Fitness kilpaurheiluna ei tuhoa terveyttä
Nyt sitä saatiin. Joulukinkun lisäksi ehtaa ja laadukasta tutkimusdataa naispuolisten fitnesskilpailijoiden tiukkojen dieettien fysiologisista terveysvaikutuksista. Jyväskylän Yliopistossa pamautettiin purkkiin uraa uurtava tutkimus naiskilpailijoiden tai ylipäätänsäkin normaalipainoisten naisten painonpudotuksesta, ja tutkimus julkaistiin alan johtavassa kansainvälisessä Frontiers in Physiology -lehdessä. Olisivat ne tulokset olleet minkä suuntaisia tahansa, niin mielestäni on hienoa saada tutkittua tietoa pelkkien mutuhuuteluiden sijaan. Juuri saadut laajat tutkimustulokset kuitenkin puolsivat sitä, että suurin osa normaalipainoisista naisista palautuu tiukan kisadieetin rajustakin painonpudotuksesta.
Tutkimuksessa huomattiin, että kehon koostumuksen ja hormonaalisen järjestelmän muutokset ovat dieetin vuoksi suuria, mutta 3-4 kuukauden kuluttua kisaprepin päättymisestä tila oli suurimmalla osalla palautunut preppiä edeltävään tilaan. Toki tässä tutkimuksessa ei otettu huomioon kisadieettien mahdollisia pidempiaikaisia vaikutuksia tai vaikutuksia psyykkiseen terveyteen, mutta aihealue on huomioitu siinä määrin, että tästä on tulossa myöhemmin laajempaa jatkotutkimusta. Näistä(kään) on siis turha kenenkään lähteä huutelemaan faktoina mitään, ennen kuin edes joitakin suuntaa antavia todisteita ollaan saatu koottua ja analysoitua. Näitä siis mielenkiinnolla odotellessa!
Ikäviä yksittäistapauksia lajista kuin lajista varmasti löytyy, ja näistä fitnessin kohdalle osuneista olemme saaneet välillä kuulla mediasta. Fitness urheilulajina ei sovi kaikille, eikä sen tarvitsekaan. Jos jollain on mennyt niin sanotusti hommat päin honkia, niin se ei tarkoita, että kaikilla se menisi niin. Kaikessa on aina omat riskinsä. Vaikka asiat pyrittäisiin tekemään hyvin ja järjellä, niin joskus hommat eivät vain kulje niinkuin Strömsössä tai homma saattaa lähteä huomaamatta lapasesta. Riskit ja kääntöpuolet ovat siis hyvä tiedostaa, mutta ei elämää tai mitään muutakaan voi toteuttaa jatkuva pelko kaulassa. Järki on silti hyvä pitää matkassa mukana, sekä pitää silmät ja muutkin aistit auki matkan varrella.
Joku kompastuu kauppareissulla kiveen ja murtaa ranteensa. Joku sairastuu syömishäiriöön tanssiessaan balettia. Joku saa vakavan allergisen reaktion askarteluliimasta pienoismallia rakentaessa. Jollakin voi vatsa turvota syödessään leipää. Se ei silti tarkoita, että nämä asiat olisivat yleisesti katsottuna vaarallisia ja pitäisi kieltää kaikilta. Eniten ehkä korviini särähtää mustavalkoiset ajattelutavat asiasta kuin asiasta. Myönnän itsekin olleeni aiemmin yleisesti aika jyrkkä joissain ajatuksissani, mutta kokemus on osoittanut, että asioiden tarkastelu monelta kantilta ja tietynlainen terve ja kriittinen tarkastelu toimii usein huomattavasti paremmin. Näin myös asioista voidaan oppia, ja se tarjoaa meille mahdollisuuden kehittyä ihmisinä.
Asioilla on yleensä monia eri puolia, ja taustalla voi olla usein erilaisia tekijöitä. Yksi plus yksi ei välttämättä ole kaksi, jos ensimmäisen ykkösen perään sujahtanutta nollaa ei ole laskutoimituksessa huomioitu. Joltain fitness voi viedä terveyden, mutta tähän tietoon se ei näytä vievän sitä suurimmalta osalta. Ainakaan minulta se ei ole sitä tähän päivään mennessä näyttänyt vieneen, joten homma jatkukoon hyvällä buugilla samoilla kujeilla! Lisätietoa tutkimuksesta löydät täältä.
“Juuri saadut laajat tutkimustulokset…” Otanta oli 27 naista…..
Laajuudella voidaan tarkoittaa myös tutkimuksen aikajännettä ja rajausta. Otanta katsottiin tutkimuksessa riittäväksi kilpailijoiden kokonaisjoukosta, ja kontrolliryhmässä oli myös saman verran henkilöitä (yhteensä 54). Jos tuo olisi ollut suppea huuhaa-tutkimus, niin ei tätä kansainvälisissä alan tieteellisissä julkaisuissa olisi noteerattu. 🙂
Myönnän että itselläni on ollut äärimmäisen negatiivinen asenne fitness- lajeja kohtaan. Nesteenpoisto ennen kisoja kuulostaa kieltämättä aika hurjalta kroppaa ajatellen, mutta suuri osa siitä näyttää selviävän. Syömishäiriöiden riski on toki olemassa, mutta niin on monessa muussakin lajissa. Ehkäpä fitness, baletti, voimistelu, mäkihyppy yms. eivät ole suositeltavia lajeja sellaisille, joilla on taipumusta lipsahtaa pakkomielteiden puolelle. Ei siis laji, vaan harrastaja. Jouduin hieman katsomaan peiliin kaiken kritiikkini keskellä, kun tajusin itsekin harrastavani lajia, mihin moni liittää syomishäiriön, eli taitoluistelua mutta aikuissarjassa. Myönnän että painolla on merkitystä, mutta ei pikkutarkalla tasolla. Harjoittelen pokkana kaksoishyppyjä vaikka kolmenkympin raja tuli rikottua ajat sitten. Jos BMI olisi reilusti yli 25, hyppyjen aiheuttamat tärskyt eivät ehkä olisi mitään herkkua nivelille. Mutta laji on siinä määrin rankka tässä vaiheessa, että paino pysyy kyllä kuosissa ilman neuroottisuuttakin. Oma lajini eroaa fitness -lajeista aika tavalla, mutta luulen että silloin on hyvä pysähtyä ja pohtia missä mennään, kun pala suklaata ja siihen liitettynä vaadittavista toistoista jää kaksi tekemättä. Jokainen laji vaatii jotain. Se harmillinen osuus aikuisuutta taitaa olla vastuu homman pysymisestä järkevyyden puolella. Omaa treenimäärääni kummastellaan ajoittain, mutta sellainen kerran viikossa tehty kevyt liitely mahdollistaa lähinnä kyvyn pysyä pystyssä 😀 Huh, tulipas pitkä tarina!
Eihän tässä lajissa välttämättä kaikki näytä kovin järkevältä, eikä ne välttämättä sitä olekaan, mutta kilpaurheilu tietyt jutut lajista riippuen aina vaatii. Jokaisessa lajissa on aina omat riskinsä sekä kompastuskivensä, ja heitit kyllä pätevää analyysiä aiheesta! Usein asiat eivät ole suoraan lajien aiheuttamia, mutta jossain määrin tietty on hyvä miettiä, miten näiden yleisimpien riskien toteutumista voitaisiin ehkäistä. Aiemmin harrastamassani kilpacheerleadingissa mietittiin, miten ranne- ja selkävammoja voitaisiin saada vähennettyä, ja itsekin tiedän tämän lajin parissa olleen myös muutamia painonnousupelkotapauksia nousijoiden (ne joita heitellään ja nostetaan yläilmoihin) kohdalla.