Toisaalta nyt on mahdollista panostaa lapsiin ja perheeseen enemmän ja arvomaailma on jollain tapaa kehittyneempi työ-perheristiriitojen ratkomiseen ja isoimmat juoksut on juostu. Oman ikänsä huomaa joskus vanhempainilloissa ja hiekkalaatikolla, mutta ei taida häiritä ketään. Kaikkien ei tarvitse mahtua samaan muottiin, pääasia että lapsella on ainakin yksi rakastava vanhempi, oli se ryppykerroin ja vuosirenkaat miten suuret tahansa. Rohkeasti omaan tahtiin vaan:) Itselleen (ja vähän läheisilleenkin) tätä elämää eletään.

        Samaan syssyyn, kiitos Piia huippublogista ja kipeistäkin asioista kirjoittamisesta. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

    2. piiapajunen
      4.5.2020, 18:56

      Vitsit miten hienoja näkemyksiä ja kokemuksia omasta takaa! Jotenkin kaikin puolin huojentavaa aina kuulla millaisia reittejä eri ihmiset ovat elämässä menneet, ja just nimenomaan kun ei sen tarvitse olla mihinkään muottiin menemistä. Nimenomaan kun lapsellekin tärkeää on se, että on edes yksi rakastava vanhempi/huoltaja, joka välittää ja pitää huolen. Oli se sitten nuorempi tai vanhempi sekä epätäydellisenä täydellinen. <3

  2. Tänään juuri kaverin kanssa puhuttiin miten elämässä on aikansa ja paikkansa asioille ja ihmisille ja miten jotkut ”varmat haaveet” ei olekaan haaveita välttämättä enää myöhemmin. Että vaikka joskus on ihan sata varma että haluaa jotakin ja sitä tavoitteleekin, niin myöhemmin voi huomata ettei koko asia tunnu enää tärkeältä ja koko asiasta ei enää haaveile mitenkään päin.
    Minäkin jossain vaiheessa haaveilin omakotitalosta ja omasta koirasta jonka päästää sinne omaan ihanaan pihaan – nyt en vois kuvitellakaan mitään ahdistavampaa asumismuotoa itselleni kuin tuo edellä mainittu. Tällä hetken se haave on vahvasti pienessä kaupunkiasunnossa – ilman sitä koiraa 😊 näiden haaveiden välillä on kymmenisen vuotta, ehkä vähän alle.
    Kai sitä ihminen muokkautuu läpi elämän ja haaveetkin sen mukaisesti, voihan se olla että taas kymmenen vuoden päästä olenkin sitä mieltä että omakotitalohan sen olla pitää 😄
    Hmm, olikohan tässä nyt mitään punaista lankaa.. kunhan tais osua sopivasti toi kohta tän päivän keskusteluihin 🙃

    Mä keskityn aina intuitio ratkaisuihin – uskon että teidänkin ratkaisu tässä vaiheessa on paras mahdollinen, kerta hyvältä tuntuu! Jos ei jossain vaiheessa enää tunnu niin sitten miettiin toista asumismuotoa 🤷🏻‍♀️ ja jollei sekään tunnu hyvältä, niin yks tän päivän keskusteluista oli myös, ettei aina ole huonoksi mennä takapakkiakaan – ja palata sitten vaikka takas kaupunkiin! En tykkää yhtään sellasesta ajatuksesta että elämä pitäis mennä jonkun ”järjestyksen” mukaan ja se ois ainoa oikea malli elää (naimisiin menot, lapset, omakotitalot etc.), nehän on vaan jonkun joskus määrittelemiä ”normeja” eikä mitään aukottomia totuuksia.
    Oma elämä on mennyt aikalailla käänteisessä järjestyksessä kaikkinensa ja asumismuodoista parisuhdemuotoihin ja kaikkeen muuhun oon vaan tehnyt niinkuin itelle hyvä, välittämättä meneekö ne jonkun ohjekirjan mukaisesti 😊

    1. piiapajunen
      4.5.2020, 18:52

      Siis ihan älyttömän pätevää pohdintaa, ja nää on musta niitä olennaisia oivalluksia elämästä! Itselläkin niin lyhyessä ajassa on omat haaveet ja näkemykset muuttuneet aika isostikin, ja huomannut sen, mitä oikeasti haluaa. Eikä mitä pitäisi, on luullut haluavansa tai on joskus halunnut. Mäkin kyllä vähän epäilen, että joskus vielä asutaan keskustan ulkopuolella. Tai sitten ei. Mutta kyllä se elämä sen näyttää, ja sehän tässä parasta onkin, kun ei tarvitse mennä minkään kaavan mukaan. 😉

Kommentointi suljettu.