Ujous ei ole huono piirre
Olen temperamentiltani ujo. Ymmärsin jo lapsena oman ujouteni, koska reippautta pidettiin, ja pidetään edelleen, tavoittelemisen arvoisena piirteenä lapsella. Ujous ei kuitenkaan kerro mitään siitä, millä tavoin toimin ihmissuhteissani tai olenko sosiaalinen vai en. Ujouteni ei myöskään näyttäydy enää aikuisena samalla tavoin kuin ollessani lapsi. Vaikka ujous temperamenttipiirteenä on synnynnäinen, se ei määritä sitä, millä tavoin ujous ilmenee ihmisessä käyttäytymisen tasolla.
Mitä ujous on?
Temperamenttipiirteet eivät ole ikinä joko tai. Voit olla vähän tai paljon ujo, tai jotain siltä väliltä. Mutta mitä ujous oikeastaan on?
Ujous on se tunne, joka syntyy uuden ihmisen kohtaamisesta tai yllättävästä tilanteesta.
Ujous ei siis ole käyttäytymistä, vaan tunnetila ja tyyli reagoida. Jos olet menossa johonkin paikkaan, jossa tapaat ventovieraita ihmisiä, jännittääkö se? Ujous ei tarkoita sitä, etteikö ihminen viihtyisi muiden seurassa. Ujokin ihminen haluaa olla muiden kanssa, mutta on usein uusien ihmisten seurassa aluksi varautunut. Helpoiten tämän huomaa ujossa lapsessa, joka kyllä haluaisi liittyä muiden seuraan, mutta ei ujoudeltaan välttämättä rohkene. Ujo tarvitsee hieman aikaa rohkaistuakseen. Ujo voi myös tarkkailla uusia ihmisiä hetken, ja etsiä sitten omat keinonsa tehdä tuttavuutta. Kerron esimerkin.
Lapseni on myös ujo. Hänelle on aina ollut todella vaikeaa (suorastaan mahdotonta) jutustella tuntemattomille ihmisille. Jos lapselleni antaa aikaa tarkkailla tilannetta sivusta, hän voi hieman myöhemmin rohjeta kontaktoimaan uutta tuttavuutta. Tämä kontaktoiminen ei yleensä tarkoita ensimmäiseksi puhumista, vaan tekemistä. Lapseni tapa tehdä tuttavuutta tekemisen kautta on ainakin tällä hetkellä hänelle luontevampaa.
Ujo lapsi tarvitsee myös aikuisen apua ja rohkaisua. Lapsen temperamenttia ei pidä yrittää muuttaa (ole nyt reipas!), vaan antaa hänelle ehdotuksia, miten hän voisi liittyä leikkiin tai tehdä tuttavuutta. Ujo lapsi ei tarvitse jatkuvaa huomautusta siitä, että on ujo. On ymmärrettävää, että lapsi joka ei vastaa heti aikuisen jutteluun, voi saada aikuisessa aikaan vaivaantuneisuutta. Ujon lapsen voi kuitenkin jättää hetkeksi tarkkailemaan tilannetta sen sijaan, että alleviivaisi lapsen ujoutta.
Ujous ei ole huono piirre
Mikään temperamenttipiirre ei ole hyvä tai huono. On vain liuta erilaisia piirteitä, jotka sitten tulevat esiin eri tavoin eri ympäristöissä. Tuttujen ihmisten seurassa ujoutta ei ihmisessä edes huomaa. Uusien ihmisten kanssa tuppisuuna ollut lapsi tai aikuinen onkin puhelias papupata tuttujen kanssa.
On ujoudesta hyötyäkin. Ujouden on nimittäin todettu olevan yhteydessä empatiakykyyn ja tunneherkkyyteen. Nämä kyvyt ovat eduksi sosiaalisissa suhteissa. Kun ujo on päässyt tutuiksi toisen kanssa, hän voi olla sosiaalisilta kyvyiltään hyvin taitava. Ujot lapset eivät myöskään ole suhteissaan hyökkääviä tai röyhkeitä.
Parasta on muistaa, että olemme erilaisia ja reagoimme tilanteisiin eri tavoin. Ujous tunteena ei ole jotain, josta pitäisi pyrkiä eroon. Jos uusien ihmisten kohtaaminen jännittää, se saa jännittää. Siinä ei ole mitään väärää, vaan se on täysin luonnollista. Sillä on tarkoituksensa, että olemme ihmisinä biologialtamme erilaisia. Sen sijaan omaa toimintaansa ei kannata lukita ujouden taakse. Vaikka ujoa aikuisena jännittää, tilanteisiin menemällä huomaa, että monesta etukäteen jännittävästä asiasta selviää hyvin.
Lähde: Keltikangas-Järvinen, L. Temperamentti, stressi ja elämänhallinta.
Kuva: Kevin Gent