VÄHÄN FIKSUMPAA HERKKUA – SMOOTHIEKAKKU!

smoothiekakku
Ai vitsi miten hyvää! Smoothiekakku on taivaan lahja tälle ihmiskunnalle, ja sillähän voi herkutella huoletta menemään vaikka aamupalalla, välipalana, palkkarina, iltapalana tai kakkukahveilla ja vielä santsiannoksen kanssa. Smoothiekakkuhan on ikään kuin fiksumpi välipala hyydykekakun muodossa, ja tämähän ei kovinkaan monien mielestä ikävä seikka suinkaan ole. 😉

Smoothiekakkuhan on siitä oiva leipomus, että periaatteessa kakun massan voi valmistaa jokainen ihan oman makunsa mukaan. Sen kun taikoo oman suosikkismoothiensa tai -smoothiebowlinsa, ja pistää liivatteella massan hyytymään pohjan päälle. Tättärää! Smoothie-kakku on valmis! Tässä kuitenkin kahteen kertaan jo hyväksi todettu reseptini, joka tuhoutui herkkuhiirien nassuihin ihan ennätysajassa viimeistä murua myöten.

Ensimmäisen smoothiekakkuni olen tainnut taikoa jo kolmisen vuotta sitten, ja silloinkin tuo luomus upposi lähipiirin herkkurohmuille kuin kuumille kiville. Jo tällöin inspistä hain Kinuskikissan ideoinnista, mutta omin päin sooloilin oman smoothiemassan tulille. Tuolloin muistan tehneeni sinisyyttä uhkuvan mustikkaversion, ja tällä kertaa mentiinkin sitten hedelmäisissä tunnelmissa, ja tämän reseptin luomus on taiottu onnistuneesti jo kahteen kertaan ensin äitienpäivänä (äiskä kuulemma halusi muuta kuin tuhtia tavaraa) ja nyt viime viikolla anopin synttärikahveille.

smoothiekakku

RAIKAS SMOOTHIEKAKKU

Pohja:

  • 180g (6kpl) Elovena välipalakeksejä
  • 30g kookosöljyä

Smoothiemassa:

  • 3 purkkia mango-Pilttiä
  • 2 banaania
  • 1 purkki (n. 230g) ananasta mehuineen
  • 500g paksua maitorahkaa
  • 1 pullo FASTin Protein Smoothieta (käytin mustikka-vadelmaa)
  • 10 liivatelehteä
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • (koristeluun tuoreita marjoja tai hedelmiä)
  1. Murskaa välipalakeksit hienoksi ja lisää sekaan sula kookosrasva. Painele pohjamassa irtopohjavuoan pohjalle.
  2. Laita liivatteen lehdet likoamaan kylmään veteen.
  3. Surauta smoothiemassan ainekset sekaisin sauvasekoittimella tai blenderillä (lukuunottamatta liivatetta ja sitruunamehua).
  4. Kiehauta sitruunamehu ja lisää liotetut ja pehmenneet liivatelehdet kuuman sitruunamehuun. Kaada liivateliuos smoothieseokseen ja sekoita huolella.
  5. Kaada massa pohjan päälle irtopohjavuokaan ja jätä kakku hyytymään yön yli jääkaappiin.
  6. Koristele smoothiekakku halutessasi juuri ennen tarjoilua tuoreilla hedelmillä ja marjoilla. Nam!

Ravintosisältö:
Koko kakku P111, H244, R70, 2100kcal
Välipala-annos (jopa 1/5 kakusta, woohoo): P22, H48, R14, 420kcal

smoothiekakku

Olen itse totta turisten usein aika skeptinen “kevyempien” tai “terveellisempien” reseptien suhteen, sillä lopputulos osoittautuu yleensä vähintäänkin pahvinmakuiseksi keksinkorvikkeeksi, mutta tällä kertaa muuten osui sekä upposi ja vielä lukuisiin koemaistajiin.

Asiantuntijalausuntoja lähipiiristä:

Mies (aka ammattimaistaja): Oikeesti todella hyvää. (tässä välissä kerron ravintosisällön) Oikeesti? Ihan hullun hyvät! Juuri sopivan makea, ja kaikki maut balanssissa. Mukava suutuntuma ja rakenne. Jatkoon!

Anoppi: Tosi hyvä, ja parempi kuin tuo ostettu mangojuustokakku. Hyvä koostumus.

Äiskä: Ihanan raikas, eikä yhtään ällömakea. On kyllä tosi hyvää, ja kannatti sun leipoa.

Oma havaintoni: Jokaisella kerralla kakku on mystisesti kadonnut alle vuorokaudessa. Se yleensä kertoo ihan riittävästi osuvuudesta! 😀

Maistuvaa viikonloppua joka nassuun, ja muistakaahan syödä, että jaksatte! 😉

KURKKAA MYÖS:
Suklaa-mansikka naked cake – Törkyhyvää!

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Blogit.fi // Facebook // Instagram

treeni-ja-ravinto reseptit
Kommentit (23)
  1. Yllättävä resepti sulta ja herkullisen näköinen. Harmi etten itse voi tehdä kun sis. liivatetta. Montako noita keksejä pohjaan? Olisi hyvä synttärikakku kun täytän 26.9 32v(apua!)Ehkä pitää kehitellä jotenkin koska mangopiltti on niin hyvää, suosikkini! syötkö pilttejä muuten? oma suosikki? Kiva muiden kommentit ja varmasti sua ilahdutti saada hyvää palautetta? ainakin anopin kommentti oli ihana. makrot oli hyvä saada. onko tuo1/5siis suositeltava annoskoko? Ja hei kiitos “lepopäivien sietämätön vaikeus” kommenttiini; saanut painoa takaisin ylös ja huh kun eron huomaa treenitehoissa, heti tuli monta kiloa lisää tankoon. Kiitos sinulle! Sun ansiosta ilo palasi arkeen sain ideat tankkauspäiväkirjasta ja siitä postauksesta<3best

    1. Piia Pajunen
      9.9.2017, 14:02

      Kannattaa kurkata tuota Kinuskikissan reseptiä, sillä siellä on myös liivatteeton versio tarjolla hänen omista resepteistään 🙂 Tuossa 1/5 palassa tsekkailin, että olisi ravintoarvot kokonaisuutena toimivaksi kokonaiseksi välipalaksi/aamiaiseksi tms. Olisiko tuohon pohjaan sujahtanut yhteensä kuusi noita Elovena keksejä 🙂
      Ja ihan mahtava kuulla, että vinkeistä oli apua ja lepo on pelannut! Jes! 🙂

  2. Hyvänkuuloinen ja näköinen resepti, menee kyllä testiin! En vain pysty maitoa syödä, osaatko heittää ideaa voisko tuon maitorahkan korvata jollain alpron jugulla tms vai jääkö liian “pehmeäksi”? 🙂

    1. Piia Pajunen
      9.9.2017, 14:04

      Kannattaa ehdottomasti koeajaa tämä! Varmasti rahkan voi korvata myös kasvipohjaisella vaihtoehdolla, mutta ehkä suosittelisin esim. puolittamaan tuon määrän, jos vaihtoehto on todella löysää. 🙂

Kommentointi suljettu.