Härkis-kvinoabowl

Härkis-kvinoabowl

Erilaiset kulhot eli bowlit ovat olleet jo jonkin aikaa suosittuja ruokien ja ruokakuvien aiheita maailmalla. Ne ovat tervetulleita suomalaseenkin keittiöön. Nimensä mukaisesti suureen kulhoon asetellaan annos, joka sisältää yleensä reilusti tuoreita ja värikkäitä kasviksia.

Härkis sopii erinomaisesti erilaisiin kulhoannoksiin. Se on miedon ja miellyttävän makuista ja pehmeää. Lisäksi se on niin runsasproteiinista, että se täydentää juuri oikein kasvisannosten  ravintopitoisuutta.

*Yhteistyö Verso Food

Kulho on usein todella täyttävä annos, koska siihen tulee lastattua niin paljon kasvisherkkuja. Toisaalta, se on helppo laittaa sellaisenaan jääkaappiin odottamaan vaikka seuraavaa päivää. Jos ite teen liian ison kulhoannoksen, laitan usein koko kulhon aamulla pieneen paperikassiin ja nappaan sen toimistolle lounasevääksi.

Tämän kulhon setistä tuli todella herkullinen. Mieto kvinoa muodostaa pedin muille aineille. Minttu ja mango tuovat siihen eksotiikkaa ja makeutta, yrtit tuoksuja ja raikkautta ja avokado ja Härkis miellyttävää pehmeyttä. Pistaasit ja herkkusienet vielä viimeistelevät annoksen.

Härkis-kvinoabowl

(2 isoa annosta)

1 pkt Härkis Oiginalia 

2 dl kvinoaa

1 mango

1 herkkusieni

1 avokado

n. 1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja

kourallinen pinaattia

kourallinen herneenversoa

kuorittuja pistaasipähkinöitä

tuoretta minttua

  1. Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaisesti
  2. Halutessasi lämmitä Härkis pannulla oliiviöljyssä
  3. Pilko mango, herkkusieni ja avokado
  4. Asettele kulhoon kvinoa pohjalle, Härkis sen päälle ja muut ainekset kauniisti asetellen eri puolille kulhoa.
kauneus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *