10 ASIAA, JOITA SUOSITTELEN JUST NYT

Nappasin tän hauskan idean Nooran blogista, koska pakkohan se on hyvä (idea) laittaa kiertoon! Tässä siis 10 random asiaa, joista voisin nakata vahvan suosituksen just nyt. Mut ei oo pakko toteuttaa, jossei taho.

10 JUTTUA, JOITA SUOSITTELEN JUST NYT

Kännykän näpräämisen vaihtaminen iltaisin sängyssä kirjaan

Koska ei se kännykkä tarjoa enää illan viimeisen tunnin aikana sulle yhtään enempää kuin muullonkaan päivän aikana. Unikin luultavasti maistuu paremmin, kun harvahan meistä nukkuu muutenkaan ihan liian hyvin tai riittävästi. Ja kun luet iltaisin, niin voit ainakin leikkiä olevasi sivistyneempi ihminen. :)))

ResQ-appia

Ravintoloiden ylijääneitä ruokia voi “pelastaa” edulliseen hintaan. Juuri eilen seivattiin Toscanan lihamureke vaivaisella kahdella eurolla, josta riitti kolmeen annokseen. Ei paha. Toki taitaa toimia vain isommissa kaupungeissa, mutta ainakin pk-seudulta ja Mansesta ollaan tällä safkoja pelasteltu parempiin suihin.

Hyvän yrittäjän tai tekijän kehumista

Hyvästä palvelusta tai tuotteesta pieni ele, mutta valtavan iso merkitys. Etenkin somen valtakaudella pienikin pyyteetön kiitos tai kehu somessa voi olla yrittäjälle todella arvokasta ja tärkeää jeesiä. Nyt siis rohkeasti jakoon, mikäli kohdalle osuu erittäin hyvä ravintolakokemus, hieronta, palvelu, tuote, elintarvike tai mikä tahansa. Tätä olen yrittänyt alkaa itsekin tekemään enemmän.

+ kaikkihan rakastavat hyviä tärppejä!

Itse tehtyä avokadodippiä

Aaahhh. Mun ja miehen lemppari atm.

  • 2 avokadoa
  • pari desiä kermaviiliä tai vastaavaa (meillä Lidlin 2% kreikkalainen jugurtti)
  • 1 valkosipulin kynsi murskattuna
  • loraus lime- tai sitruunamehua
  • suolaa ja mustapippuria myllystä maun mukaan
  • (tuoretta tai kuivattua chiliä halutessaan)

Muussaa avokadot haarukalla ja kaikki sekaisin. Esim. tortilloissa ja pitaleivissä ihan ykkönen.

No se Lidlin kreikkalainen jugurtti

Oon kyllä suositellut tätä jo parisen vuotta, ja suosittelen edelleen! 2% kevyempi versio ihanan paksua tavaraa. Menee myslin kanssa, dippipohjana, smoothieissa, tuorepuuroissa, puuron kanssa, marjojen kera, ruuanlaitossa ja myös sellaisenaan monien ruokien kylkiäisenä. Eli aivan kaikessa. Ah.

Vikings-sarjaa

Ensin epäilytti ja lujaa. Parin jakson jälkeen aloin lämpenemään ja ekan tuottarin loppupuolella olin jo koukussa. Harmi vaan, että hyviä kausia sai tykittää vain kolme putkeen, mutta nuo kolme ensimmäistä olivat kyllä katsomisen arvoisia. Ja tässä myös havinaa historiasta ja hieman erilaista maailmankuvaa viikinkien kulta-ajalta Skandinaviasta ja Euroopasta. Vaikka vähän väritettynä, mutta silti.

Kyykyssä hengaamista

Slaavikyykky on kova juttu. Oikeesti. Ja jos kyykyssä oleskelu ei onnistu jäykkyydestä huolimatta, niin sitä suuremmalla syyllä aloitus vaikka 15 sekunnin pätkissä esimerkiksi nostellessa lattialta tavaroita. Tai tutkiessa kaappien alimpia hyllyjä. Siitä se vetreytyy. T. kokemusta on.

+ saat lisää liikkuvuutta lantion, lonkkien ja nilkkojen alueelle. Etkä ole enää ihan niin länsimainen luonnosta ja liikkeestä vieraantunut ja jäykistynyt ihmisolento. Viitsi vitsi. Tai ei oikeastaan.

Varpaankynsien lakkausta

Piristää muuten kummasti! Ja näin talvisaikaan säilyy varpaankynsillä pitkään freesinä ilahduttamassa. Noh, lähinnä omaa silmää, mutta eikös se olekin se tärkein? 😉 Lähinnä naisille suunnattu, mutta miehetkin saa.

Lautapeli-iltaa

Frendit kylään ja pelit käyntiin! Hyvä tekosyy kutsua pitkästä aikaa jengiä koolle. Menoa voi maistaa halutessaan olusella, hyvällä viinillä, kahvilla tai pienillä naposteltavilla. Lautapelit on muuten aika hintalaatusuhteeltaan kovaa kamaa. Ellei kukaan peliseurueesta vedä tuohtuneena häviörageissaan pelejä ja rensseleitä romuiksi, niin yhdestä muutaman kympin hankinnasta voi riittää iloa eläkevuosille asti. Ajaton ihmisiä lähentävä ilo, ja tätä ei syö edes teknologian kehittyminen.

Tärppejä lautapeleihin voit bongata mun aiemmasta postauksesta täältä.

Laskiaispullaa

Mielellään jo etukäteen keulien. Koska why not? Tampereella vaikuttaville vahva suositus Tallipihan kahvilan laskiaispullille. Villinä korttina maisteltiin sekä lemon curd- että kinuskitäytteistä versioita. Arvosana molemmista 6/5. Huomasitteko, toteutin uhkaukseni, ja kehuin hyvää suomalaista yrittäjää!

PS ja FYI: La(i)skiaistiistai on ensi viikolla. Ja loogisesti tiistaina nimensä mukaisesti.

suosittelen just nyt

Reebok-trikoot: *TÄÄLTÄ

Mitä random-tärppejä tai suosituksia sulta lähtisi tähän perään? Mikä on ollut sulla viime aikojen hitti ja mikä on sytyttänyt? Vinkit ja suositukset rohkeasti jakoon, koska ei hyvästä pidä hiljaa pysyä! 😉

Kipakkaa keskiviikkoa!

LUE MYÖS:
15 x Tyyli ja pukeutumistunnustuksia

EDELLINEN JUTTUNI:
Surun ja trauman jäänteet & ekat potkut

VALMENNUKSET:
Prove by Piia-valmennukset

hyvinvointi mita-minulle-kuuluu
Kommentit (11)
  1. Hahhaa mä juuri kehuin hyvää yritystä eilen: nyt alkuvuodesta jälleen treenaamisesta innostuneena pitää tietty olla kivat (lue myös kivannäköiset) treenivaatteet! ja tykkään todella paljon Yveten treenivaatteista. Istuu mukavasti päälle, tuntuu mukavalta ja näyttää hyvältä! Suositus siis 😉 Toinen helmikuun ihastukseni on SH’BAM tanssitunti! Niin hikistä ja hauskaa <3 🙂 Ja ruokapuolelta: riisikakku + avocado + kalkkunaleike! Niin nam iltapala 🙂 Tässä mun top 3 tällä hetkellä!!

    1. piiapajunen
      20.2.2020, 15:16

      Huikee top 3! Yvetestä oon muuten kuullut kanss tosi paljon hyvää! Itsellä kanss spinning on tullut monipuolistamaan omaa treenipalettia ja niin kiva heittää aivot narikkaan ja mennä vaan toisten ohjaamana. 🙂

  2. Benecosin kulmageeli! Luonnonkosmetiikkaa, edullista, pieni harjapää ja törkeän hyvä pito!! Tällä oikeesti pysyy kulmat ojennuksessa koko päivän. Mulla väritön sävy, mikä näyttää valkoiselta, mutta kuivuu kyllä värittömäksi.

    Eleven Australian joku kausituote hiusharja. Oon tosi nirso hiusharjojen suhteen, käytössä ykkösharjana Maison Pearson 😅 tää on ku Maisonin pikkusisko mukaan laukkuun! Luonnonharjasta ja nylonia sekaisin, ja iiiihana ruusukultainen varsi 😍 ehkä vaikea löytää, mutta kannattaa metsästää ja ostaa heti kaks.

    “Vaihtoterä” epilaattoriin. En tiiä kuinka moni tietää, että epilaattorin pinsettiosan voi uusia Braunin epilaattoreihin varaosana…? Maksoi reilu parikymppiä ja laite on kuin uusi! 🤩 Lähtee ihan minimittaisetkin taas.

    Aquis- hiusturbaani. Oikeesti tarpeeksi iso ja pitkä turbaani, mihin mahtuu pidempikin tukka. Tää kuivattaa hiukset nopeammin ja oikeesti tekee niin. Istuu myös päähän tosi hyvin.

    1. piiapajunen
      20.2.2020, 15:18

      Siis varmaan teinistä asti pohtinut epilaattorin hankkimista, mut se on aina kaatunu ristiriitaisiin arvosteluihin, että tekeekö niillä mitään. Tai sitten, että sattuu niin perskuleesti, mutta oon sen verran masokisti, ettei se itseäni juuri haittaisi. 😀 Nyt sait mut harkitseen tätä asiaa uusiksi muutenkin!

      Olipas ihania kauneuspuolen tärppejä, tänks!

      1. Monilla on varmaan liian suuret odotukset siitä, että miten epilaattori toimii 🤔 toi on kuitenkin rivi pyöriviä pinsettejä, eikä voi odottaa, että tulee sileää kerta-ajelulla 😅 eikä epilaattorilla koskaan voi saada yhtä sileää lopputulosta kuin höylällä. Ja koska karvat kasvaa eri tahtiin, niin sileä lopputulos ei oikeesti voi kestää viikkoja.
        Mä oon kuitenkin yllättynyt, että kuinka lyhyetkin karvat kunnon epilaattori nappaa. Kun tekee homman järjestelmällisesti hyvässä valossa, niin lopputulos on kyllä erittäin hyvä. Juhlia varten tms edelleen ajelen sääret.
        Parilla ekalla kerralla teki kipeää, nykyään ei tunnu käytännössä yhtään missään, suorastaan tykkään hommasta… Epiloin myös käsivarret ja kainalot. (Kainalot tekee alussa todella kipeää 🙈) Etenkin kainaloille epilointi on sopinut paljon paremmin kuin tiheä sheivailu.
        Mutta suosittelen kyllä omasta puolesta Braunin Silk epil 9- sarjaa!
        Kannattaa ehdottomasti myös panostaa kuivaharjaukseen ja ihon kosteutukseen, koska sisäänkasvaneet karvat ei oo kivoja. Tekee muutenkin tosi hyvää iholle noi 👍

Kommentointi suljettu.