KUINKA HELPPO OMAA KEHOA ON VIHATA?

Omasta kehosta löytyy aina jotain, josta ei tykkää. On vähän ylimääräistä, kainalotissiä, on löllöä vatsassa, liikaa rasvaa käsissä, on makkaraa selässä tai kyljessä, on vähän selluliittiä tässä tai tuolla ja reidet hinkkaa yhteen. Mä voisin itse ruksia näistä myös useamman. Ja ihan selvennykseksi, että olen voinut ruksia noita myös ennen raskautta, jolloin esimerkiksi sixpäkki on paistanut ympäri vuoden.

On helppo löytää kropasta niitä kohtia, joista ei pidä. Viha on ehkä melko voimakas sana tähän, mutta tämäkin on harmittavan yleistä. Näiden pohjalta tehdään omalle keholle ja mielelle harmillisen huonoja ratkaisuita ihan vain siksi, että voitaisiin poistaa nämä inhokit tai muuttaa itseään toisenlaiseksi. Että kelpaisi. Muille tai sitäkin useammin nimenomaan itselleen. Kyllähän sitä muille kelpaa usein sellaisenaan kuin on (mitä nyt yksittäisiä muita dissaavia k*sipäitä löytyy aina), mutta isointa työstöä näissä vaatiikin monilla ihan jo se, että kelpaisi itselleen sellaisena kuin on.

Ja vaikka ei mentäisi edes toiminnan puolelle, niin vähintään pään sisässä pidetään jatkuvasti yllä itseinhon kierrettä ja tyytymättömyyttä kehoaan kohtaan. Ruokitaan tätä kierrettä joko jatkuvalla itseparjaamisella sekä muistuttamalla itselleen sitä, että on jatkuvasti jotain korjattavaa. Vaihtoehtoisesti ruokitaan tätä sillä, että koko ajan mietitään uusia dieettejä, rääkkitreenikuureja tai pikafiksauksia. Että jos joku seuraavista auttaisi ja korjaisi asiat, vaikkei mikään aiempi yritys olekaan onnistunut. Jos sitä seuraavan 30 päivän makeoverin jälkeen voisinkin rakastaa itseäni, jos olisin toivomansa näköinen. Ja kelpaisi itselleen.

Aina on vähän mitä korjata

Yksi yleisimmistä viesteistä, joita valmennusta kyseleviltä saan on, että “olis vähän ylimääräistä”. Ymmärrän tämän täysin. Koska kellä nyt ei olisi? Kuinka rasvaton pitäisi olla, ettei olisi enää, mistä ottaa pois? Se, mikä hämmentää joka kerta on, että miksi ensisijaisesti pitäisi ottaa pois? Koska hyvin usein tällä “vähän ylimääräistä”-määritelmällä ei tarkoiteta edes ylipainoa. Vaan ihan tavallista ja tervettä kehoa, jolle on jo testattu alle kaikennäköisiä “tehodieettejä”. Kun ollaan jo liu’uttu niin kauas siitä realiteetistä, että useimpien naisten luontainen genetiikka ei ole tehty kovinkaan rasvattomiksi.

Olen jo pitkään pyöritellyt sitä, että kuinka uuvuttavaa voikaan olla se, että koko ajan on tyytymätön. Kuinka paljon aivokapasiteettiä jakaakaan sille, kuinka paljon ei pidä itsestään ja kehostaan. Miten paljon päivittäin käyttää resursseja, aikaa, vaivaa ja päätöksentekoa siihen, että yrittää taistella itseään vastaan. Todeta itselleen päivä toisensa jälkeen, että jotain pitäisi varmaan tehdä. Etsiä keinoja siihen, että voisi muuttaa itseään, ja tällä epätoivolla rahastetaan ihmisiä tarjoamalla heille sellaista, joka vain syöksee heidät pitkässä juoksussa entistä huonompaan jamaan. Ja kevyempään lompakkoon.

Mitä saa syödä, että kehoni ei näyttäisi huonolta? Mitä minun pitäisi syödä, että kehoni muuttuisi erilaiseksi? Minkä verran on treenattava ja liikuttava, että saisin muutettua itseäni toisenlaiseksi? Kuinka paljon on uhrattava? Mitä joudun jättämään välistä ja kuinka vastahakoisia valintoja minun pitää tehdä, että saisin joskus kehon, johon voisin olla tyytyväinen? Minkä verran vaakalukeman pitäisi olla, että saisin luvan pitää itseäni arvossa? Miten saisin tämän asian korjattua, jotta voisin katsoa itseäni peiliin hyvillä mielin?

Kuinka helppoa mun olisi vihata kehoani

Mä rakastan mun kehoani. Ja tähänhän voi moni huikata, että helppohan sun on. Mutta kun ei ole. Mulla on ihan yhtälailla “kainalotissiä”, vyötärömakkaraa ja tatinaa perseessä ympäri vuoden. Mullakin on sitä rasvaa ja “vähän ylimääräistä” kehossa. Mulla on paksut käsivarret, leveä lantio ja urkkatopin alta tursuaa huonossa ryhdissä seisten aina “selkäläskiä”, vaikka olisin kuinka tikissä. Iho on huono käsivarsissa, pakarassa on ollut “raskausarpia” jo parikymppisenä sekä takareisistä löytyy yhteensä 40 senttimetriä leikkausarpea. Ja vaikka kuinka olisi sixpäkki näkyvillä, niin aina tursuaa makkaraa vyötäröltä ja vatsaan ilmestyy istuessa makkaraa.

(Ja kyllä. Tämä makkaroiden muodostuminen istuessa huonossa ryhdissä on pakko mainita, koska moni edelleen elää siinä harhaluulossa, ettei näin kuuluisi tai saisi tapahtua)

Tuntuipa muuten hassulta kirjoittaa tämä listaus omista epäkohdista. Koska en ihan totta ole edes muistanut suurinta osaa näistä. Että näinhän mulla tosiaan on, ja lista muodostui aika pitkäksi. Voisin siis aivan superhelposti vihata omaa kehoani näiden vuoksi. Näiden aivan luontaisten ja normaalien asioiden ja ilmiöiden, joita ihan tavallisesta kropasta löytyy. Ja näiden vuoksi moni vihaakin, ja tiedän, että moni ihan totta ällöttelisi näitä omistaessani minun kehoni. Moni olisi nappaillut vähän dieettiä alle, että saisi pikkaisen “ylimääräisiä” pois ja saisi vaakalukemaa pienemmäksi. Koska yli 60kg ympäri vuoden on kuulemma liian paljon 156 senttiselle, ja BMI:kin vilkkuu siinä lievän ylipainon rajoilla (vaikka BMI:tä ei ole suunniteltu urheilijan “mittariksi”).

Mietin tässä, että mitä mun pitäisi tehdä näille asioille? Tai siis miksi pitäisi? Kuinka hullua olisi lähteä taistelemaan itseäni vastaan? Miksi mun pitäisi painaa tietyn verran? Miksi mun pitäisi lähteä rajoittamaan vastahakoisesti syömisiäni tai väsyttämään itseäni lähinnä kuluttavalla ja epämotivoivalla järjettömällä jyystötreenillä, että saisin kilon tai pari pois? Mitä kun saisin ne pois, että miten pitäisin ne pois? Jatkaisin samalla kontrolloinnilla? Hyi hemmetti.

Miksi minun pitäisi taistella vastaan kehoa, joka voi itseasiassa aika hiton hyvin. Kehoa, joka on terve, vahva, kykyvykäs ja pystyy moneen. Kehoa, joka voi näyttää ihan hiton hyvältä kaikkien näiden epätäydellisyyksien kanssa. Sitä ainutta kehoa, jossa minä elän. Joka päivä ja koko lopun elämääni.

Olishan mun helppo vihata omaa nykyistä habistustani ja kehoani, jos olisin kleimannut oman kehonkuvani ja odotukseni ulkonäöstäni tähän vasemman puoleiseen kuvaan (tai ylipäätään sikspäkkiin ja vähärasvaisuuteen). Okei, aika ääripäitä, mutta silti. Tajuatte varmaan pointin.

Rakastin ja rakastan kehoani näissä molemmissa. Parhaimpina kisavuosinani (2017), nyt raskaana ja näidenkin ympärillä. Koska kehoni on molemmissa minun ainut kehoni. Ja moneen pystyvä.

Muovaaminen ei ole suoraan kehovihaa

Ja kyllä. Kehoa voi muokata, eikä sitä tarvitse hävetä tai pitää turhamaisena. Se voi olla myös aivan järjettömän palkitsevaa ja mielenkiintoista tutustumismatkaa itseensä. Mutta se usein on sitä lähinnä silloin, kun oma suhde kehoon on tasapainossa ja muovaaminen tehdään terveistä lähtökohdista ja terveellä sekä (henkisesti että fyysisesti) kestävällä tavalla. Harmillisen usein näitä ei tehdä näistä syistä. Eikä todellakaan edellä mainituilla tavoilla, kun helpot ja nopeat ratkaisut viehättävät. Ja näitä pikafiksejä myydään niille ketkä niitä eniten haluavat mutta vähiten tarvitsisivat ilman minkään tason ammattitaitoa tai vastuullisuutta. Sutta lampaan vaatteissa. Sorry not sorry tämän sanoessani.

Näitä lopputuloksia olen saanut korjata työssäni välillä suorastaan turhautumiseen ja kiukkuun asti. Ja nimenomaan sen takia, että ihmisten epätoivoon ja huonoon kehosuhteeseen on keksitty keinoja rahastaa ja ajaa heitä vielä huonompaan jamaan. Uutta dieettiä dieetin perään, koska “kyllä sä pystyt ja voit”. Muutaman viikon “unelmien vartalo”-kuureja, jossa ajetaan ihminen ihan loppuun, ja oikeasti kehittävästä treenaamisesta ole tietoakaan. Kroppa ihan tiltissä. Paino ja rasvan määrä lopulta suurempi kuin ikinä aiemmin. Mieli aivan rikki. Treeni-into ja raikas motivaatio vaihtunut pakolliseksi velvollisuudeksi, koska pelätään mitä tapahtuu, jos ei treenattaisi. Viha omaa kehoa kohtaan kukkii täydessä loistossaan.

Keskitytkö vihaamiseen?

Mitä enemmän zoomailet peilin edessa ja puristelet pinsettiotteella niitä epämieluisia paikkoja, niin sitä isomman osan tämä ottaa omasta päästäsi. Jokaisella naaman mutristavalla sörkkimisellä, nipistelyllä ja itseinholla maustetulla tursuttamisella vain ruokit sitä negatiivista suhdetta kehoosi. Kun sillä on ihan oikeasti väliä, miten puhut itsellesi sekä miten katsot ja käsittelet kehoasi.

Fakta on myös se, ettei kukaan (ihan totta: ei kukaan) näytä kuin veistokselta huonossa ryhdissä peilin edessä lähes alasti könöttäen. Varsinkin silloin, kun ihan tahallisesti hakee itselleen mahdollisimman lössähtäneen ja epäedullisen asennon. Mutta silti tätä ihmiset väen vängällä harrastelee. Menee peilin eteen. Ottaa huonon ryhdin, jossa varmasti pamahtaa esiin se pömppis, kylkimakkara tai ryhditön pakara. Ne, jota muuten ei juurikaan edes näkyisi, mutta pääsee tässä oikein hyppäämään silmille. Koska oikein halutaan kaivaa ne esille.

Vaikka usein kuulee naureskeltavan ja pidettävän turhamaisena sitä, että mennään peilin eteen ottamaan mahdollisimman edustavia belfietiä itsestä tarkkaan harkituista kulmista, niin olen sitä mieltä, että ne voivat jopa tehdä hyvää ihmiselle itselleen. Tässähän ihminen jo lähtökohtaisesti haluaa nähdä itsestään parhaimmat puolensa sekä korostaa ja keskittyä niihin. Enkä sano, etteikö muissa asennoissa ja huonossa ryhdissä voisi olla kaunis, mutta pidän tätä huomattavasti kehittävämpänä ja positiivista kehokuvaa ruokkivampana vaihtoehtona kuin itsensä puristelua ällötyksissään.

Ihan tavallinen keho. Ja sellaisenaan upea.

Kuten jo totesin, niin myös mulla on myös keho, joka on ihan tavallinen. Aina jostain tursuaa. Aina joku kohta on hassun muotoinen. Aina joku paikka ei näytä kovinkaan edustavalta. Aina jossain on makkaraa tai ihoa kaksin kerroin. Niitä on ollut silloin kun olen ollut revityssä fitness-kisakunnossa ammattilaislavan bäkkärillä. Niitä on ollut silloin, kun olen ollut elämäni tikissä myös kisalavojen ulkopuolella. Niitä on ollut aina silloin, kun olen saanut kasapäin “sun kroppa on niin GOALS”-viestejä. Niitä on nyt, kun olen raskaana. Niitä tulee olemaan minulla koko loppuelämäni.

Tiedän olevani tässä jossain määrin etuoikeutettu, etten ole osannut oikeasti olla pitämättä kehostani. Monesti olen miettinyt, että puuttuuko multa joku geeni, kun en teininäkään osannut lähteä siihen “mun reidet on niin läskit”-vyyhtiin, vaikka omani nyt olivat tuplasti paksummat kuin suurimman osan, jotka tätä harrastivat. Persevä ja alapainotteinen kun olen. Mä en vaan jaksa tai osaa laittaa energiaani oman kehoni parjaamiseen. Ne ongelmakohdat, mitkä kropasta ei nyt ole niitä parhaimpia tai edustavampia, olen ratkaissut a) pukeutumisella b) hyvällä ryhdillä sekä “itseni kantamisella” ja c) sillä, etten mene niitä nypläämään peilin eteen tieten tahtoen.

Mulle ei tulisi mieleenkään mennä kaivelemaan peilin eteen niitä paskoja puoliani. Mulle ei tulisi mieleenkään ottaa puhelimeen muistiin kuvia, että näin hirveän ja epäimartelevan kuvan mun kehosta saa otettua. Mulle ei tulisi mieleenikään lähteä poistamaan kainaloläskejäni tai tiivistämään vähän tuhdimpaa peräsintäni vastoin oikeaa polttavaa halua ja innostusta tähän.

Jos totean suoraan peilin edessä, että hyh mä näytän näissä vaatteissa ihan manaatilta (käy oikeasti yllättävän usein), niin menen ja vaihdan vaatteet. Koska toisessa vaatevalinnassa voin minuutin kuluttua näyttää oikeasti aika iskevältä, ja ainut ero tässä oli vain surkea asuvalinta. En siis jää vellomaan siihen “oon ihan karmea”. Mähän en ole juuri koskaan voinut pukeutua samoihin vaatteisiin, mitkä pitkän ja siron frendini päällä näyttävät hyvältä. En ole koskaan voinut seurata sokkona valloilla olevaa muotia. Koska suurinosa vaatteista ei vaan näytä hyvältä tällaisen persevän ja raajoista paksuhkon 156cm hobitin päällä, hah!

Entä se treeni?

Musta on myös oikeasti kivaa treenata niin, että voin samalla ehostaa ulkonäköäni. Koska musta se on vaan kiva lisämauste. En kuitenkaan tee sitä siksi, etten tykkäisi kehostani tai haluaisin muuttaa sitä. Vaan koska se nyt sattuu olemaan musta hauskaa. Ulkonäkö ei siis ole mulle se ykkösajuri, koska treenimoti lässähtäisi tältä osin aika pian. Koska treenillä en voisi loputtomiin muovata kehoani, sillä eihän treenilläkään nyt ihmeitä tehdä. Treenillä et voi muovata omaa luontaista genetiikkaasi, luustoasi, mihin rasva sinulle ensimmäisenä kertyy tai millaisessa rasvaprosentissa kehosi luontaisesti viihtyy parhaiten.

Rakastan treenata siksi, koska rakastan sitä kyvykkyyden ja pystyvyyden tunneta, joka mulle tulee treenatessa. Että voin ylittää itseäni ja huomata pystyväni moneen. Ja siksi, että se auttaa minua voimaan henksiesti että fyysisesti hyvin. Ja juu, myös siksi, että se tukee mieluistani ulkonäköä (vaikkei se “epäkohtia” poistakaan).

Treenaan siksi, että rakastan kehoani. Ei siksi, että vihaisin tai haluaisin väkisin muuttaa sitä.

Miten positiivista kehonkuvaa voisi vaalia?

• Keskity puhumaan itsestäsi kauniisti. Yritä edes. Sekä omassa päässä että muiden kanssa ääneen puhuessa.
• Yritä löytää niitä parhaimpia puolia itsestäsi, ja pyri muistuttelemaan itseäsi niistä. Kaikista kohdista ei tarvitse tykätä, mutta ne kohdat voi huoletta jättää sivummalle.
• Hyväksy, että sinulla on myös niitä “epäkohtia”. Niitä tulee olemaan muodossa tai toisessa aina.
• “Huonoja kroppapäiviä” tulee. Joskus turvottaa. Älä kuitenkaan anna niiden määrittää koko käsitystäsi omasta kehostasi, ja jää vellomaan tätä peilin eteen. Ryhti pystyyn, ja hyväksy se, että kropan kanssa on samanlaisia päiviä kuin hiuksien. Tai finnitilanteen. Aina ei ole paras päivä, muttei se tee kehostasi arvotonta.
• Päivinä, jolloin koet näyttäväsi hyvälle, sano se itsellesi edes mielessäsi. Kehu itseäsi peilin edessä ja totea, että hitto mä näytän hyvältä. Uu mama!
• Opettele seisomaan peilin edessä ryhdissä. Maailman nopein make over, ja tekee muutenkin hyvää keholle. Ryhti itsessään jo ehostaa monta “epäesteettistä” paikkaa.
• Pyri panostamaan sellaisiin vaatteisiin ja asuvalintoihin, jotka sopivat omalle kehollesi. Sellaisia, jotka korostavat parhaita puoliasi, ja jossa sinä tunnet olosi itsevarmaksi. Älä yritä väkisin seurata trendejä tai pukeutua samoin kuin ystäväsi, jos ne eivät kehollesi oikeasti sovi. Hävitä vaatteet, joissa toistuvasti kehosi näyttää mielestäsi epäedulliselta.
• Mikäli urheilet tai treenaat, niin keskity siihen, mihin kehosi pystyy. Keskity siihen, miten voit pitää kehostasi huolta ja tehdä sille oikeasti hyvää (rääkkämisen ja väsyttämisen sijaan).
• Mikäli olet tavoitteellinen sielu, niin fokusoi treenaamisessa ulkonäön sijaan kyvykkyyteen ja pystyvyyteen. Miten voit vahvistaa, notkeuttaa tai vakauttaa kehoasi? Miten kehosi toimii ja miten saat siitä entistä kyvykkäämmän tai taitavamman? Esimerkiksi lihaskasvu (eli myös se kiinteytyminen) vaatii pitkässä juoksussa kehon vahvistamista, eli kyvykkyyteen ja vahvistumiseen keskittyminen ei ole lihaskasvulta pois. Vaan nimenomaan nopeuttaa sitä, ja fokus treenissä pysyy terveemmällä, tasapainoisemmalla ja usein myös pitkäjänteisesti motivoivammalla sekä innostavammalla pohjalla.

Calvin Klein-bralette *TÄÄLTÄ
Calvin Klein alushousut: *TÄÄLTÄ

Me kaikki olemme erilaisia. Meillä on eri muotoiset ja kokoiset kehot, jotka muuttuvat myös elämän varrella. Meillä kaikilla on kuitenkin vartalot, jotka ansaitsevat tulla kohdelluksi hyvin ja arvostuksella. Ei rääkäten kitudieeteillä. Ei kohdelluksi kaltoin vain järjettömällä määrällä kuluttavaa, väsyttävää ja uuvuttavaa treeniä. Ei kuunnellen pään sisäistä jatkuvaa inhopuhetta ja vähättelyä.

Aina tulee huonompia päiviä, jolloin saattaa sortua siihen itsensä mollaamiseen. Tästä ei kuitenkaan tarvitse lähteä kehittämään sitä kuuluisaa “paskamaista palautesilmukkaa”, jolloin mollaa jo itseään itsensä mollaamisesta, vaan aloittaa homma ihan sillä, että oppii tunnistamaan omat toimintamallinsa pään sisällä. Kun tämän mallin tunnistaa, ollaan jo pitkällä, ja tätä on mahdollista alkaa työstämään.

Oman kehonsa hyväksyntä ei tarkoita myöskään sitä, etteikö voisi halutessaan kohentaa ulkoasuaan, jos siltä tuntuu. Hyväksyntä on sitä, että kelpaat itsellesi sellaisena kuin olet ja pystyt kohtelemaan itseäsi inhimillisesti. Täydellisenä kaikkien epätäydellisyyksien kanssa, jolloin sulla on oikeasti hyvä olla ja pystyt kohtelemaan itseäsi hyvin. Ei rankaisemalla. Vaan palkitsemalla.

Itseään arvostavaa viikkoa joka kroppaan!

LUE MYÖS:
Mitä dieetit ja rajoittavat ruokavaliot tekevät sinulle?

EDELLINEN JUTTUNI:
Parisuhde Q&A – Vinkit pitkään parisuhteeseen?

VALMENNUKSET:
Prove-valmennukset