KUINKA ISON OSAN TYÖ MUODOSTAA SINUSTA?
Esittelepä lyhyesti itsesi. Kuka sä oikein olet? Olen Piia Pajunen, 28-vuotias yrittäjä Tampereelta. Kuka muu esittelisi itsensä lyhykäisyydessään juuri tai edes lähes tuolla kaavalla? Nimi, ikä, ammatti ja asuinpaikkakunta. Miten se työ ja ammatti kulkee niin tiukasti meidän identiteetissämme, että se nousee heti ensimmäisenä meissä esiin. Miksi se työ onkaan niin iso osa meidän elämäämme, minäkuvaamme ja jopa ihmisarvoamme?
Kun yleensä alkaa vähän small talkia syvemmin keskustella ihmisten kanssa esimerkiksi tulevaisuudesta, niin ensimmäisenä nousee usein esille työ. Mitähän työtä sitä tulisi tulevaisuudessa tekemään, kuinka kauan tulisi viihtyä vielä nykyisessä työpaikassa ja pitäisikö lähteä opiskelemaan jotain toista alaa. Kun ei nyt tiedetä, että onko tämä työpaikka nyt hyvä, ja mitähän sitä keksisi tämän tilalle. Kuulostaako tutulta? Sen sijaan, että pohdittaisiin vaikka itselle tärkeistä harrastuksia, omien (salaisten) haaveiden toteuttamista tai siitä, mitä elämästä ihan oikeasti syvimmillään haluaa, niin keskustellaan jumankekka työstä.
Onhan työ todella iso osa meidän elämäämme. Siitä ei käy kiistäminen. Siellä kuitenkin vietetään iso siivu valveillaoloajastamme ja oma toimeentulomme sekä elintasomme riippuu vahvasti työstä. Mutta. Se on kuitenkin vain työtä. Miten sen työn verukkeella sivuutetaan niin iso osa itsestämme, että se alkaa jo määrittää meitä itseämme?
Työ tuntuu ihan totta määrittävän isolle jopa osalle onnistumisen ja menestymisen ihmisenä, ja piru vie kun itsekin meinaa mennä välillä tähän ansaan. Ei ole meinaan ihan vain yhtä kertaa tullut pyöriteltyä vintillä, että mitähän tässä yhteiskunnassa ”olisi hyväksyttävää” tehdä työkseen, ja olenko epäonnistunut ihminen, jos valitsenkin kulkea polkua työelämässä perinteisen muotin ulkopuolelta. Hitto mikä dille. Siis minä(kin).
Ja kyse ei ole aina siitä, että itse arvottaisi itsensä työnsä perusteella. Idiotismin puolelle vasta lähdetään valumaan siinä vaiheessa, kun lähdetään ränkkäämään muita ihmisiä työn perusteella. Katsos kun kaikki eivät kuulemma tee niitä ”oikeita töitä”, eivätkä tiedä työnteosta ja elämänmenosta mitään. Lisäksi alempaan palkkaluokkaan kuuluvia vähätellään ja katsotaan alaspäin uransa huipulla liihottavien massikeisareiden toimesta tai vastaavasti korkeassa asemassa painavat työmyyrät saavat automaattisesti leuhkan porvarin leiman otsaansa. Siis miksi? Työn takia. Ihan oikeasti.
Kuka tekee tärkeintä ja korvaamattominta työtä? Kuka tekee pisintä päivää? Kenen työ pelastaa ihmishenkiä ja kenen on vain turhaa haihattelua? Onko näillä oikeasti mitään väliä? Kaikilla ei ole täällä Suomen lintukodossakaan samoja kortteja kädessään syntyessään, mutta jokaisella on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa siihen oman elämänsä suuntaan edes jossain määrin. Ja jos se menee ketuiksi, niin muille on turha aukoa päätä. Vastaavasti, vaikka pitäisit omaa työtä arvokkaana ja ylpeyden kohteenasi, niin se ei tarkoita, että muiden työ olisi yhtään sen vähäpätöisempää. Jokaisella on oikeus haluta elämältä eri asioita tekemättä ihmisestä yhtään sen huonompaa.
Loppupeleissä olennaisinta on kuitenkin se, että kuinka paljon itse määrität itseäsi työn kautta. Toki työ on monille vahva osa identiteettiä, ja se on ihan luonnollista. Välillä on kuitenkin hyvä pohtia, että jos työ otettaisiin sinusta hetkeksi pois, niin kuka oikeasti olisit silloin?
Työn iloa näin viikonlopun alla!
VILKAISE MYÖS:
Kun sun työ ei ole millään tavalla arvokasta
& Kauhuskenaario tulevaisuudestani
EDELLINEN JUTTUNI:
Miten valita palkkari? – Nyt tiedät!
♥ SEURAA MINUA ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
olinpa taas yllättävän nopeesti paikalla julkaisun jälkeen! 😀 tää on sellanen juttu, että pätee myös vähän häiritsevän paljon lukiossa. helposti vaan tulee puhuttua siitä, mitä kirjotetaan ja mitä opiskellaan seuraavaks. pitäs ehkä keksiä uusia puheenaiheita pikkuhiljaa..
Haha, kärppänä mestoilla! Nykytilanteen ja tulevaisuuden pohtiminen ja siitä keskusteleminen on todellakin ihan luonnollista ja jees, mutta tämä saattaa usein alkaa hämärtämään sitä maailmankuvaa liian suppeasti käsiteltynä. Jos kaikki puhe kääntyy vaan opiskeluun ja ammattiin, niin siinä helposti ajautuu määrittämään tulevaisuutensa vain niiden perusteella.
Itse näin jälkikäteen olen huomannut ympäristön ”kiinnostusten kohteiden” vaikuttaneen todella paljon omaan käsitykseeni elämästä, sillä olen ollut 15-25-vuotiaaksi todella opiskelukeskeisessä ja uratavoitteellisessa ympäristössä, joissa keskutelut ovat usein luonnollisesti kääntyneet akateemisuuteen, opiskeluun ja uraan. Välillä itsekin tuskastuin tähän, ja odotin toisinaan huokaillen opiskelijabileissä (kaikella rakkaudella), että jengillä alkaisi alkoholi nousta päähän, niin saisi vähän muitakin keskustelun aiheita kuin tentit, kurssit ja luennoitsijat, hah! 😀 Itse olin vielä usein selvin päin, mutta silti koin mukavammaksi, että jengi oli pienessä nosteessa, jolloin päästiin keskustelemaan esimerkiksi elämästä, ihmissuhteista ja ilmiöistä. 😀
Kun olin jäämässä ekalle äitiyslomalle vuoden 2010 lopulla niin pakkasin työvaatteitani varastolaatikkoon ja itkin. Olin aivan rikki siitä että mitä mie oon kun en kukonpieraisun aikaan nouse tien päälle ja ajele hoitamaan jonkun elinkeinoa,karjaa ja tee samaa iltapäivällä uudestaan.
Toinen äitiysloma ei ollut ihan noin rankka 😀
Oon välillä miettinyt että tahtoisin välillä tehdä jotain ei niin haasteellista ja kevyempää työtä. No kevyempää voin kyllä löytää mutta niin. Tää siun kirjoitus pisti miettimään että kyllä sitä kuitenkin haasteet löytyy joka työstä.. eivätkä oo yhtään vähäpätöisempiä kuin tämä nykyinenkään.
Meillä toinen puolisko tuo leivän pöytään säännöllisellä keikkatyöllä, mutta jatkuvaan saa selitellä ulkopuolisille kuinka ihmeessä tullaan toimeen kun toinen työskentelee pari päivää viikossa ja että ihan oikeaa työtä se silti on. Huoh.
Ihan sairaan mielenkiintoisia ajatuksia ja kokemuksia. Yleensä juuri yllättävät elämäntilanteet ja -muutokset pistävät miettimään oikeasti sitä kuka on ja mitä haluaa ilman mitään titteleitä ja ulkoisia määritteitä.
Mun mielestä ihmisten käsitys työstä on edelleen todella suppea ja melko ajastaan jäänyt, ja varsinkin hieman valtaväestöstä ”poikkeavat” työnkuvat ja -tavat tuntuvat herättävän suurta ihmetystä. Työelämä on toki ottanut todella lyhyessä ajassa isoja muutosaskeleita, ja on toisaalta siten ihan ymmärrettävää, ettei monen ymmärrys ja ”työelämänkatsomus” ole pysynyt tässä mukana. Kun ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä työtä vaan mahdollisuuksia on olemassa ihan äärettömästi.
Oikea työ on mielestäni ihan vain sitä, että saa leipänsä pöytään. Eihän turhasta kenellekään makseta, ja palkan (toistuvasti) saadessaan siitä työstä on ollut jollekin ihan aktuaalista hyötyä.