Papupastat maistelussa: Ramenkeittoa sienillä

 

pastat2
Punaista ja vihreää linssifusillia, erivärisiä soijapapunuudeleita.

 

Papupastat testissä

Erilaisista pavuista valmistettuja pastoja on ilmestynyt tänä keväänä moniin hyvinvarustettuihin päivittäistavarakauppoihin. Löysin papupastoja ainakin omasta lähi K-Supermarketista (Helsingin Käpylä) sekä Kannelmäen Prismasta. Sain maisteluun ison läjän papupastoja Ruohonjuuresta, missä papupastatuotevalikoima onkin vertaansa vailla.

Kuvaan ei ehtinyt kikhernepasta, mikä sujahti allekirjoittaneen suuhun jo edellisellä viikolla..Kikhernepasta maistui hyvältä niin lämpimänä nyhtökaurabolognesen kanssa, kuin kylmänä osana lounassalaattia. Salaatin joukkoon lisättyyn kikhernepastaan pyöräytin hieman pestokastiketta makua antamaan ja makuelämys oli taattu!

Papupastat tuovat mukavaa vaihtelua ruokapöytään

Papupastat soveltuvat paitsi gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle, karppaajille, kuin myös liikkujan kasvisruokavalioon, sillä niistä saa valmistettua ravitsevan aterian helposti. Lisää pastan päälle esimerkiksi perinteistä tomaattikastiketta, itsetehtyä lehtikaalipestoa tai vaikka fetajuustoa ja pannulla paistettua pinaattia, vaihtoehtoja on lukemattomia. Varaudu siihen, että pastoilla on hieman erilainen suutuntuma, kuin perinteisillä vehnäjauhopastoilla. Soijapapupastassa oli pureskeltavuutta ja kikhernepastan rakenne oli myös jonkin verran tiiviimpi, kuin mihin vehnäjauhopastoja syödessä on ehkä totuttu.

Papupastat ovat perinteiseen vehnäpastaan verrattuna superruokaa! 50 grammasta pastaa (kuivapaino) saat riittävästi proteiinia päivän pääaterioille ja papupastat sisältävät lisäksi runsaasti ravintokuitua, mikä saa suoliston hyrräämään onnesta!

Tuulahdus Japanista

Olen matkustanut kaksi kertaa Japaniin ja siellä suurinta herkkuani olivat sushin ohella erilaiset ramenkeitot. Japanilaiset syövät ramenia vähintään kerran päivässä ja sitä tarjoiltiin ruoaksi niin pikaravintoloissa kuin hienoimmissakin ravintoloissa. Melkoista arpapeliä oli valita keitto pikaruoka-automaatista, missä kirjoitus oli japaniksi eikä selkeitä kuvia ollut..Saattaa olla, että tämä vegetaristi söi vahingossa noilla reissuilla muutakin kuin mereneläviä ja kasviksia..

Pikaruoka-automaatti Japanissa.
Pikaruoka-automaatti Japanissa.

Mieleenpainuvin ramenkeittokokemukseni oli Nagoyassa eräässä viihtyisässä Izakayassa (pubintyyppinen rento ravintola) missä maistoin mustaa ramenkeittoa(kuva alla). En vielä tänäkään päivänä tiedä mistä tuo herkku oli saanut värinsä, mutta maukkaalta se maistui pitkän päivän päätteeksi. Ilahduin aina kun ravintolan ikkunassa oli oikeaa ruoka-annosta muistuttavat muoviannokset, jolloin valinta oli vähän helpompaa kuin esimerkiksi automaatin tapauksessa. Joka kerta yritin kyllä sönköttää jotain lihattomasta ruokavaliosta, mutta aina ei tuntunut menevän toive ihan kokille asti..Ihana maa kuitenkin ja olisi kiva matkusta vielä joskus sinne lastenkin kanssa.

musta ramenkeitto Japanissa
Musta Ramenkeitto Japanissa

Ramenkeitto lämmittää kylmänä päivänä

Papupastat sopivat hyvin myös tuomaan proteiinipitoisuutta keittoihin. Kokeile ihmeessä valmistaa tätä lämmittävää, umamista ramenkeittoa, mikä saa makua lehtikaalista ja herkkusienistä. Voit toki korvata papupastan mieleiselläsi pastalla, jos papupastaa ei ole saatavilla. Tällöin ruoan ravintoarvo on tietysti hiukan toisenlainen.

Ramenkeitto soijapapupastalla
Ramenkeitto on ravitsevaa ruokaa. Tässä annoksessa 300 kcal, 30g proteiinia, 25g hh, 7g rasvaa ja 11g kuitua. 

 

Ramenkeitto lehtikaalista, herkkusienistä & soijapapunuudeleista

Ainekset (2 annosta)

1 rkl
öljyä
1
valkosipulin kynsi
2
kevätsipulin vartta (purjoa)
22 g
herkkusieniä
5 dl
kasvislientä
2 rkl
Hoisin-kastiketta
1 rkl
misotahnaa
2 rkl
soijakastiketta
1 tl
raastettua inkivääriä
100 g
papupastaa
lehtikaalia (kourallinen)
norilevää

Tee näin:

Kuullota valkosipulia hetki öljyssä pinnoitetussa kattilassa. Lisää joukkoon sienet ja ruskista niitä hetki. Kaada joukkoon kasviliemi, hoisin-kastike, misotahna sekä soijakastike. Lisää joukkoon myös soijapapunuudelit ja anna kiehua hiljalleen 7 minuuttia. Lisää lopuksi joukkoon pilkottu lehtikaali, kevätsipuli ja inkivääriraaste. Kuumenna kiehuvaksi. Kaada kulhoihin ja koristele halutessasi norileväsuikaleilla. Syö annos puikoilla ja ryystä liemi kulhon reunalta.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *