ALLERGIAPERHE: Itse tehty kookosjogurtti

Vielä jokin aika sitten itse tehty kookosjogurtti kuului “En varmasti rupea tekemään” -listalle, koska löysimme kaupasta sopivan. Kaupasta löytynyt sopiva kookosjogurtti kuitenkin jäi lyhyeksi iloksi; sen resepti muuttui joskus vuodenvaihteen tienoolla ja jäimme ilman jogurttia. Joten tässä on hetki kypsytelty ajatusta ja erään toisen allergisten lasten äidin kysyessä:“Mikset tee kookosjogurttia itse?”, rupesin tosissani miettimään asiaa. Leo piti jogurtista paljon; se oli osa meidän marjapiirakan päällistä, osa pannukakun reseptiä ja suuri osa smoothieta. Ei se auttanut, kuin laittaa googlea laulamaan ja opetella tekemään kookosjogurttia.

SIITÄ SE AJATUS SITTEN SYNTYI “ITSE TEHTY KOOKOSJOGURTTI”

Google teki selväksi, ettei kookosjogurtin valmistaminen itseasiassa edes vaadi mitään kovin suuria ihmeitä tai valtavaa työtä. Itseasiassa se tuntui aika yksinkertaiselle. Ja tässä kohti haluan sanoa, että oikeasti jogurtin tekeminen oli helppoa eikä todellakaan edes voi sanoa työlääksi! Kannustan kokeilemaan.

Kotitekoinen jogurtti syntyy yksinkertaisimmillaan sekoittamalla yhteen kookosmaitoa sekä maitohappobakteereja. Leolle ei tällä hetkellä mene mitään maitohappobakteeria päivittäin, koska jostain syystä niillekin hiukan oireiltiin syksyllä. Mutta nyt on loistava tilaisuus kokeilla, että josko hän sietäisi niitä satunnaisemmin saatuna jogurtin mukana! Ja kyllähän maitohappobakteerit tekee meistä monelle varmasti hyvää, joten itse tehty kookosjogurtti voi helliä myös meidän muiden mahoja. Itse ainakin meinaan kokeilla, että mitä vatsani pitäisi tästä jogurtista. Välillä jotain syötävää, jota pystymme jakamaan Leon kanssa. Me aloitimme laittamalla 1,5 tl maitohappobakteereita, mutta uskon tämän toimivan vallan hienosti myös esim. 2tl voimalla, jos haluaa hiukan “voimakkaammat” bakteerit.

En todellakaan meinaa väittää keksineeni tätä jogurttia itse vaan ihan googlettamalla päädyin Rakkaudella Karita -blogiin, jossa oli tämä ihana kotitekoinen kookosjogurtti -ohje löydettävissä. Googlettamalla löytyi myös monta muuta sivustoa, josta löytyy aikalailla samanlaiset ohjeet jogurtin tekoon. Minä jätin kokonaan tärkkelykset pois ja käytin muuta, kuin kapseleihin pakattuja maitohappobakteereja.

Karitan blogissa oli käytetty probiootti-kapseleita, jotka toimivat aivan varmasti. Meillä löytyi kaapista vielä Biolatte Original-l valmistetta, joka on jauheena purkissa. Käytin sitä tuohon meidän määräämme aavistuksen vajaa 2tl. Hyvin toimi sekin! Kookosmaitona käytin Pirkan Parhaat -kookosmaitoa, joka on mielestäni maultaan paras löytämäni säilöntä/lisäaineeton kookosmaito. Ja siitä kyllä tuli herkullinen jogurtti!

Itse tehty kookosjogurtti varmasti toimisi myös niin, että sille antaisi jotain makua jo tekovaiheessa; hunaja, sitruuna tms. Meillä nämä ei ole vaihtoehtoja kuitenkaan. Ja pakko sanoa, että tuota maistelleena, en lähtisi sitä ehkä edes pilaamaan millään ylimääräisillä mauilla tekovaiheessa vaan nimenomaan sitten valmiina lisäisin haluamiani elementtejä. Kokeilemalla löytää kuitenkin itselleen sen parhaan. Suosittelen kokeilemaan eri kookosmaitoja mahdollisuuksien mukaan, koska niissä on oikeasti makueroja. Pirkka Parhaat kooosmaito on todettu meillä parhaimmaksi; säilöntä/lisäaineita sisältävistä en osaa sanoa mitään maun osalta. Ja sitten kannattaa kokeilla antaa sen olla erilaisia aikoja lämpimässä hapattumassa, jotta löytää sen oman suosikin. Me olemme selkeästi lyhyemmän hapatuksen ystäviä; harkitsen jopa seuraavaksi kokeilevani vielä hivenen lyhyempää hapatusta.

EI MUUTA KUIN HERKUTTELEMAAN! 

Alapuolelta löytyy vielä resepti tähän jogurttiin. Tätä jogurttia voi varmasti syödä monenlaisten herkkujen kera ja jos Leolta kysytään, niin tämä ei välttämättä tarvitse mitään sekaansa vaan maku on herkkullinen ilmankin.

Tänä aamuna herkuttelimme kunnolla, oli marjoja, muroja, sosetta sekä kookoslastuja jogurtin kaverina. Iltapalalla jogurtti sai kaverikseen marjasurvoksen; pensasmustikkaa, vadelmaa ja hiukan punaisia viinimarjoja sauvasekotimella survottuna. Herkullista!

MINKÄ KANSSA SINÄ TYKKÄÄT SYÖDÄ JOGURTTISI?

Kookosjogurtti

Ainekset

250 ml
Kookosmaito (Pirkka Parhaat)
1,5 tl
Maitohappobakteerit

Tee näin:

  1. Puhdista lasipurkki huolellisesti (Sterilointi!) ja anna kuivua
  2. Sekoita kookosmaito (varmista, että tämä on tasaista/juoksevaa) ja maitohappobakteerit huolellisesti
  3. Kaada sekoitus huolellisesti pestyyn ja kuivuneeseen lasipurkkiin
  4. Laita purkin suulle harsoliina ja kiinnitä se siihen tiiviisti kuminauhan avulla
  5. Anna jogurtin seistä huoneenlämmössä ja vähintään poissa auringonpaisteesta (pimeä on paras) 12-48h ajan. Mitä kauemmin annat jogurtin seistä, niin sen happamampaa siitä saat.
  6. Haluamasi ajan jälkeen poista harsoliina, laita purkin kansi kiinni ja nosta jogurtti jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi
  7. Nauti herkullista jogurttia haluamiesi lisukkeiden kera!
treeni-ja-ravinto allergia artyvan-suolen-oireyhtyma lapsi
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *