Fiilikset neljä kuukautta kisakauden jälkeen – part 2

Edellisessä jutussani availin hieman ajatuksiani kisoista palautumisesta yleisten tuntemusten ja treenien osalta. Tätäkin ravintoa ja kehonkoostumuksen muutosta koskevaa osaa raapustaessani meinasi sisällön määrä lähteä vähän lapasesta, sillä juttua nähtävästi aiheesta itselläni näyttäisi riittävän.
Tämä lajihan on eräänlaista ihmiskoetta koko ajan, ja oman tavoitteeni juurikin ravintopuolella pystyn kiteyttämään hyvin seuraavanlaisesti. Tahdon ottaa kaiken mahdollisen irti aineenvaihdunnastani kilpaurheilumielessä, ja puskemaan metaboliani suorituskyvyn positiivisessa mielessä äärijoille. Olen siis lisännyt sapuskaa jatkuvalla syötöllä asteittain kisojen jälkeen, ja hyvin on prosessi pelannut. Kattilasta onkin löytynyt oikein antoisasti apetta jo pidemmän tovin. Vielä on toistaiseksi hanuri pysynyt jokseenkin kapoisena ja vatsapalikat esillä, vaikkakin se ei olekaan päätavoitteeni. Ei ne vatsapalat ketään onnelliseksi tee, vaan hyvä vointi ja virkeä mieli on se ehdoton kivijalka kaikelle tekemiselle.
Tämä tavoite aineenvaihduntani suorituskyvyn maksimoimisesta tällä hetkellä ilmenee käytännössä niin, että lisäilen tasaisin väliajoin sapuskaa päivittäiseen menuuni, ja tarkoituksena on jatkaa lautasmallin laajentamista seuraavan kisapreppini alkuun saakka. Hakemani lopputulos olisikin parhaimmillaan sellainen, että kisaprepin alussa ruokaa olisi tarjottimella oikein mehevät satsit ja laardia ei olisi poltettavana ihan mahdottomia määriä. Näin ei tarvitsisi riipaista kovin pitkää ja rankkaa kisapreppiä, jolloin homma pysyisi myös mahdollisimman vähän kehoa ja terveyttä rasittavana. Terveestä touhustahan nuo prepit ovat varsinkin niiden loppupuolella melko kaukana, mutta ainakin tätä urheilulajia voi yrittää toteuttaa edes astetta fiksummin, vaikka eihän tässä loppupeleissä paljoakaan järkeä ole, heh.

Seuraava kisarupeamani saattaa olla kokonaisuudessaan muuten sitten aika rankka riipaisu, joten pyrin tässä ennakoimaan jo hyvissä ajoin pelaamalla kortit pöytään oman näkemykseni mukaan mahdollisimman järkevästi. En todellakaan ota tavoitteestani päivittäisen energiansaannin maksimoimisen ja etenkään rasvamäärän minimoimisen osalta minkäännäköistä stressiä. Rasvaprosentti saa luonnollisesti nousta tässä kehityskauden varrella, ja jos suunnitelmani menee aivan päin honkia ja männynkäpyjä, niin “pahin” tilanne on se, että omistan vuoden vaihteessa ihanan muhkean peräsimen. Ei siis huano!
Ulkomuotoni kanssa mulla ei ole ongelmaa oli kyse sitten riudutetusta rottalookista (been there done that) tai rehellisestä sikabulkista (tämäkin on testattu). Mulla on hyvä fiilis ulkoisen itseni kanssa oli esillä sitten sixpäkki tai laardilla kuorrutettu ghettobooty. Tiedän myös kokemuksesta, että saan vähän raskaammankin rasvahaarniskan riisuttua kohtuu kepoisesti kisakuosiin, joten pelkoa minkään tason feilaamisesta ei ole. Tietty vapaaohjelmaan liittyvien eri osa-aluiden suorituskyvyn kannalta olen todennut huomattavasti miellyttävämmäksi, mikäli elopainoa on vähemmän. Onhan sitä kevyttä ruhoa helpompi tasapainotella käsien päällä tai heittää voltilla ympäri, ja lisäksi niveletkään eivät tykkää niin pahasti kyttyrää kepoisammasta lastista.


Noh, näin lopuksi tällaisena väliaikatietona paljastettakoon, että nyt on sellainen nelisen kiloa pamantanut mittariin siitä, kun juuri ennen viimeistelyviikon strarttaamista hyppäsin Jenkkilän koneeseen. Tällä hetkellä painan siis hitusen vajaa 57 kiloa tämän 156 senttisen ruhoni kanssa. Olo on kaikin puolin oikein passeli, ja se on itselleni se pääasia. Tämä on myös hyvä indikaattori siihen, että homma ainakin pääsäintösesti näyttäsi pelaavan. Tähän loppuun legendaarista Raimo Silakkaa lainatakseni: “Urheilu on kivaa, ja mulla on kotiasiat kunnossa.”
xoxo,
Piia
Edellinen juttuni: Fiilikset neljä kuukautta kisakauden jälkeen – part 1
Snapchat: piiapajunen
Instagram: piiapajunen
Facebook: täältä