KUN KAIKKI MUUT KEHITTYVÄT, MUTTA SINÄ JUNNAAT
Miten kaikki voivatkaan saada parissa kuukaudessa niin jäätäviä muutoksia, mutta perskutarallaa kun omat jenkkikset ovat edelleen jämähtäneinä vyötäisille ja käsiin ei ole tarttunut papun papua. No onkohan kuitenkaan ihan näin?
Tottakai sitä tulee tuijoteltua Instagramissa ja naamakirjassa vilkkuvia kehityskuvia kovista muutoksista lyhyessä ajassa. Kuka sinne laittaisi niitä kehityskuvia, joissa kehitystä ei ole tapahtunut. Kuinka moni oikeasti avautuu iloisessa Instagram-kuvassaan, että kehitystä ei ole muuten tullut viimeisen vuoden aikana tippaakaan. Moniko personal trainer jakaisi tilillään niitä asiakaskokemuksia, jossa toivottua tulosta ei ole saatu. Aivan. Siksi muita kuin onnistumistarinoita et näekään.
Ja hei. Mietipä asiaa oikeasti esimerkiksi puolen vuoden takaiseen. Onko treenipainoissa tapahtunut muutosta? Oletko kehittynyt treenitekniikoissa? Onko suorituskykysi parantunut? Onko henkisellä puolella tapahtunut muutosta? Veikkaan, että jotain on tapahtunut, jos asioita on tehty vähänkään oikein.
Usein sitä kehitystä tapahtuu, mutta kriittinen mieli tuppaa blokkaamaan kaikki ne pienet ja tärkeät edistysaskeleet ja vertaa siihen kaikkein kovimpaan silmien näkemään muutokseen, jota sosiaalisen median ihmemaailmassa on silmille pärähtänyt. Siinä sitten vintillä mietitään, että miksen minä pysty samaan, ja tehdään sivussa johtopäätös, ettei kehitystä ole tullut.
Kehitysaskeleiden ei tarvitse olla aina maata mullistavia ja mieltä järisyttäviä, ja jos koko ajan mennään pitkällä tähtäimellä katsottuna eteenpäin, niin silloinhan homma toimii! Sinun ei tarvitse olla se Instagramissa ilmiönä leviävä muutospakkaus, jossa kolmessa kuukaudessa on taottu neljä kiloa lihaa ja samalla poltettu sama määrä silavaa. Eijei. Ja jos vähänkään tämän suuntaisia tuloksia haluat, niin yksin niitä harva saa ilman ammattilaisen apua.
Nyt siis nokka pystyyn ja kohti uusia kehitysaskeleita! Ja jos tuntuu, että tarkempaa analyysiä itsestäsi haluat tehdä, niin kynä ja paperinpala lapaseen, ja rustaamaan ylös kaikki kehityksen muruset, joita olet viimeisen puolen vuoden aikana saavuttanut. Villi veikkaukseni osuukin, että kyllä niitä löytyy, kun vain niitä osaa kaivaa. Välillä voi myös olla hyvä kirjailla omia tuloksiaan ylös tai pistää videonauhuri pyörimään suoritusten kohdalla, ja kyllä se on sitten mieltä ylentävää vähän myöhemmin niihin palata ja todeta, että eteenpäin on tosiaan menty. 😉
Kehitysrikasta keskiviikkoa!
Ei nyt sinänsä ihan liity postaukseen, halusin vaan tulla sanomaan että kiitos Piia! Oot mullistanut maailmankatsomukseni ruokailun suhteen. Hiilari tosiaan on ystävä ja on ihan hyvä syödä kunnolla 😀 Treenitehot on ihan eri luokkaa kuin ennen enkä ole vieläkään muuttunut manaatiksi! 🙂
Eikä! Siis tää on ehkä parasta palautetta, mitä tämä likka voi ehkä ikinä saada! Ihan valtavan iso KIITOS sulle, ja ihan mahtava kuulla, että ruoka on alkanut maistumaan ja treenikin kulkee ihan uusissa sfääreissä! Jeahhh!! 😀
vaikea keksiä edistymisiä puolen vuoden aikana, kynä oli kädessä pää löi tyhjää. jotakin sentään ja nämä sinun ansiota; vähempi on enempi(ei kaikkia mahdollisia liikkeitä yhdessä treenissä)lopettanut ainaisen punnituksen, oppinut pelkäämättä hiilareita, saanut tuntuman pakaraan bulgarialaisessa askelkyykyssä, olla vertailematta muihin salilla, lepopäivän tärkeys, sairaana ei liikuta ja syödään kuitenkin normaalisti voinnin mukaan. no olihan tuossa ehkä jotain?
Mun korvaan just nuo on ne kehitysaskeleet jotka oikeesti jotain merkitsee! 🙂
Susanna kerkesikin (propsit sinne) jo aika osuvia ajatuksia täällä laukoa, ja nimenomaan nuohan on ihan älyttömän isoja ja merkittäviä kehitysaskeleita! Aivan mahtavaa! Hyvä Ninna!