MITÄ MULLE OIKEASTI KUULUU?

Moi Piude. Mitä sulle ihan aikuisten oikeasti kuuluu? Jos tätä kysytään (ei kysytty mutta kerron silti), niin täältä pesee diippien shittien kautta kevyempienkin aiheiden pariin.

Fiilikset ja tunteet ovat menneet ihan jäätävällä heitolla laidasta laitaan tässä viimeisten viikkojen aikana. Onneksi just nyt olo tuntuu ihan kumman valoisalta ja jopa reteältä. Semisti hämmennyn tästä keveydestä itsekin, kun ottaa huomioon alla olevan aika rajun sekä monitahoisen kuormituksen. Fiilistä ehkä nostaa myös se, että olen saanut taas vihdoin nukuttua yli seitsemän tunnin unia (bileet!), sillä pari viikkoa tuli vedettyä sellaisilla 4-6 tunnin yöunilla ja joskus jopa tätäkin heikommilla. Ilmeisesti jäätävä stressi yhdistettynä raskauden myötä muutenkin mulla heikentyneeseen uneen ei ollut (ylläri ylläri) kovinkaan toimiva kombo, ja lopputulos on ollut viimeviikkoina ihan täysi ydinjätepommi. 😀 Not gonna lie.

Tässä kun koronakeissi veti lennosta aikalailla kaiken uusiksi jo ihan pelkästään näin kahden yrittäjän toimintaa ajatellen, ja viimeinen kuukausi on painettu aika jäätävän pitkää päivää, niin henkinen kuormitus on ollut aika todella tapissaan. Meillä siis koronakotoilu ei ole ollut kovinkaan chilliä menoa himasta käsin, nurkkien siistinä pitämistä, videopuheluiden soittelemista päivittäin frendeille ja ihanan leppoista oloilua. Se on ollut yrittäjänä paletin pyöräyttämistä kokonaan kerrasta uusiksi, loputonta tilanteiden ratkomista, uuden luomista tyhjästä nyhjäisemällä ja pitkiä päiviä vintti huurussa.

Edelleen silti sanon, että kyllä kannatti. Elossa ollaan, ja kolhiintuneena on lähinnä oma henkinen jaksaminen, jota tässä nyt hiljalleen paikkaillaan, hah. Ja kun palaute on ollut valmennettavilta ehkä parasta koskaan, sekä  live-kotireenejä ohjatessa oon itsekin päässyt aivan järjettömään hyvään treenivireeseen, niin tämä kombona on ollut aivan valtava voimavara tässä tilanteessa. Täytyy sanoa, että näin raskausviikolla 26 oon kyllä aika hiton kovassa fyysisessä tikissä eikä rapisemaan pääse. 😀

Kun keitto sakeni ja kulho kaatui.

Tähän ylikuormituksen soppaan kun heitettiin vielä viime viikolla tuo kiva lisämauste puolisoiden rajoittamisesta synnytykseen osallistumisesta, niin levähdin aivan täysin viime perjantai-iltana. Eli suomeksi: itkin ihmisrauniona yhteen asti yöllä eteisen lattialla. Muutenkin meidän ikävien taustojen vuoksi pelkopolin asiakkaita kun jo valmiiksi oltiin, niin ei suoranaisesti auttanut tämä tieto, että synnytyksessä ja sen ympärillä voin joutua olemaan ilman mulle henkireikänä toimivaa tukihenkilöä. Ja lapsen isää, jolta riistettiin viimekin kerralla mahdollisuus kaikkeen siihen normaaliin onneen. (Tämä vain oma näkemykseni)

Kun omat pelot tähän synntykseen taustojen takia todella kompleksisia ja moniulotteisia, niin tässä samassa alkoi realisoitua moni niistä. Tästä en nyt sen enempää halua tässä vaahdota, koska sekä omat ajatukset sekä nähtävästi yleiset linjaukset hakevat vielä aika isostikin paikkaansa, eikä itsellä riitä paukkuja revetä ottamaan tästä sen isommin kantaa tällä hetkellä. Enkä haluakaan, koska asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia. Tyydyn siis vaan hyvin tiivistetysti ja mutkia kauniisti suoristaen toteamaan, että osui ja ihan helvetin lujaa.

Tietty heinäkuuhun on vielä aikaa, mutta kuten on jo huomattu, niin tässä ei voi tietää, miten hommat etenee. Ja tuntuu pahalta myös muiden hämillään olevien nyt synnyttävien puolesta. Kun ei se ”suoritus” ja kokemus kaikille ole mikään läpihuutojuttu, jossa turha vedota siihen, että ”on sitä ennenkin naurispeltoon synnytetty ilman miehiä”. Kun mainostetaan, että nyt koronan aikaan kaikki tunteet on sallittuja, niin pitäisi se sallia myös ilman arvottamista odottaville äideille sekä isillekin. Tilanne kun vaikuttaa todella moniin suomalaisiin eri tavoin. Terkuin, se ”nykyajan pullamössöäiti”.

Eli jos vielä jollain oli kuva meitsistä ikuisena tsempparina (tästä aina säännöllisesti kuulen), niin hah. Siinä se sitten meni perjantain itkuromahduksestani avautuessani. Humpsista vain, eikä edes hävetä!

Pääsiäisloma. Tarvitsen sua niin!

Vaikka pääsiäinen piti porskutella aivan erilaisissa tunnelmissa frendien kanssa mökillä huolettomasti saunoen ja hönöillen, niin odotan silti tätä pääsiäistä kotimotissa vähän turhankin paljon. Ai miksi? No koska oikeasti otan näin yrittäjänä itselleni to-del-la harvinaisen useamman päivän lomamoodin käyttöön. Pääsiäinen nollausmeiningeillä tulee siis kaikin puolin aika todella tarpeelliseen saumaan.

Meitsillä on kaivettuna valmiiksi esille neulepuikot ja villalangat, ja ajattelin pistää neuloen suhisemaan vinttiä nollaten. Allekirjoittanuthan on aiemmin ollut melkoisen näppärä käsistään, ja ensimmäisessä asunnossa on ollut ompelukone ennen mikroa sekä yläasteelta takataskuun jäi käsityöstipendi (tällähän sopii aina leijua). Jossain vaiheessa kuitenkin koko ajan syvemmälle sisäänsä imaissut urheilu ja muut intohimot lähtivät valtaamaan alaa, niin jäivät ompelut, neulomiset ja näpertelyt syrjään. Nyt otan vähän catch-uppia, ja katsotaan jos saisin vaikka edes villasukat bebelle aikaiseksi. Koska voin.

Pääsiäisenä olisi tarkoitus myös panostaa ruuanlaittoon oikein olan takaa. Jotenkin keittiössä tapahtuvat aktiviteetit ovat nostaneet mulla tässä päätään, joka ei taatusti ole jäänyt mua InstaStoryssa seuraavilta epäselväksi. Tietty ruoka nyt nappaa mulle aina, ja mulla onkin omanlainen kyltymätön ja hedonistinen rakkaussuhde safkapuoleen ja mehusteluun. Niitä elämän pieniä mutta suhteettoman suuria iloja! Sinänsä ei siis tällä rintamalla mitään uutta, mutta jollain tapaa olen vain saanut tähän ihan uutta tatsia ja poltetta alle. On vaan siistiä, kun tästäkin ihan tavallisesta asiasta on taas jaksanut syttyä!

Burrito bowlin resepti täältä.

Vähän myös haaveilen siitä, että nyt voisi vähän enemmän käydä kaappeja läpi ja siivoilla nurkkia oikein kunnolla. Ei ole ihan tässä ”koronakotoilussa” kerennyt kodinhengettärenä pörrätä, niin jospa nyt, kun tietoisesti sullon kaikki velvollisuudet tyystin komeron pohjalle pääsiäisen ajaksi, niin pääsisin tähänkin rooliin uppoutumaan. Oikeasti se meinaan houkuttelisi ja lujaa! Sitten kylkeen kuumat kahvit, 1000 palan palapeli ja äänikirja kajareista, ja miehen kanssa latomaan palaa toisensa kylkeen, avot.

Ajattelin ensi tiistaina palailla velvollisuuksien pariin uudesti syntyneenä. Tsiisus. Mieli lepää jo pelkästä ajatuksesta. Mitä pääsiäissuunnitelmia siellä päässä on? Miten pääsiäinen tulee siellä menemään näin poikkeustilanteessa?

Rentouttavaa pääsiäistä! Ja pysykää pliis kotona. Pus!

LUE MYÖS:
33 parisuhdekysymystä – Mies vastaa!

EDELLINEN JUTTUNI:
Burrito bowl resepti – Helppoa ja niin hyvää!

VALMENNUKSET:
Prove-valmennukset kotitreeni-lisätarjouksella!

Kommentit (11)
  1. Kyllä vetää hiljaiseksi tuo tukihenkilöiden kielto, eikö tuohon voisi olla jotain parempaa keinoa? Vaikka että henkilöt sisään ja sit ei saa enää poistumisen jälkeen tulla? Tai edes jotain! Itseä ihan ajatuskin kauhistuttaa, mutta. En nyt yritä olla turhan positiivinen tästä mutta onneksi hoitohenkilökunta Suomessa on osaavaa ja heihin voi luottaa, ja ehkä tuollaisessa tilanteessa, etenkin kun on yksin, voi löytää taas itsestään uusia puolia ja voimaa. Vaikka eihän tuo päätös nyt millään tapaa ideaali ole. Paljon tsemppiä teille ja toivottavasti tämä koronapaska olis kohta enää muisto 🙁

    1. piiapajunen
      9.4.2020, 16:21

      Kai tätä on pyöritelty aika paljonkin, ja tuntuu, että linjaukset sekä tiedotus muuttuu päivä päivältä, eli tämä kaikki hakee täällä aika paljonkin paikkaansa. Ilmeisesti taustalla on oikeasti tilanteita, joissa synnytykseen tullessaon salattu puolison koronatapaukset tai oireilu, ja henkilökunta sekä kaikki muut osastolla olevat äidit, vastasyntyneet ja isät ovat joutuneet tämän vuoksi altistukseen. Varsinaisessa synnytyksessä siis saa isä olla _toistaiseksi_ vielä mukana, mutta ei esimerkiksi käynnistymisvaiheessa eikä pääse osastolle ja sektioissa taas ei pääse saliin ja äiti voi joutua olemaan yksin monta päivää osastolla lapsen kanssa.

      Mutta en lähde sen enempää ottamaan tässä kantaa, koska en ole seurannut esimerkiksi mitä tänään on tiedotettu. Koska joka päivä ja eri puolilla Suomea tuntuu olevan myös erilaisia linjauksia, ja en halua edes lähteä tätä ronkkimaan, koska linjaus tuntuu elävän koko ajan, ja asiat eivät ole niin mustavalkoisia.

      Mutta pahalle tuntuu, eikä lähipiirissä juuri sektiolla synnyttäneen perheen kokemus kuulostanut kovinkaan hyvälle, ja vaikka henkilökunta on ollut huolehtivaa ja todella osaavaa, niin henkilöstöresursseja ei ole todellakaan ole ollut riittävästi osastolla. Hyvin heikossa kunnossa ollut äiti sekä lapsi on jäänyt pahasti yksin ja kokemus on ollut todella kurja. Eli vaikka luotankin henkilökunnan osaamiseen ja vankkaan ammattitaitoon, en pysty luottamaan siihen, että nykyisellään resurssit (henkilöstön määrä) takaisivat riittävän tuen ja avun, ja tästä nähtiin jo ikävä esimerkki lähipiiristä. Annan silti ison hatunnoston myös henkilökunnalle, joka yrittää tässä varmasti kaikkensa myös heille hankalassa tilanteessa.

  2. Pieta Piiroinen
    9.4.2020, 16:27

    Toi on kyllä niin hanukkaasta toi tukihenkilölinjaus! Ihan salee kolahtaa, varsinki ku ei tiedä että miten homma etenee kesään mennessä. Parilla kaverilla on laskettu aika kans 1-2kk sisään ja niiden ajatuksia samasta aiheesta tullu tässä kuunneltuu. Tulee ihan paha mieli kaikkien odottavien vanhempien puolesta. Tsemppiä <3

    1. piiapajunen
      9.4.2020, 16:34

      Onhan se. Ymmärrän siis kyllä syyt, miksi tähän on päädytty, muttei se tee tästä helpompaa, enkä edes halua lähteä tätä linjausta arvostelemaan. Kun en rehellisesti enää tiedä, mikä se linjaus juuri tänään on (alkuviikkoon asti seurasin aktiivisesti tiedostusta sekä seurannut tässä juuri nyt synnyttäneiden osastolla olevan lähipiirin kokemuksia). Eli lähinnä tässä vaiheessa tyydyn toteamaan, että osui ja pahasti. Meillä tässä onneksi ”armoaikaa” vielä, ja yritän omalta osaltani tässä pitää ajatuksen nyt enemmän muissa asioissa.

      Kiitos sulle. <3

Kommentointi suljettu.