Anna Saivosalmi
Anna Saivosalmi

Leipä – Kaiken pahan taikinajuuri

Leivän puputtaja. Se minä olen aina ollut. Lapsena meillä syötiin paljon leipää. Jälkiuunileipää ja myös ranskanleipää, sitä valkoisinta mahdollista laatua. Ranskiksen saattoi huomaamattaan syödä kokonaan yksin, kun se ei täyttänyt yhtään. Päälle ei tarvinnut laittaa, kuin voita (tai flooraa meillä kotona oli). Pullapitkoakin oli joskus. Siihenkin laitoin myös voita päälle.

Kun meille tuli paahdin, alkoi saada myös paahtoleipää. Juustoleipiä (eli lämpimiä voileipiä uunissa) tehtiin viikonloppuisin kuivahtaneista kannikoista. Kun saimme ensimmäisen mikron, saattoi juustoleivät tehdä tosi nopeasti. Leivästä ei kuitenkaan silloin tullut rapeaa, kuten uunissa. Koulussa rakastin koulunäkkiä. Ystäväni ihmetteli, kun laitoin voita ”väärälle puolelle”. Minä ihmettelin, miten se puoli saattoi olla väärä, johon voita sai tungettua enemmän.

FullSizeRender 383

Leipä ei lihota

Leipää oli aina kotonani tarjolla ruuan kanssa. Näin on muuten edelleen, kun käymme vanhemmillani syömässä. Viidennellä luokalla ystäväni kertoi minulle, että leipä lihottaa. En voinut uskoa sitä: söinhän leipää joka päivä, useita viipaleita. Tulimme yhteisymmärryksessä siihen tulokseen, että kyllä ne päälliset lihottavat, ei itse leipä.

Parikymppisenä leivästä tuli minulle syntiä, kielletty herkku, joka sisälsi tyhjiä kaloreita. Luin tietoisena artikkeleita vaalean leivän hiilihydraateista, jotka kertyvät vyötärölle. Vaihdoin pitkäksi aikaa pelkkään ruisleipään.

Tuntuu, että useampi kertoo nykyään vähentäneensä leivän syöntiä, on ryhtynyt gluteenittomaksi tai välttelee viljoja kokonaan. Varsinkin valkoiset jauhot mielletään turhiksi. Niistä kun ei saa, kuin verensokerinsa nopeasti ylös, insuliinipiikin kehoonsa ja paljon turhia kaloreita, joita istumatyöläisen on vaikea saada kulumaan.

Leipä on silti aina ollut minulle kotoisaa ruokaa. Muistuttaahan se minua lapsuudesta. Ilta- ja aamupaloista. Välipaloista. Leipä on turvaruokaa iltateen seurana. Mikään ei maistu niin hyvältä, kuin tuore vastaleivottu leipä ja nokare voita.

FullSizeRender 384

Synninpäästö leivälle

Vaikka olen antanut leivälle sittemmin synninpäästön, on se usein jotenkin pahiksen roolissa. Leivän syömisestä syyllistetään. Silti tunnustan olevani leivän puputtaja. Varsinkin iltaisin voisin syödä leipää. Leipää. Leipää. Välillä liiallinen leivän syönti (varmaankin sen helppoudesta johtuen) harmittaa minua. Siksi olen siirtynyt syömään iltaisin puuroa, joka täyttääkin eri tavalla. Olen myös tarkistanut, syönkö päivisin riittävästi, koska usein leipähimo voi johtua myös liian kevyestä lounaasta tai päivällisestä

Tavattuani muutama viikko sitten ravitsemusterapeutti Hanna Partasen, kysyin häneltä, mikä tähän jatkuvaan leivän puputtamiseen voisi auttaa. Ilmeisesti joku muukin kokee ylenmääräisen leivän syönnin hankaloittavan painonhallintaansa, koska sain kysymyksen lukijoiltani.

FullSizeRender 385

Hanna ei tuominnut leipää energianlähteenä, mutta muistutti, että leivän laadulla (kuitupitoisuus) ja leivän määrällä päivässä ON merkitystä. Tärkeimpänä hänkin näki juuri päälliset. Viattomista iltapalaleivistä, kaikkine päällisineen, voi saada yhtä paljon energiaa, kuin isosta pizzasta. Hanna myös neuvoi, ettei pääaterioita kannata korvata leivällä, mutta leipä sopii hyvin esim. keiton kaveriksi.

Minä en halua korvata niitä muutamaa palaa leipää, joita päivässä syön, kuivilla riisikakuilla tai kieltäytyä leivästä kokonaan. Leivällä on minulle tunnearvoa. Sen sijaan pyrin valitsemaan leipiä, joissa on runsaasti kuitua ja kiinnitän huomiota päällisiin. Illat eivät voi kulua ranskanleipiä tuhoten, ei enää tässä iässä.

<3 Anna

P.s. Hahaha. Kävin juuri keittiössä hakemassa lisää teetä. Äsken kaupasta haettu ja paketista otettu maalais-chiapatta oli syöty pientä kannikkaa lukuunottamatta. Harrastuksista tulleet lapset olivat vetäisseet sen isänsä pienellä avustuksella noin vartissa.

Lue myös edellinen postaukseni: Minäkin olisin osannut tehdä paremman – kuinka helppoa on arvostella toisia

FullSizeRender 382

Kommentit (10)

  1. Jonne K

    Ensinnäkin hienoa että leipä maistuu myös sinulle. En kylläkään ymmärrä minkä takia valitsit otsikossa kirjoittaa taikinajuuresta kielteiseen sävyyn, etkä avaa tätä sen enempää. Arvaan että se on klassinen lukijoiden innostusta herättävä avaus ja luonnolinen aasinsilta mainitsemaasi jälkiuunilepään.

    Taikinajuuri on minulle ja miljoonille maailman ihmisille parasta mitä leipiin tulee. Leivon itse monentyyppisiä leipiä juuri taikinajuurella ilman hiivaa. Useimmiten juureni on vehnäjuuri joka x tuntia ruokailun jälkeen (vettä ja jauhoa) tuoksuu aivan ihanan kukkaiselle ja hunajalle ja vain hiukan hapahkolle. Välillä teen juuresta ruishapanjuuren ja leivon jälkiuunileipää ja ruislimppua.

    Löysin tämän blogin kun etsin paistotyylejä jälkiiuunileivälle. Meidän yhteisessä kaupungissa Turussa on reilut kolme vuotta toiminut aivan loistava leipomo Taikinajuuri joka sulki ovensa vuodenvaihteessa ja on avaamassa uudestaan keväällä uuden yrittäjän turvin. Forumissa leipoo Gryn ja kuten edellämainitut myös Livonsaaren leipomo leipoo leipiään taikinajuureen.

    Syy miksi nostan esiin juureen leipomisen ja kyseiset leipomot on se että juureen leipomalla saadaan leivistä paremman makuisia, ne säilyvät pidempään, eivät homehdu, ovat vatsalle ystävällisempiä ja niistä saa enemmän ravinteita irti. Ei siis ihme leipomisesta on tullut minulle intohimo ja leivon keskimäärin joka toinen päivä, usein päivittäin meidän nelihenkiselle perheelle.

    Juureen leipominen on se oikea alkuperäinen tapa leipoa. Viljoissa on ns. fytaatteja jotka huolehtivat siitä ettei niiden vitamiineja ja hivenaineita ”ryöstetä”. Tästä johtuen moni joka luulee saavansa paljon ravinteita leivästä joka on hiivaan tehty, eivät tosiasiassa saa paljoa näistä ravinteista. Kun leipoo juureen nämä ravinteet vapautuvat ja ihminen pystyy hyödyntämään niitä.

    Suosittelen katsomaan Netflixistä neliosaisen dokumenttisarjan Cooked jossa ravintokirjailija Michael Pollan kertoo silmiä avaavia asioita ruuanlaitosta ja mitä voimme historiasta oppia. Kolmas osa nimeltä Air eli ilma kertoo leivistä ja on yksi kiehtovimmista dokumeteista mitä olen nähnyt. Siinä Pollan ottaa esille ns. gluteeniherkkyyden (eri asia kuin keliakia ) ja kertoo että moni joka on jättänyt leivän koska se ei ole ollut mahalle ystävällistä, tulisi aivan hyvin toimeen leivällä joka on juuren leivottu, käyttäen ikivanhaa tapaa leipoa.

    Oikeat ranskasta peräisin olevat vasleat levain leivät ovat eri planeetalta kuin mainitsemasi ranskanleipä. On myös todettu että vaaleat juureen leivotut leivät pitkillä lepäämis/kohotusaioilla eivät kohota verensokeria samalla tavalla kuin hiivalla leivottu leipä.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *