Kyllä mulla on päiviä, jolloin ei vaan kiinnosta eikä jaksa

”Jumppaatko oikeesti joka päivä? Onko sulla päiviä, et ei vaan kiinnosta, ei vaan jaksa?  Luulen, että meillä muilla näitä päiviä on usein. Sitten vaan katsotaan teitä jumppaihmisiä kateellisina. Huoh.”

Sain viime viikolla kyseisen viestin.

Juuri pari päivää tuota viestiä aiemmin, minä olin puolestani katsellut ihaillen – ja kateellisena – seuraamani somevaikuttajan kuvia ja videoita: Miksi mulla ei ole noin siisti koti? Miksen mä jaksa tehdä aina aamuisin tuollaista smoothieta? Miksei tuon maha ikinä pömpötä ja miten se näyttää aina seesteiseltä? Miksen minä saa joogattua ja meditoitua joka päivä, niin kuin näköjään kaikki muut, vaan sählään, kuin mikäkin raivotautinen!

Miksei tuon maha ikinä pömpötä?

Vertailu on pahinta myrkkyä

Ajatuskulkuni oli jo päässyt oikein kunnon laukalle, kunnes onneksi tiedostin ja lempeästi pysäytin sen. Tajusin, mitä olin tekemässä: vertailin itseäni ja omaa elämääni jonkun toisen elämään – tai itseasiassa jonkun toisen some-elämään.

Itse somea tekevänä kyllä tajuan, ettei Instagram kerro totuutta siitä, mitä ihmiselle oikeasti kuuluu. Someen jaetaan vain se, mitä halutaan muille kertoa. Someen päätyy hyvin valikoidusti materiaalia, usein sitä kivaa, ihanaa ja kaunista. Negatiiviset tunteet, ajatukset ja teot jätetään helposti syrjään. Näin minäkin toimin.

Vertailin omaa elämääni jonkun toisen some-elämään

Pieniä arkisia valintoja siitä, mitä someen päätyy tai ei päädy tehdään jatkuvasti ja usein tiedostamattomastikin. En esimerkiksi eilen illalla jakanut stooreihini kuvaa tai videota itsestäni katsomasta telkkarista Beckiä yöpuvussani, Polly-pussi ja siideri kädessäni, vaan heitin someen kuvan ennen karkkia syömistäni kauniista ja värikkäistä vihannesdipeistä. Jep.

Samalla tavalla someen päätyy todennäköisemmin jumppahetkeni, kun rättiväsyyneenä sänkyyn heittäytynyt perheenäiti, jonka ainoat energiat riittävät Candy Crashin pelaamiseen kännykällä.

En minäkään aina jaksa

Aluperäiselle kysyjälle voisin kertoa, että en todellakaan jumppaa joka päivä, mutta usein kumminkin. Ja kyllä, minulla on päiviä, jolloin ei vaan kiinnosta, eikä vaan jaksa. Ja tämä ei koske pelkästään jumppaa, vaan ihan tätä kaikkea: arkea, stressiä, työtä, lapsia, miestä, härdelliä. Ja se on ok.

Mutta silti minä haluan välittää someni kautta ensisijaisesti positiivista, energistä ja iloista sanomaa, johon kuuluvat treenit, lenkit, ulkoilu, hyvä ruoka ja paljon hymyjä. Siksi saattaa tuntua siltä, että aina se vaan jumppaa. Tarkoitukseni ei ole herättää syyllisyyden tunteita kenellekään esim. liikkumattomuudesta tai siitä, ettei itse jaksa, vaan kannustaa, innostaa ja motivoida.

Jos tuntuu, että somevaikuttajien sisältö ennemmin lannistaa, kuin innostaa, kannattaa palauttaa mieleen se, ettei some kerro koko totuutta, vaan ainoastaan pienen valikoidun siivun. Kannattaa myös pohtia, mistä nuo tunteet itsessä kumpuavat. Minä tunnistan usein taustalla riittämättömyyden tunteita. Joskus tyytymättömyyden ja epävarmuuden. Kun saan tunnistettua ja sanoitettua nuo tunteet, on niitä helpompi työstää.

Kannattaa myös pohtia, mistä nuo tunteet kumpuavat.

Kun itse huomaan aloittaneeni vertailun tai tunnen kateutta muistutan, että hänellä on todennäköisesti ihan samoja ongelmia kuin minullakin. Lisäksi pyrin kääntämään nämä tunteet ja ajatukset motivaation käyttövoimaksi. Esimerkiksi eilen sain siivouspuuskan, kun lopetin sen märehtimisen, että jonkun toisen kodissa on siistimpää, kuin meillä, ja tartuin moppiin.

<3 Anna

Lue myös edellinen postaus: Paljonko juoksua on sopivasti? Liikaa vai liian vähän

Tuu (sinne valikoituun) someen: @ansaivo