Piia Pajunen
Piia Pajunen

TÄMÄ VUOSI TUNTUI VÄLILLÄ PAHALTA

*Sisältää mainoslinkkejä

Kaikkialla saa tässä vaiheessa lukea, kuinka mahtava vuosia kaikilla onkaan takana. Ja ei sillä. Musta on oikeasti ihanaa, että ihmiset osaavat keskittyä siihen positiiviseen ja hyvään, sillä se on äärimmäisen tärkeä voimavara monille. Myös minulle. Kuitenkin joskus tuntuu muiden huikeita onnistumisia ja elämäntäyteistä menoa katsellessa, että miksei itsellä tunnu aina pyyhkivän ihan yhtä hyvin.

Eräs lukija kommentoikin ihaillen aikaansaannoksiani tältä vuodelta, ja siinä vaiheessa ihailun saanti aikaansaannoksistani tuntui samanaikaisesti itselleni avaavalta mutta myös kevyesti väärältä. Ihailu tuntui minusta väärältä, sillä saavutukset ja edistysaskeleet ovat vain pintaraapaisu vuodestani, ja näissä onnistumisissa näkyy vain se onnistuminen. Tässä on tämä huikea jäävuoren huippu. Piiloon jää veden alle todella paljon.

Vuosi toi paljon käsiteltävää

Tämä vuosi oli osittain itselleni aika raskas. Samaan aikaan se oli todella antoisa, ja sain otettua elämässä suuriakin edistysaskeleita. Moni asia otti harppauksia eteenpäin, ja täytyy sanoa, että elämä on jokseenkin erilaista nyt, mitä se oli tasan vuosi sitten. Avioon astuminen ei sinänsä muuttanut mitään, mutta perheeseen pamahtanut koira on ollut suuri ilo ja suuret muutokset meidän perheen työkuvioissa ja yrittäjän elämässä ovat tuoneen paljon opeteltavaa.

Tämä vuosi onkin ollut aika työntäyteinen vuosi. Toisaalta samaan aikaan olen alkanut pysähtyä perustavanlaatuisten asioiden äärelle. Kun opiskelut ja urheilu-ura tuli vihdoin viime vuonna laitettua purkkiin, niin oli siinä loppupeleissä aika paljon käsittelemistä. Samalla matkan varrella rämmityt suot ja koetut kolhut alkoivat nousta enemmän pintaan, koska tavallaan nyt niiden käsittelemiseen oli enemmän aikaa.

tuntui välillä pahalta

Musta tuntui välillä pahalta

Myös opiskelun ja kilpaurheilutavoitteiden astuessa sivuun siirsin selkeästi tavoitteita yrittäjyyteen. Tulihan sitä painettua aikamoisella höökillä tämä vuosi, mutta se toi mukanaan lieveilmiöitä. Tavoitteiden keskittyessä selkeämmin tähän yhteen fokukseen kilpaurheilun ja opiskeluiden jäädessä tästä paletista pois, niin aika paljon alkoi elämä pyöriä työnteon ympärillä. Tavoitteellinen kun olen.

Jouduin myöntämään tänä vuonna itselleni asioita, joiden ääneen sanominen itselleen (tai muille) teki aika kipeää. Huomasin itsessäni piirteitä, joita en ollut koskaan aiemmin tunnistanut. Aloin asettamaan koko ajan suurempia tavoitteita ja pistämään rimaa entistä korkeammalle. Oikeastaan kaikessa, mitä tein. Kyllä siinä pieni ja vahvakin ihminen meinasi alkaa hukkumaan stressin ja kasaantuvien suorituspaineiden alle. Ja ihan itse nämä itselleni aiheutin.

Onnistumiset saivat vaatimaan lisää

Olen omasta mielestäni onnistunut ja menestynyt monessa omalla mittapuullani. Nämä kaikki ovat tapahtuneet myös melko nopeaa. En kuitenkaan sano, että mikään olisi tullut helpolla, koska töitä on tehty aivan hemmetisti ja huolella. Kun tarpeeksi tulee onnistumisia ja on pystynyt koko ajan kehittämään tekemistään ja tulostaan, niin helposti sitä haluaa vain lisää. Aloin pelkäämään epäonnistumista sekä vaatimaan itseltäni aivan liikaa ja kaikkea myös sellaisilla osa-alueilla, joilla ei loppupeleissä ole paskaakaan väliä.

Olen aina ollut ihmisenä samanaikaisesti tavoitteelinen mutta myös kovin vaatimaton. En ole koskaan halunnut suuria. Nyt yhtäkkiä huomasin tavoitteideni ottavan aivan liikaa valtaa ja rima oli kohonnut itseeni nähden ihan hemmetin korkealle. Välillä tuntui, että olin hukkua niiden alle. Huomasin myös tavoittelevani välillä aivan vääriä asioita ja keskittyväni aivan epäolennaisiin asioihin oman itseni ja elämäni kannalta. Paineet kasautuivat ja stressilevelit paukkuivat, koska halusin onnistua kaikessa ja kehittyä kaikessa. Kun onnistumisia tuli, ja halusin onnistua yhtä hyvin myös seuraavassa. Vertailu oli ehkä pahin. Aloin vertaamaan itseäni muihin, jota en ollut ainakaan siinä mittakaavassa koskaan tehnyt aiemmin. Paineita ja stressiä tuli lisää. Miksen minä pysty samaan kuin muut?

Mikä täällä oikeasti merkitsee?

Tässä yhteiskunnassa arvostetaan menestystä, maallista mammonaa, titteleitä ja tunnustuksia. En ole koskaan aiemmin halunnut mennä niiden perässä, vaan elää oman elämäni sankarina sellaista elämää kuin halusin. Olen aina arvostanut niitä, jotka osaavat tehdä rohkeita päätöksiä ja olla välittämättä raameista ja muoteista. Samaan aikaan kun luulin toteuttavani tätä, luisuin todellisuudessa juuri väärään suuntaan. Loppupeleissä onneksi huomasin tämän, ja läimin avarilla itseäni poskelle. Johan alkoi toimia!

Neuletakki: TÄÄLTÄ*

Tämä vuosi on ollut itselleni omalla tapaa aika raskas, ja tässä kyljessä olen joutunut käsittelemään monenlaisia asioita. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että se on ollut myös äärimmäisen antoisa ja omalla tapaa aivan todella mahtava, mutta kaikella on aina kääntöpuolensa. Ehkä mä silti vielä opettelen elämään ilman kilpaurheilun ja opiskelun tuomia raameja ja eräänlaista turvaa.

Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että olen itse huomannut tilanteen ja uskaltanut myöntää sen ääneen. Parempi asiat on ottaa vastaan sellaisena kuin ne on, ja käsitellä ne rehellisesti itsensä kanssa kuin lakaista maton alle piiloon. Ei täällä saateri kukaan ole niin vahva, etteikö välillä pata menisi jumiin tai tasapaino kellahtaisi sivuun. On ihan okei, että välillä tuntuu paskalta. Eikä tämä vuosi nyt peräreiästä ole ollut, vaan paljon mahtavaa ja innostavaa menoa on ollut. Onhan elämä nyt aika huikeaa, kun sen oikein oivaltaa!

Leppoisia vuoden 2018 viimeisiä hetkiä!

LUE MYÖS:
Helppoo rahaa somejulkkiksena

EDELLINEN JUTTUNI:
Ulkonäkökeskeisyys on vääristänyt treenaamisen

♥  MUUALLA:  ♥
PROVE-valmennukset // YouTube // Bloglovin // Instagram

Kommentit (6)

  1. Annika

    Tämä oli kyllä erinomainen kirjoitus! Kun kommentoin tuohon vuosikatsaukseesi, koitin asetella sanani mahdollisimman hyvin kieli keskellä suuta — ja silti oon samaa mieltä sun kanssasi (etenkin vastauksesi luettuani), ettei aikaansaavuuden ihailu välttämättä ole se paras asia. Mulla itsellänikin on taipumusta siihen, että kun on intoa tosi monenlaiseen asiaan, niin tulee kaavittua vähän liikaa lautaselle ja vaikka periaatteessa kaikki tekeminen on itsessään kivaa, niin silti alkaa tökkiä pahemman kerran. Sitten miettii, onko itsessä joku vikana tai onko vaan laiska, kun somessa näkee pitkälti vaan sitä, miten muut tuntuu painavan täyttä höökiä ja olevan silti intoa ja virtaa täynnä. 😀 Myönnän kyllä itse(kin) syyllistyneeni siihen, että someen laitan vaan, miten siistejä hommia on tulossa, mutta työmäärästä johtuvasta ahdistuksesta en pahemmin päivittele.

    Musta on mahtavaa, että oot nostanut tätä uupumusasiaa tässä loppuvuoden mittaan välillä esiin, koska tässä suorituskeskeisessä yhteiskunnassa ainakin itse usein ”unohdan”, että ehkä voisi himmailla välillä ihan oman mielenterveydenkin takia. 🙂

    • piiapajunen

      En siis todellakaan tarkoittanut tällä mitenkään kritisoida, vaan sun kommentti oli musta sen vuoksi niin hyvä ja ajatuksia herättävä, että oli pakko jatkaa siitä omaan postaukseen. Eli kiitos älyttömän hyvästä keskustelun avauksesta ja ajatusten herättämisestä sulle! Pystyn myös niin samaistumaan tuohon, että kun innostuu eri asioista, niin se on menoa sitten, ja kivaakin tulee joskus haalittua liikaa omaan palettiin. Hups. 😀

      Ja eihän siinä mitään väärää ole, että keskittyy omassa ulosannissaan enemmän siihen hyvään ja positiiviseen, ja itsekin tykkään panostaa tähän puoleen, koska onhan elämässä niin paljon hyviä asioita, jotka pitävät meidät täällä pystyssä ja porskuttelemassa. Ehkä vaan se pitäisi tässä itse kunkin (myös minun) muistaa, että kaikessa on aina niitä useita puolia, jotka jäävät luonnollisesti poissa näkyvistä. Sekä itseltä että muilta ulosannissaan.

      Nykypäivänä meno on musta mennyt vähän siihen, että pitää suorittaa ja painaa menemään. Uupumuksesta ja henkisestä hyvinvoinnista on onneksi alettu puhua koko ajan enemmän, mutta on meillä vielä matkaa tässä kuljettavana täällä suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, ja asia on vielä osittain tabu ja ehkä hieman hävettäväkin asia. Kaikkeen kun meidän ei tarvitse pystyä, vaikka tunnustusta ei siitä usein saa, että osaa kuunnella itseään ja olla vaatimatta itseltään enempää.

  2. kata

    Hyvä ja rehellinen kirjoitus, erityisesti viimeinen kappale tosi tärkeää asiaa!<3 Se on just niin että välillä saa tuntuu pahalta ja pitää vaan hyväksyä se että nyt on vähän rankempaa. Silloin on hyvä pysähtyä ja oikeesti kuunnella itseään! Se ei varmasti ole aina mitenkään helppoa ja mutta aina se vaan on niin että vastoinkäymiset kasvattaa ja vahvistaa ihmistä! Onnellista ja antoisaa uutta vuotta sulle Piia!<3

    • piiapajunen

      Kiitos sulle! Ja ei kaiken aikaa kenelläkään voi tuntua täysin hyvältä. Nykypäivän onnellisuuden ja hyvän olon jahtaamisen trendin keskellä usein unohtuu, että on ihan normaalia, että välillä voi tuntua suorastaan paskalta. Tunteiden vastaanotto sellaisenaan ja rehellisesti niiden myöntäminen itselleen usein auttaa pääsemään eteenpäin, ja maton alle lakaisu vaan kerää monesti sitä aikapommia. Kaikesta kuitenkin oppii ja vahvistuu, ja tuskin kenestäkään koskaan tulee valmista näissä asioissa, heh.

      Ihanaa uutta vuotta myös sulle! <3

  3. murmeli

    Kaikenhan saa kuulostamaan juuri siltä kuin haluaa, esim: ”Tänä vuonna kohtasin polullani mielettömiä haasteita, joista kuitenkin lopulta nousin voittajana kuin Feenix-lintu.” (telkku meni rikki. piti ostaa uusi.)
    ”Koin valtavaa henkistä kasvua, ja sain useita mielettömiä oppeja matkan varrella. (katsoin uudesta telkusta puolikkaan luontodokumentin. opin käyttämään uutta kaukosäädintä.)

    • piiapajunen

      Itseasiassa erittäin totta! Kaiken pystyy pukemaan sanoiksi eri tavoin jättämättä paljon sanomatta, ja on myös huomattava, että meille ihmisille eri asiat ovat erilailla merkitseviä. Joidenkin suuret takkuilit voivat olla toiselle olankohautuksen arvoisia, ja toisten suuret harppaukset ovat toiselle ihmiselle ihan arkipäivää.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *