Mihin ilmansuuntaan nukut? Ayurvedan ja Feng Shuin mukaan sillä on iso merkitys

Mihin ilmansuuntaan nukut

Nukkuminen on ainakin itselleni ollut pitään se oman elämän osa-alue, jota on kaikkein vaikein hallita. Voin liikkua aina, kun itse päätän – samoin syödä juuri niin terveellisesti kuin haluan ja valitseminani ajankohtina. Nukkumisen kanssa on toisin. Unesta olen kirjoittanut usein blogissakin. Se on todella tärkeää hyvinvoinnille ja jaksmiselle. Siihen vaikuttaa niin moni asia ja silti sitä ei voi noin vain hallita. Välillä olen tehnyt kaiken “oikein” ja silti on vaikeaa saada unta tai nukahtaa uudelleen. Joskus taas tuntuu, että hyvin nukutun yön jälkeen en ole kuitenkaan pirteä. Tähän voi löytyä ratkaisu yksinkertaisesta Ayurvedan opista.

Uni on tieteellekin edelleen mysteeri. Tiedämme toki paljon. Kuten sen, että vastasyntynyt vauva nukkuu REM-unta yhdeksän tuntia vuorokaudessa, kun taas aikuinen enää pari tuntia. Silti emme vieläkään tiedä edes täysin, miksi nukumme kolmanneksen elämästämme. Tiedämme vain, että ilman unta emme pysy pirteänä, terveenä tai lopulta edes hengissä.

Kirjoitin viime viikolla 10 faktaa Ayurvedasta -postauksessa, että olen alkanut taas perehtymään Ayurvedan oppeihin joogaopettaja ja Ayurveda-asiantuntija Riitta Jeskasen kanssa. Samalla kyselin, mikä kiinnostaisi lukijiota Ayurvedan soveltamisessa omaan elämään. Lukijapalautteen perusteella kirjoitankin tällä kertyaa Ayurvedan perusajatuksesta nukkumisasennon suhteen-  sekä omia kokemuksiani siitä.

Nukkumisasento

Vältä aina pää pohjoiseen päin nukkumista

Vastu Shastra on hindujen “arkkitehtuurin tiede” eli tavallaan hindujen versio kiinalaisesta Feng Shuista. Molemmat opit tähtäävät siihen, että kodista luodaan mahdollisimman harmoninen, rauhallinen ja terveellinen ympäristö.

Nämä molemmat opit opettavat, että sillä, mihin ilmansuuntaan pääsi on nukkuessasi, on suuri vaikutus unen laatuun nukkuessasi. Sillä ymmärryksellä, että koko ajan vastaanotamme ja säteilemme ympärillemme energiaa, on tärkeää että nukkumisasento on harmoniassa ympäröivän energian kanssa.

Hindujen kulttuurissa vain kuolleet asetellaan pää pohjoisen suuntaan, koska uskotaan että sielu poistuu pohjoisen suuntaan jättäessään ruumiin. Tämän ajatuksen takana on teoria, että tiedämme maapallon pohjoisnavan magneettisuuden suuntaavan akselilla pohjoinen-etelä niin että positiivinen napa on pohjoisessa ja negatiivinen etelässä. Ajatellaan ihmistä samalla tavalla, jolloin pään yläosassa on positiivinen ja jalkojen alaosassa negatiivinen lataus. Tiedetään, että jos yrität laittaa yhteen magneettien kaksi samanlaista päätä, ne vain hylkivät toisiaan. Samalla tavalla, jos suuntaat pääsi pohjoiseen,  kaksi positiivista latausta eivät saa aikaan harmonista energiaa. Maapallon pohjoisnavan energia on niin paljon voimakkaampi, että se voittaa aina, ja heräät aamulla väsyneenä, kirjaimellisesti “ilman ladattuja akkuja”.

Itä on hyvä opiskelijoille ja toipilaille

Ja nyt infoa kaikille opiskelijoille ja pääsykokeisiin lukijoille: Ayurveda opettaa, että pään suuntaaminen nukkuessa kohti itää on täydellinen nukkuma-asento sinulle. Se tehostaa muistia ja keskittymiskykyä, meditatiivista unta ja hyvää tereyttä. Näin päin nukkumisen ajatellaan saavan ihmisen tuntemaan itsensä energiseksi ja voimakkaaksi ja siksi sitä suositellaan opiskelijoille sekä toipilaille.

Länsi jakaa mielipiteitä

Länteen päin nukkuminen jakaa mielipiteitä ja siitä tuntuu löytyvän monenlaisia neuvoja. Moni sanoo, että jos haluat mainetta ja kunniaa, rikkautta tai vaikka miljoonia IG-seuraajaa, nuku pää länteen päin. Joidekin mukaan länsi on neutraali nukkumisasento, kun taas monet syyttävät tätä asentoa levottomasta unesta. Yleisin mielipide on, että länteen päin, kuten pohjoiseenkin, nukkuminen uhmaa unen tarkoitusta eli levollisuutta ja palautumista.

Etelä on paras suunta hyvälle unelle

Etelä on selkeästi unisuositusten voittaja, jos haluat nukkua syvää ja rauhallista unta, kun palataan magneettisuusteoriaan. Etelään päin nukkuminen suuntaa energian meihin itseemme, eikä meistä ulos. Ayurvedan mukaan tämä nukkuma-asento kasvattaa harmoniaa elämässä; onnellisuutta, terveyttä ja kaikenlaista vaurautta. Ja kukapa ei tuntisi oloaan onnelliseksi nukuttuaan hyvän yöunen?

Kokeilemallahan sen huomaa! Omat kokemukseni ovat tähän mennessä hyvät. Meillä on nyt nukuttu vajaa kuukausi päät etelään päin – tosiaan, mies ei innostunut kääntämään sänkyä pienessä makuuhuoneessamme, vaan nukumme nyt sängyssä “väärin päin”. Molemmat olemme nukkuneet paremmin kuin yleensä ja pari viime yötä olen nukkunut putkiunen aamuun asti, mitä ei kohdallani tapahdu yleensä juuri koskaan – ja varsinkin näin ennen täysikuuta olen yleensä ollut todella levoton nukkuja. Aayurveda tuntee muuten myös ajatuksen, että kestää 21 vuorokautta ennen kuin uudesta tavasta alkaa varsinaisesti huomata tuloksia.

hyvinvointi ayurveda mieli onnellisuus
Kommentit (6)
  1. Huonouninen
    24.4.2019, 22:16

    Voi kiitos, olipa mielenkiintoinen artikkeli. Meidän sänky on siten, että pää on etelään päin, tosin kun olen huono nukkuja, käännyn joskus toisin päin eli pää on pohjoiseen. Uni on katkonaista johtuen varmaan kroonisista kivuista ja iästä, olen yli 60 vuotta. Mies sen sijaan nukkuu hyvin vaikka missä ja miten päin. Vielä olisi kiva saada lisää vinkkejä hyvään uneen, niitä yritän aina etsiä palstoilta. Luin jokin aika sitten kirjan miten feng shui vaikuttaa kotiin.

    1. inspirations
      25.4.2019, 12:36

      Hei ja kiitos, että tulit jakamaan omaa kokemustasi. Uni on tosiaan yksi aikamme isoimpia hyvinvoinnin haasteita ja kaikki apu siihen on tervetullutta. Kiitos kivasta vinkistä, mielelläni jaan myös lisää Ayurvedisia keinoja unen parantamiseksi. Voisinkin ottaa sellaisen tekstin heti työn alle. Meilläkin mies nukkuu pääsääntöisesti paljon paremmin kuin minä. Usein ajattelen, että yksi syy voi olla siinä, että me naiset ajattelemme kaikkea niin paljon kokonaisvaltaisemmin ja miesten ajattelu taas on usein selkeämpää ja keskittyneempää yhteen asiaan kerrallaan. Silloin heidän on helpompi rauhoittua uneen, kun meidän mielemme on enemmän vaeltelavaa. Ja ainakin oma uneni herkistyi entisestää lasten synnyttyä, eikä oikein koskaan palannut entiselleen. Ja olen myös huomannut, että jos on esim. niska kipeä ja jumissa, on unessa pysyminenkin vaikeampaa. Onko sinullakin kipuja selän ja niskan alueella? Toki uni on myös eri ikäkausina erilaista ja yleensä iän karttuessa pienempi unimääräkin riittää.

  2. Myös minä nukun väärin päin parisängyssä eli pää etelään päin. Mies nukkuu oikein päin eli pää pohjoiseen päin. Jos olen sairas, siirryn nukkumaan vierashuoneeseen, jossa nukun pää itään päin. Tämä kaikki ihan sattumalta, vaiston varaisesti tietämättä idän opeista 🙂

    1. inspirations
      28.4.2019, 20:54

      Hei Kirsi, aika upeaa, että toimit ihan vaistonvaraisesti näin. Itsekin huomaan koko ajan enemmän, että kun kuuntelen vain itseäni ja omaa olotilaani, saan usein jo vaistonvaraisesti hyviä vinkkejä mitä tehdä, milloin joogata/venytellä, milloin lähteä haukkaamaan happea, mitä syödä milläkin hetkellä jne. Esim. olen Ayurvedan oppien mukaan alkanut kävelemään 10 min. ruokailun jälkeen – ja nyt huomaan, että jos en kävele tai ainakin seiso syötyäni kunnolla, tulee vatsaan huono olo. Myös näin päin nukkuminen tuntuu paremmalta, en ole vain itse tajunnut aikaisemmin edes kokeilla sitä. Pitäisi paljon enemmän vain tehdä asioita niin kuin ne oikeasti tuntuvat itsestä hyvältä, mutta se vaatii jonkinlaista rauhoittumista ja ettei mielessä pörrää liikaa asioita. Kiitos, että tulit kertomaan, tuo oli tosi kiva kommentti ja tärkeä asia.

      1. Aion tutustua blogiisi paremmin, kun löydän sopivan ajankohdan. Ihanaa kevättä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *