Hyvän olon tuotteita Suomesta – laadukkaasti ja luonnollisesti

Hyvän olon tuotteita Suomesta

Ainkakin blogin aktiiviset lukijat tietäväkin, että tuon täällä esille vain sellaisia tuotteita, jotka ovat minusta laadukkaita, tarpeellisia, kiinnostavia ja joita itse arvostan ja joista haluan siksi kertoa muillekin.

Esittelemieni tuotteiden lisäksi minulle on myös tärkeää yritykset niiden takana. Parasta on, jos kotimainen yritys edustaa innovatiivista toimintaa ja korkeita laatustandardeja. Ja tietysti on vielä  bonusta, jos yritys pystyy tekemään suomalaisella osaamisella tästä pienestä maasta vientiä maailmallekin.

Viimeksi hehkuttaessani suomalaista yritystä kirjoitin monivuotisesta yhteistyökumppanistani, Härkiksen valmistajasta, Verso Foodista. Nyt on vuorossa Hankintatukku. Se on ihan toisen alan kiinnostava yritys, joka on minulle vasta uudempi tuttavuus.

Hyvän olon tuotteita Suomesta

Hankintatukun kuvateksti etusivulla sanoo saman kuin tämän postauksen otsikkokin: ”Hyvän olon tuotteita Suomesta”. Siitä innostuin itsekin, kun tutustuin Hankintatukkuun ja sen todella monipuoliseen tuotevalikoimaan. Hankintatukku on yksi suomalaisien ravintolisien merkittävimpiä valmistajia. Sen tehdas sijaitsee puhtaassa luonnonläheisessä ympäristössä, jossa valmistuu vitamiineja, kivennäisaineita, fytoterapeuttisia valmisteita ja kosmetiikkaa monenlaisessa muodossa. Valikoimasta löytyy monet tunnetuimmat merkit, kuten Piimax-sarja, kalsium-magnesium tabletti Calcia, monipuolinen magnesium-sarja Magnesia, tunnettu ja laaja Vitatabs-vitamiinisarja, Evonia-tuotteet hiusten hyvinvoinnille , Fosfoser Memory muistin tueksi ja monet muut tuotteet koko ihmisen hyvinvoinnille ja kauneudelle.

Korkeaa laatua ja asiantuntevuutta kaikkiin tarpeisiin

Kaikesta huomaa, että yritys panostaa poikkeuksellisen innovatiiviseen tuotekehitykseen. Näitä suomalaisia tuotteita viedään myös yli 30 maahan Euroopassa ja Aasiassa, eikä ihme. Tuotteet on suunniteltu tämän päivän tarpeisiin erilaisissa elämäntilanteissa oleville ihmisille erittäin monipuolisesti; tavallisesta kuntoilusta huippu-urheiluun ja palautumiseen, ihon ja kauneuden hoitoon, painonhallintaan, silmille ja hampaille, mielelle ja unelle, vatsalle ja suolistolle, luustolle ja nivelille sekä miesten ja naisten hyvinvointiin. En oikein osaa edes kuvitella hyvinvoinnin ja jaksamisen alueita, joihin ei löytyisi sopivaa tuotetta.

Itse pidän todella tärkeänä sitä, että hyvinvointia tukevat valmisteet on valmistettu luonnollisista ja mahdollisimman puhtaista ja laadukkaista aineista valvotuissa ympäristöissä asiantuntijoiden toimesta. Nykyään on saatavilla niin paljon erilaisia ravintolisiä, että joukossa on vaikka mitä ja valitettavasti myös niitä vähemmän laadukkaita. Erilaiset ”huuhaa-valmisteet” ovat olleet taas viime aikoina otsikoissa ja on entistä tärkeämpää tiedottaa ja tietää, mitä tuotteiden taustalla oikeasti on.

Hankintatukun tuotteiden korkealaatuiset luonnosta peräisin olevat raaka-aineet on selkeästi kerrottu tuoteselosteissa. Kaikkien Hankintatukun tuotteiden valmistus pohjautuu tieteelliseen tutkimusnäyttöön ja niitä kehitetään parhaiden asiantuntijoiden kanssa. Koko tuotekehitystä ja sen laadullisia tavoitteita ohjaa tieteellinen neuvottelukunta, jonka tohtoripätevyyden omaavat jäsenet ovat usean alan huippuosaajia. Myös kaikki kehityksessä ja valmistuksessa käytettävät laboratoriot ovat EU-standardien mukaan hyväksyttyjä.

Turvallisesti kilpaurheilijoille ilman dopingia sisältäviä ainesosia

Sain valita jo viime vuoden loppupuolella omaan ja perheemme käyttöön testattavaksi erilaisia Hankintatukun tuotteita, joita kuvissakin näkyy. Ajatukseni oli kertoa niistä heti alussa hieman tarkemmin, mutta sitten päätin, että oikean tiedon antamiseksi tarvitsen ensin pidemmän testijakson.

Erityismaininta muuten siitä, että koska perheeseemme kuuluu kilpaurheileva aikuinen poika, oli tärkeää selvittää, ettei lisäravinteissa ole vahingossakaan ainesosia, jotka voisivat kuulua positiivisen doping-tuloksen antavalle listalle. Sain Hankintatukun asiasta vastaavalta Quality Assurance Managerilta toutteiden mukana allekirjoitetun vakuutuksen, ettei minkään saamani tuotteen koostumuksen mukaiset ainesosat ole Suomen Antidopingtoimikunnan kiellettyjen aineiden listalla. En sitä oikeastaan epäillytkään, koska tuotteiden päävalmistusaineet ovat suoraan luonnosta ja testimenetelmät todella laadukkaita, mutta halusin kuitenkin varmistaa asian. Todistus kertoo myös osaltaan yrityksen korkeasta toimintamoraalista ja asiakkaiden arvostuksesta.

Argisan Magnesia Marine DynaForce

Kerron jatkossa enemmän kokemuksia täsmätuotteista, mutta sen verran haluan mainita jo nyt, että  itse olen muutamassa kuukaudessa saanut jo erittäin hyviä tuloksia Argisanista. Se sisältää L-argiini aminohappoa, joka edistää typpioksidin tuotantoa elimistössä. Se on tarkoitettu kaiken ikäisille edistämään jaksamista varsinkin sekä henkisen että fyysisen rasituksen aikana. Viimeisten kuukausien aikana on elämässä ollut pitkiä lentoja, isoja aikaeroja, vauhdikasta pyöritystä työrintamalla, kaikenlaisia muutoksia ja enemmän treeniä kuin vuosiin. Siksi halusin kokeilla Argisania (punainen rasia yläkuvassa) ja onneksi otinkin sen käyttöön juuri tähän vaiheeseen. Se on tosiaan auttanut antamalla energiaa ja jaksamista erittäin hyvin.

Seuraavaksi on ajatuksissani kertoa tarkemmin nivelten ja luuston tehoaineiden tarpeesta ja käytöstä (mm. alla olevan kuvan tuotteet) ja keväällä testausvuorossa on tuotteita elimistön puhdistukseen ja virkistykseen sekä verensokerin tasaamiseen (ylin kuva).

Bodyflex Hankintatukku

Olen muuten menossa tällä viikolla oppimaan kiinnostavasta aiheesta, kun Hankintatukku pitää infotilaisuuden vegaaneille tärkeistä ravintolisistä. Se on varmastikin myös aihe, josta kirjoitan myöhemmin lisää.

*Tuotteet on saatu testattavaksi blogiin

 

treeni-ja-ravinto luontaistuotteet vitamiinit ravintoaineet
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *