SUOMALAISEN SYNKKÄ SIELUNMAAILMA
Suomalainen synkkä mentaliteetti. Sehän on perseestä. Niinhän sitä sanotaan, ja siihen kulminoituukin maha missä painitaan. Omasta ei aina osata olla ylpeitä, jos tajutaan, että joku muu hoitaa homman joko tutkitusti tai kuuleman mukaan paremmin. Kuitenkin huomatessaan, että nyt ollaan muuten maailman parhaita tai vähintäänkin lyömättömiä jossain, on suomalaisella sokka irti. Onhan niitä curling-halleja kyhätty vauhdilla pystyyn, toreilla todellakin tavattu ja Nokiasta puhutaan edelleenkin lämmöllä ja suurella ylpeydellä.
Suomalainen painii mieluummin omien pirujensa kanssa, kuin avaa suunsa ja puhuu ääneen. Vaikeinta tunnetusti suomalaiselle on jakaa meitä oikeasti vaivaavia asioita omille lähimmäisilleen. En meinaan usko, että olen suinkaan ainut tämän maan tallaaja, jonka mielestä on äärimmäisen haastavaa heittää ilmoille toimiva aasinsilta viikonlopun leffatarjonnasta kahvikupin äärellä ystävälle siitä, että nyt muuten menee aivan hemmetin huonosti. Vaikka mieli vähän tekisi, muttei kuitenkaan. Ja pysytään mieluummin hiljaa. Paitsi Iltasanomien kommenttikentässä.
Sitten päästään siihen kateellisuuteen. Jos joku tienaa, ei haluta nähdä sitä taustalla olevaa työtä ja uhrauksia, vaan suunnataan sormi siihen, että joku saa näennäisesti enemmän tuohta tai muka helpommalla. Eihän sitä niin pitkälle pysty pohtimaan, että jotain on henkilö tehnyt oikein. Mielen tukkii puhdas kateus tai rehellinen ketutus, kun toisen kirstuun kilahtaa. Ei paranna asiaa edes se, että samalla sinne Suomen veropottiin kilahtaa myös.
No mutta hei. Onhan meissä paljon hyvääkin!
Suomalaisessa parasta on rehellisyys. Kyllähän se kusettaakin osaa, mutta pääosin jos jotain sanotaan, niin sitä muuten tarkoitetaan. Jos kuulumisia kysellessä vastapuoli letkauttaa voivansa suorastaan loistavasti, ja että elämä hymyilee, niin kyllä se muuten näin on. Tässä vaiheessa ei ole syytä lähteä kaivelemaan tiirikoiden kanssa luurankoa kaapeista saati takapihalle haudattua koiraa, koska piru vie, tällä jantterilla muuten oikeasti elo luistaa kuin öljytty käki. Hieno homma!
Suomalainen on hiljaa. Hiljaisuus on mahtavaa, ja jotenkin rauhoittavaa. Ja kun hiljaisuuteen ollaan totuttu, niin voi että kuinka oma päivä voikaan kirkastua, kun osuukin joskus lyhykäinenkin juttutuokio tuntemattoman peräpohjolan ihmissielun kanssa. Se lämmittää mieltä kuin auringonsäde juhannuksena, mutta en usko, että se toimisi yhtä huikeana shokkihoitona, jos sitä saisi sietämällä sietää päivästä toiseen.
Kun Pohjois-Amerikan puolella riittävästi silloin tällöin aikaa viettäneenä palaa Suomeen, niin oman kulttuuriperimänsä hienouden huomaa tehokkaimmin reissulla lähikauppaan. On suorastaan huojentavaa, kun ei tarvitse pyydellä anteeksi ohittaessaan suomalaisen toppatakit hipoen. Voi vain tuppisuuna omaan huppuunsa hautautuen livahtaa kylki edellä ja vatsa sisässä pienestä rakosesta kyykkivän kanssaostostelijan ohitse ilman ainuttakaan anteeksipyyntöä tai katsekontaktia. Saa olla rehellisesti omissa oloissaan, ja ihan totta tässä on minusta jotain upeaa. Kassalla sitten tervehditään mielellään henkilökuntaa ja yleensä vielä iloisesti, sekä hyvällä mäihällä vaihtaa pari sanaistakin, mutta muualla rajansa kaikella.
Missä muussa se suomalainen on sitten hyvä?
- Kahvin juonnissa. Todistetusti.
- Säännöissä. Tässä on meinaan paljon hyvääkin. Ihan totta.
- Täsmällisyydessä. Kun sovitaan tasalta, niin se ei ole vartin yli. Paitsi yliopistossa.
- Sääolosuhteissa selviytymisessä. Koska pakko.
- Ylpeys niitä asioita kohtaan, joissa aihetta on. Ja niitähän löytyy!
Noh, kyllä se Suomi on ihan totta vaan parahin paikka asustella, enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Kiitos vielä kerran 100-vuotias Suomi ja suomalaiset, kun olette. Ihan totta. <3
PS. Suomalainen. Onpa muuten oikeasti kaunis sana.
Mahtavaa viikonvaihdetta meidän 100-vuotiaassa Suomessamme!
Tsekkaa myös:
Mitä minusta haetaan googlesta?
Edellinen juttuni:
Kymppitreeni vatsoille – Oma vakkarini!
♥ SEURAA MINUA ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen
Suomalaisilla on usein tapana parjata Suomea ja suomalaisia. Joskus on toki syytä esittää myös negatiivisiakin mielipiteitä, mutta se ylenpalttinen vähättely ja marmatus, mikä usein vallitsee, on aivan tarpeetonta. Suomi on Suomi ja suomalaiset suomalaisia niin hyvässä kuin pahassakin. Maailma muuttuu, erilaisia tilanteita kohdataan ja joskus kansakunnan yritykset luovia tässä mullistusten maailmassa eivät todellakaan onnistu. Kaikki maailman maat ja kansalaisuudet eivät voi eikä niiden missään nimessä tulekaan olla samanlaisia. Jokaisessa paikassa on omat ongelmansa, joten on turha haaveilla täydellisyydestä. Meillä on Suomessa asiat oikein hyvin, vaikka joitain selkeitä ongelmiakin selvästi löytyy. Mutta kuten jo todettu niin kaikilla on omat ongelmansa. Olisi todellakin paikallaan keskittyä useamminkin siihen, mikä meillä on hyvin ja hyvää (useammin kuin kerran vuodessa) eikä aina vain pohtia kokonaisuutta negatiivisen kautta. Kritiikki on avain kehitykseen, mutta niin on kannustuskin. Minä ainakin olen ylpeä juro suomalainen, enkä toivoisi olevani mitään muuta! Mikä sen parempaa kuin että saa rauhassa olla epäsosiaalinen ja olla aivan yksin, jos siltä tuntuu, ja kukaan ei tätä päätöstä kyseenalaista. 😀
Joo tuo alku tulikin hieman kieli poskella kirjoittaen, ja oon ihan samaa mieltä sun kanssa, että kyllä meissä suomalaisissa on sitä jotain! Suomalainen jurous on musta juurikin aivan mahtavaa, ja rakastan sitä yli kaiken, että saa olla tarvittaessa niin epäsosiaalinen kuin haluaa, eikä kukaan sitä katso pahalla. 😀
Onnistuit muuten taas kerran loistavasti tekstissäsi. Jäin nimittäin miettimään moniakin asioita vielä jälkikäteen ja oli pakko tulla takaisin kommentoimaan. 😀 “Suomalainen painii mieluummin omien pirujensa kanssa, kuin avaa suunsa ja puhuu ääneen. Vaikeinta tunnetusti suomalaiselle on jakaa meitä oikeasti vaivaavia asioita omille lähimmäisilleen.” Stereotypioiden takana piilee aina osa totuudesta ja tästä kuvauksesta tunnistan ainakin itseni oikein hyvin. Mitä vakavampi aihe, sitä todennäköisemmin se tulee aina puitua läpi yksin omassa päässään. Miksi? Niitä ikäviä asioita on myös aina sallittua ja jopa suotavaa jakaa, sillä puhuminen ihan oikeasti helpottaa. Iloa ja iloisia asioita vain on paljon mukavampi jakaa. Onko tämä itsekseen “selviytyminen” sitten itsenäisyyttä, jääräpäisyyttä, muiden säästämistä omilta ongelmilta vai jonkin sortin häpeää?
Menipäs vakavaksi 😀 loppuun todettakoon vielä tuohon ylhäiseen yksinäisyyteen liittyen, että en tiedä onko mitään parempaa kuin se tunne, kun vapaapäivä koittaa ja tietää, että saa olla yksin neljän seinän sisällä koko päivän eikä tarvitse sanoa sanaakaan muille ihmisille, jos niin haluaa. Päivä tai pari kuitenkin kerrallaan riittää, pelkkien omien ajatusten kuunteleminen tekee myös pidemmän päälle hulluksi 😀
Siis vitsit kiitos! Tuo vakavammista asioista suun avaamisen vaikeus on toisaalta aika jännä juttu, sillä toisaalta luulisi, että suomalaiseen luonteeseen istuisi hyvin tuo “ei niin iloisten” asioiden käsittely. 😀 Ehkä tuossa sekoittuu monia noita mainitsemiasi tekijöitä, eli itsenäisyyttä, häpeää, muiden säästämistä ja jääräpäisyyttä.
Ja pakko munkin jatkaa tähän sun lopetukseen, että vietin lähes koko viikonlopun sosiaalista treenimenoa lukuunottamatta täysin ylhäisessä yksinäisyydessäni, kun mieskin oli pöllitty polttareidensa viettoon. Vitsit oli mukavaa vaan hengata itsensä kanssa. 😀
Moi piia! Hämmennyin kun kuulin jostain, että on pahaksi elimistölle syödä jatkuvasti “isoja ruokamääriä”. Entä jos on perustreenaaja, joka treenaa nousujohteisesti eikä haluaisi mielellään pitää mitään turhia kiristelyjä? Onko siitä haittaa kehitykselle?
En nyt lähtisi tämän takia ruokaa pelkäämään, ja haitallisempaa olisi nimenomaan syödä jatkuvasti liian vähän. Ei kannata säikähtää kaikesta mitä kuulee tai lukee, sillä informaatiota on maailma täynnä, ja jokaisesta asiasta löytyy aina tuhansia eri näkökulmia. Anna siis palaa vaan ruokien äärellä, ja treeniä kulkemaan! 😀