Piia Pajunen
Piia Pajunen

KISATURNEE HÄÄMÖTTÄÄ – MITEN PREPPI ON KULKENUT?


13 viikkoa kiristelytalkoita alkaa olemaan plakkarissa, ja vielä olisi kolme ja rapiat jäljellä ennen Toronto Pro Supershow’n koetosta. Toki tämän jälkeen tiedossa vielä kuusi viikkoa kuivan kesän oravana reissun päällä, kun nelisen kisaa olisi tarkoitus vetäistä kasaan yhteen putkeen rapakon takana. Alan kyllä olla jo hiljalleen aivan totaalisen pähkinöinä tästä reissusta, ja odotan jo niin innolla, että pääsen länttäämään Jumpan kanssa hanurin lentokoneen penkkiin, ja pohtimaan, että jukolauta, taas sitä mennään!
Noh, miten tämä preppi on mennyt? Kiitos kysymästä, ihan järkyttävän hyvin. Helpoin veto ikinä ainakin tähän asti, mutta lähtökohdat olivat toisaalta todella suotuisat. Kulunut melkein vuoden kisatauko kisaprepeistä on pisin, jota olen ikinä lusinut, ja se nähtävästi teki tällekin tytölle todella hyvää. En edes koe kisapreppejä nyt niin haastavina itselleni, mutta kyllä sen kropan on vain välillä annettava levätä, sillä ei se ole kertakäyttökapine.
Lisäksi merkittävää kehitystä saa yleensä tehokkaimmin vain malttamalla pysyä puurokulhon ja raskaiden rautojen äärellä, ja itselle tuo jatkuva itsensä kehittäminen on kuitenkin se koko homman suola. Itse kisaaminen ei varsinaisena tapahtumana ole itselleni milloinkaan ollut se vuoden ylivoimaisesti mahtavin juttu, sillä olen tällainen tasaisesta arjesta nauttiva tylsimys, hah! Vahvasti kilpailuhenkisenä ja määrätietoisena ihmisenä kuitenkin se kisaaminen on itselleni se kantava idea tässä, jolla voin sitten ottaa mittaa siitä, mitä ollaan saatu aikaiseksi, ja mistä tämä likka on tehty. 😉

Toissapäivänä tankkailin taas viikottaisella meiningillä reilusti hiilareita suuhuni lepopäivän merkeissä, ja tämä tosiaan paistoi jo eilen aivan suoraan peilistä. Salilla olkapäitä hakatessani jopa hieman yllätyin, kuinka paljon kunto oli taas kuivahtanut eteenpäin, ja tuo tankkailuhan on toiminut mulla aina kuin junan vessa. Nyt tuli vastaan tällä prepillä se itselleni loppuprepeistä tuttu yht’äkkinen jysäys, kun peiliin katsoeassa ei voi muuta kuin itsekin ihmetellä, että johan on.
Nyt ihan aikuisten oikeasti alkaa pääsemään todistamaan sitä, että tähän kisafysiikkaan on aivan pakko ollut tulla selkeää kehitystä viime vuodesta, ja vitsi se tuntuu hyvältä. Tähän urheiluun olen oikeasti aika paljon tässä panostanut ja asioita pyrkinyt tekemään pitkäjänteisesti ilman pikaisen lottopotin tavoittelua. Se ehkä tässä itselläni se niin koukuttava tekijä onkin, että tuloksia ei saa heti ja tuosta noin, vaan niiden eteen joutuu tekemään töitä fiksusti ja pitkäjänteisesti.
Mites se vapaaohjelma? No jumantsuikka se kyllä kulkee! Vaparitreenissä huomasin jo viime viikolla kokonaista vetoa riipaissessani uppoutuneena totaaliseen flow-tilaan, johon yleensä päädyn vain kisalavalla tai esiintyessä yleisölle. En muista näin käyneeni koskaan aiemmin tavallisessa treenitilanteessa, ja ohjelman lopuksi huomasin, että koko pariminuuttinen ohjelma oli mennyt positiivisesti yhdessä sumussa ja katonrajassa heiluneella fiiliksellä. Vitsit, kun tätä ajatellessanikin kehon valtaa heikottava ja poltteleva tunne, ja varsinaista treenin jälkeisiä kiksejä ei voita kyllä mikään.

Vapaaohjelmaa aloitettiin Minnan kanssa rakentamaan jo hyvissä ajoin viime vuoden puolella, ja joka kisarupeamaan lähtiessäni olen aina halunnut, että ohjelma musiikkeja myöten olisi hyvin pitkälle kasassa jo ennen kisaprepin alkua. Näin aika monet sudenkuopat on vältetty, kun ohjelmaa on kerennyt työstää ja hioa rauhassa kuntoon ilman stressiä ja paineita. Lisäksi kun homma on ajoissa valmis, niin myös mahdollisten kropan kremppojen kanssa ei tarvitse senkään puolesta huolia, jos ne vähän matkan varrella jarruttelee. Kriisien hallintaa jo etukäteen.
Haluan myös, että uusi koreografia tuntuu kokonaisuutena täysin minulta, ennen kuin sen kisalavalle vien. Nyt viimeisen parin viikon aikana tuosta ohjelmasta on tullut se osa itseäni. Siihen kulminoituu koko kisarupeamani, ja se olen minä parhaimmillani. Minä olen yhtä kuin se koreografia, teema ja musiikki. Ensimmäisestä tahdista viimeiseen iskuun.

Ehkä siis pikku hiljaa tämä likka alkaa olemaan valmiina heitettäväksi maailmalle. En malta odottaa. <3

Voimakasta torstaita!

Tsekkaa myös: Kehitykseni kisakuvissa 2013 – 2016

Edellinen juttuni: 20 kysymystä eli faktoja minusta

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (20)

  1. Hellevi

    Rehellisyyden nimissä mun on pakko sanoa että en tykkää niin bodatusta naisvartalosta mitä yleisesti ottaen tällä hetkellä edustat. Mutta silti jostain kumman syystä yllätän itseni toistuvasti ajattelemasta että ootpas sä hyvännäköinen kokonaisuus, tykkään todella. Hämmentävää 😄Ehkä sä vaan oot niin hiton hyvännäköinen 😂 Kauniin mallineen sun vartalo kuvissa, tykkään siitä miten kauniisti sun lihakset erottuu. Oot kyllä tosiaan tehty upeeta duunia! Paljon tsemppiä kisoihin ❤️ !

    1. Piia Pajunen

      Hahaa, voi vitsit kiitos huikeasta kommentista! Ja eihän mulla nuo lihakset pullistu 24/7 sen suuremmin ilman jännittelemistä, ja jos nyt tässä vaiheessa ne arjessakin hieman enemmän paistavat, niin sekin on vain väliaikainen vaihe, kun rasva on räävitty kisojen vuoksi päältä pois, heh 😀 Kisakauden ulkopuolella sitten nekin painuvat takaisin piiloon, ja näytän lähes tavalliselta kuolevaiselta 😀

    2. ihailija

      Noin kiree kunto ei oo todellakaan mun unelma vartalo, mutta herranjumala onhan tuo nyt silti upee! Kaikki työ ja kaikki et tollaseen kondikseen voi päästä, siis se vuosien työ herättää kyl sellasta arvostusta. On kyllä ihan eri asia seurata sun matkaa, kun oot niin jalat maassa kulkeva tyyppi (tai no et ehkä kirjaimellisesti mut juu).
      Kauheesti tsemppii sulle prepin loppu osalle, oot kyl huikee mimmi 🙂

      1. Piia Pajunen

        Ei hitsit kiitos ihanasta kommentista! Kyllähän nykytilan eteen on tehty pitkäjänteistä duunia, mutta tylsä puurtaminen on mielestäni sitä parasta, hah 😀

      Comments are closed.