Härkis-pihvit kukkakaalimuussilla ja avokado- ja piparjuurikastikkeilla

Keväinen keli tuntuu mielessä ja näkyy jo keittiössäkin. Kokosin keväiselle lautaselle tuoreita, värikkäitä ja maukkaita kasvisherkkuja, kuitenkin proteiinirikkaaksi, täysipainoiseksi ja täyttäväksi annokseksi.

 

“En sisällä säilöntaineita, joten käytäthän minut mahdollisimman pian. Ellet käytä koko rasiaa kerralla, voit myös pakastaa loput!” sanoo Härkis-rasian sisäosa. Härkis on todella täyttävää ja kuuden pihvin rasiasta jää helposti yli, vaikka syömässä olisi useampikin. Siksi tuo pakastettavuuskin on hyödyllinen ominaisuus.

Härkis-pihvit kukkakaalimuussilla ja avokado- ja piparjuurikastikkeilla

                                                    Kaupallinen yhteistyö, Verso Food

Kotimainen härkäpaputuote Härkis on kasvanut kokonaiseksi Härkis-perheeksi monella uudella tuotteella. Viime viikolla kokeilin Härkis Texmexiä, jonka kanssa tein kukkakaalinachoja (täällä) ja edellisellä viikolla Härkis Punajuuri pihvejä  parissa minuutissa valmistuviin kasvisburgereihin (täällä). Nyt tein keväisen lounaslautasen ihan peruspihvien eli Härkis Original PIHVIn ympärille. Härkis on valmistuote eli sen voi syödä vaikka sellaisenaan ja vain lämmittää nopeasti aterialle.

Härkis-pihvit kukkakaalimuussilla ja avokado- ja piparjuurikastikkeilla

Tuoresalaattia

Härkis Original PIHVIä (lämmitä oliiviöljyssä pannulla tai mikrossa)

Kukkakaalimuussia, avokadojogurttitahnaa ja piparjuurikastiketta (ohjeet alla).

Avokadojogurttitahna

3 avokadoa

2 dl turkkilaista jogurttia

1 sitruunan mehu

pippuria, suolaa

basilikaa

  1. Kuori ja pilko avokadot
  2. Silppua yrtit
  3. Sekoita kaikki aineet keskenään

Piparjuurikastike

pieni pala piparjuurta

1 kermaviili

basilikaa, ruohosipulia, persiljaa

1 tl agave-siirappia tai hunajaa

  1. Silppia yrtit
  2. Sekoita kaikki aineet keskenään

Kukkakaalimuussi

2 pientä tai 1 iso kukkakaali

nokare voita

suolaa, pippuria

  1. Irrota kukkakaalista kova kanta, voit käyttää vihreitä lehtiä
  2. Pilko kukkakaali pienemmiksi paloiksi ja keitä tai höyrystä pehmeäksi
  3. Muussaa pehmenneet kukkakaalinpalat yleiskoneen silppurissa tai tehosekoittimessa. Tarvittaessa lisää hieman keitinvettä. Lisää voinokare ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla

 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *