EILEN TULI PÄIVÄ, JOLLOIN EN VIIHTYNYT KEHOSSANI


Eilisaamu. Tsiisus. Kaikki housut puristivat. Turvotti. Meikatessa kasvot tuntuivat ilmapallolta, ja vihkisormuksen joutui runnomalla työntämään paikalleen nakkisormeen. Samperin juhannus. Joo tuli kyllä mässättyä aika antaumuksella ja monta päivää, ja kyllähän se turvottaa. Yksi päivä ei koskaan tunnu missään, mutta auta armias, kun vedät kolmatta päivää käsi karkkipussilla ja makkarapaketilla. Ja ihan non-stoppina. Meitsi kun tykkää siitä, että jouluna ja juhannuksena ei säästellä, eikä sitä kaduta, vaikka kuinka turvottaisi.
Välillä vähän ärsyttää se, etteikö itseään saisi enää todeta läskiksi. Se, että toteaa tuntevansa olonsa lösähtäneeksi manaatiksi, ei välttämättä tarvitse tarkoittaa sitä, etteikö oikeasti pitäisi itsestään. Että vihaisi kehoaan ja olisi seuraavana jonossa hakemassa pussikeittokuuria ja leikkaamassa kaikki hiilarit ja rasvat pois päivän aterioilta.
Ja ei. En pitänyt eilenkään itseäni lihavana. Tuntui vaan to-del-la epämiellyttävältä olla omassa kehossani, ja siihen turvotukseen kun iskee vielä edelleen juhannuksesta jumisen pääkopan ja parit polvikolotukset, niin olo tuntui todella kehnolta. Asiaa ei myöskään auttanut se, että en ollut pessyt hiuksiani (taaskaan) yli viikkoon. Peilikuvaa epäuskoisena tuijottaessani naamallani oli enemmänkin ”tonnin seteli” ja ”-.-” kuin mikään itkuun ja itseinhoon vääntyvä naamavärkki. Paska päivä ja that’s it. Olin silti minä. En vain tuntunut tunnistavan itseäni ulkoisesti saati varsinkaan sisäisesti.
Oikeasti toisinaan turhauttaa se, etten oikeasti nykyään enää pysty toteamaan otetusta kuvasta, että ”karmee kun näytän läskiltä” ja nauramaan päälle ilman, että joku alkaa hämillään ja hätäisenä hyssyttelemään, että ”eeeethän sää nyt”. Ihan yksinkertaisesti, jos totean kuvassa näyttäväni ihan ryhävalaalta, niin siltä jumankekka kuvassa näytän. Ei se tarkoita sitä, että näkisin itseni karmeana löllö-ällötyksenä. Ei suinkaan. Nyt vaan ei onnistunut kyseinen kuva (tai mikään niistä), ja tälle pistän hörönaurua päälle. Pystyn ottamaan täydellä huumorilla myös sen, että mies yrittää pidättää kameran takana naurua, ja kun itse tsekkaan otokset, niin revetään molemmat. Hitto mikä punkero, tänään ei vaan pelitä, hah!

en viihtynyt kehossani
Aina ei vaan hommat pelitä. Ei edes joka päivä. Vaikka olen juuri kirjoittanut tästä mediaseksikkäästä kehopositiivisuudesta ja siitä, että pidän itsestäni ja kehostani olomuodossa jos toisessakin, niin minäkään en siis ole immuuni niille ”bad body dayseille”. En silti vihaa itseäni tai ulkonäköäni niinäkään hetkinä, mutta ihan aina ei vain tunnu hyvältä. Yleensä se heijastuu nimenomaan sille tuntemukselle omassa kehossaan, eikä sitä voi huijata.
Eiliselle oli poikkeuksellisesti tiedossa kaksi tsipaletta treeniä. Ensin akrobatiatreeni frendin kanssa ja illalla cheer-treenit höntsäjoukkueen kanssa. Akrobatiatreeni meni, noh, ihan jees, ja suoriuduin sähäköistäkin taito- ja voimaliikkeistä hyvin, vaikka fiilis oli se, ettei oma keho tuntunut omaltani. Tuntui, etten saanut tatsia työskenteleviin lihaksiin, ja liikkeen teki joku muu, kuin minä itse. Tunsin olevani rapakunnossa. Tuli ilta, ja cheer-treeneihin mennessä minä ja kroppani oli alkanut heräilemään kuolleista. Pää alkoi pelittämään, kroppa tuntui vetreältä ja homma pelitti taas tuttuun tapaan. Turvotuskin oli alkanut hiljalleen liukenemaan.

en viihtynyt kehossani
Levi’s- T-paita: TÄÄLTÄ(Koodilla PIUDE20 -20% alennus 30.6. asti)

Ja tänään heräsin. Toisin kuin eilen, olo tuntui virkeältä ja vetreältä. Moikkasin itseäni kokovartalopeilistä, ja totesin, että piru vie nainen. Tänään sä näytät taas hyvältä.
PS. Jos housut tuntuvat puristavan joka päivä, niin osta isommat. Nimimerkillä poistin juuri pysyvästi vaatekaapistani kasan aivan liian kikkanoita XS-koon housuja.

Rentoa viikon puoltaväliä!

Tsekkaa myös:
Tavoitteena painoideksi: Lievästi liikalihava
& Miltä urheilullisen naisen kuuluisi näyttää?

Edellinen juttuni:
Ruokakorneri – Omat suosikkini leipähyllystä!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Kommentit (15)
  1. Musta tuntuu jotenkin, että kaikilla tulis olla joku mielipide kehostaan, etenkin bodypositiivisuuden yleistymisen kautta. Musta on tosi hienoa että naiset kokee olonsa seksikkäiksi ja arvokkaiksi kaikkissa muodoissaan, mutta silti mun mielestä on ehkä vähän aliarvostettua sellainen kehon yhdentekeväisyys. Mun keho on vain keho, yleensä se näyttää omaan silmääni hyvältä ja viihdyn siinä, välillä se on turvonnut kuten sullakin oli, silti se on vain keho. Jos koen näyttäväni hyvältä kehossani, kiva, mutta se on vain yksi kroppa eikä mulla ole siihen niin tiivistä tunnesidettä että hyvät tai huonot päivät vaikuttaisivat jotenkin dramaattisesti omakuvaani. Mä olen kuitenkin mä ja lopulta mun kroppani ei kuitenkaan ole niin mielenkiintoinen asia mussa 😀

    1. Piia Pajunen
      28.6.2018, 10:06

      Siis oon itseasiassa pohtinut tota samaa, ja itseasiassa pystyn täysin samaistumaan oikeastaan jokaiseen sanaasi tästä aiheesta. Mullekin keho on aina ollut vain keho, ja pääpiirteittäin se on ollut mulle aina tosi jees ilman, että olisin joutunut pohtimaan asiaa sen enempää. Jos joku kohta kropasta ei ole ehkä timanttisin, niin fiilis on ollut lähinnä, että ”paska mäihä geenipoolissa”, eikä asia ole jäänyt vaivaamaan. Mun minäkuvani muodostuu musta kokonaisuutena, ja keho on vain yksi osa sitä. 😀
      Siksi mulle onkin ollut iso hämmennys, että isoilla massoilla on oikeasti haasteita oman kehonkuvansa kanssa olivat sitten missä ulkoisessa habituksessa tahansa tai näyttäisivät sitten kuinka hyviltä tahansa. Bloggaaminen ja mulle sadelleen kommentit ja viestit ovat olleet aika silmiä avaavia, ja on jopa ittekin miettinyt, että onko mussa jokin vika, kun oma kroppa ei hätkäytä sen suuremmin. Tuokin oma turvotus ketutti juuri siksi, että vaatteet ja sormukset puristivat epämiellyttävästi, olo oli todella outo (ilman jo peiliin katsomista) eikä fyysinen tekeminen ja treenaaminen tuntunut kehossa yhtään siltä omalta tutulta.
      Tuo mainitsevasi ”kehoneutraalius” olisi muuten todella osuva termi tähän hommaan! Voisinkin alkaa viljelemään sitä, hah! 😀 Kiitos ihan pirun mielenkiintoisesta näkökulmasta, ja osuit kyllä jotenkin hämmentävän purevasti omien aivojeni kiemuroihin, kun en itse osannut sitä sanoiksi pukea!

    2. Toi ”kehoneutraalius” onkin ihan loistava termi tuolle! Ja vielä, musta tuntuu, että moni nainen jtka on matkalla kehopositiivisuuteen, tai ylipäänsä poispäin negatiivisesta kehonkuvasta vois jopa hyötyä tästä kehoneutraliudesta. Sehän ei tietenkään tarkoita että syödään mitä tahansa, mennään milloin vain nukkumaan ja maataan sohvalla koko päivä (..no ei ainakaan joka päivä :D) tai muuta vastaavaa vaan mentäis niinkun hyvä elämä edellä. Kyllä se kroppa siinä mukana roikkuu vaikka keskittyiskin ihan muihin hyvänolon juttuihin!

    3. Piia Pajunen
      30.6.2018, 10:42

      Vitsit nyt irtoaa hyvää settiä. Joudun kirjoittamaan tämän pohjalta ehkäpä pian oman postauksenkin, hah! Mutta tosiaan se kehoneutraalius voisi hyvinkin olla todella toimiva monilla (tai vähintään osalle), sillä eihän nyt kaikkina sekuntteina tai tilanteissa tarvitse kehostaan hihkua. Kyllähän muakin ketuttaa välillä kun pientä oravaa, kun sovituskopeissa yritän epätoivoisesti löytää tälle kropalle toimivia bikinin yläosia, juhlamekkoja tai takkeja. 😀 Tai silloin kun turvottaa kuin Muumimammaa ja kaikki vaatteet puristaa. Eikä sen kehopositiivisuuden idea varmasti olekaan se, että ilakoitaisiin kaikesta ja 24/7, mutta terminä se on jo itsessään vähän hämäävä.
      Ihan valtava kiitos sulle supermielenkiintoisista ajatuksista ja todella osuvan keskustelun herättämisestä!

  2. Toi on niiiin tuttua huttua! Vaikka on pääsääntöisesti tyytyväinen kehoonsa niin tulee niitä ”pullataikina” päiviä ja sitä epämiellyttävää Jan melkein ahdistavaa oloa on vaikea selittää ulkopuoliselle kun eihän se olo ulkonäössä näy. Itsellä tämä olo on aina ennen menkkoja. Ai että silloin sängystä nouseminen on vaikeaa ja paras vaate olisi juuttisäkki. Mutta vitsi miltä tuntuu kun se olo häviää! Sen jälkeen olo on kuin uudesti syntyneellä! 🙂 tsemppiä sinne näille pullataikina päiville!

    1. Piia Pajunen
      28.6.2018, 10:24

      Jep! Mulla kyllä se usein näkyy siellä ulkonäössäkin (ainakin jossain määrin), ja oon myös mieheltä saanut komppaavia kommentteja tähän omaan ”wtf” reaktioon, että nyt et kyllä näytä ihan omalta itseltäsi. 😀
      Mulla on kanssa ennen menkkoja monesti tuo perus pömppis, mutta se rajoittuu vain onneksi tuonne vatsan alueelle. Sitten tulee näitä päiviä, kun heräät vaan kokovartalopöhössä, etkä saa edes sormusta sormeen, ja farkun nappi kiristää. 😀 Ja silloin mäkin kaipaan just noita juuttisäkkejä, hahahah!

Kommentointi suljettu.