TREENAATKO LIIKAA? MIKSI IHMEESSÄ?!

Himotreenajien ikuinen synti. Liikaa treenaaminen. Mistä merkeistä tiedät, että omat treenimäärät ovat ylittäneet jo järjellisen rajan? Mikä sitten puolestaan on sopiva määrä treeniä, ja milloin olisi syytä miettiä treenimäärän järkevöittämistä? Tänään syvennytään tähän kiperään aiheeseen, josta itselleni tupsahtaa kysymyksiä ja viestejä tiuhaan tahtiin. Liikaa treenaaminen on oikeasti asia, joka kannattaa ottaa tosissaan, sillä oma kroppa ja mieli ei välttämättä jaksa loputtomiin. Asioita ei kannattaisi aina opetella kantapään kautta, ja maalaisjärki ei poistu koskaan muodista. Idiotismi taas ei ikinä ole millään tavalla cool.

Treenitulokset eivät ole nousseet hetkeen

Kehitys sakkaa kuin Helsingin keskustan liikenne ja treenitulokset ovat junnanneet jo jokusen tovin. Treenin määrää lisäämällä et usein saa parempia tuloksia vaan laatuun panostamalla tulosta tulee huomattavasti sutjakammin. Varsinkin moni yhtäaikainen päätavoite lähtee usein syömään toistaan, ja julmettu määrä treeniä monella eri osa-alueella johtaa usein siihen, ettei mikään oikein kehity. Keskity siis aluksi yhteen päätavoitteeseen, ja pyri saamaan tämän tavoitteen liikkeelle saaminen ihan ensimmäiseksi rullaamaan.

Lopputreenistä loppuu puhti kokonaan

Treeneissä puhti on poissa ja mielikin huitelee jossain ihan muualla. Treenaaminen ei maistu enää niin makealta kuin ennen, ja päivän treeni vain “suoritetaan alta pois”. Monesti liikaa treenaava ihminen myös turtuu tähän tehottomuuteen, eikä edes muista, miltä tuntuu treenata hyvin palautuneena ja tehokkaasti.
Lisäksi yksittäinen treeni ei ole hyvä tai onnistunut silloin, kun eväkään ei liiku treenin päätteeksi tai salilta joutuu konttaamaan pihalle. No way. Tällöin on menty jo liian lujaa, ja ylitetty oma suorituskapasiteetti. Ja tässä välissä taas nostaisin kuuluisan laatukortin esille. Kehittymiseen vaadittava ärsyke on usein huomattavasti pienempi, mitä fanaattiset treenaajat usein itseltään vaativat. Vähemmän on enemmän, jos se tehdään hyvin palauteena, keskittyneesti ja punaisella langalla varustettuna.

Unensaanti on vaikeutunut ja heräilet yöllä.

Uni ei tule, heräilet keskellä yötä tai heräät aamulla todella väsyneenä. Kun kroppa on liian kovilla, niin se saattaa alkaa heittämään kapuloita rattaisiin öisin peiton alla. Liiallinen fyysinen (tai henkinen) stressi verottaa niitä makoisia unia, joka usein johtaa ikävään kierteeseen. Huonosti levänneenä palaudut entistä huonommin, vaikka rasitus vaatisi entistä enemmän lepoa.
Monilla myös liian kovatehoinen treeni iltasella saattaa häiritä yöunta. Esimerkiksi kovan jalkatreenin jälkeen kroppa saattaa käydä niin kierroksilla, että unen saanti saattaa häiriintyä ja unen laatu voi heikentyä. Myös tähän on lisättävä se, että älä ota tavaksi tinkiä yöunista vain siksi, että pääsisit treenaamaan, sillä tällöin mennään usein ojasta allikkoon.

Treenimotivaatio sakkaa

Liikaa makeaa mahan täydeltä tuppaa aiheuttamaan joskus yliannostusta myös henkisesti. Kun kroppa on jumissa ja väsynyt, ja treenin parissa tulee vietettyä huomaamattaan liikaakin aikaa, niin usein tästä alkaa ilmoittelemaan myös se oma kupoli. Ehdottoman suuri hälytysmerkki on se, että liikkumaan ei aja enää oma innostus tai halu kehittyä vaan enemmänkin pakko tai pelko kuluttamattomuudesta.
Toki joskus sitä varmaan jokainen meistä joutuu potkimaan itseään sohvalta ylös treenin pariin, mutta jos omat treenimäärät ovat jo yli 4-5 kerrassa viikossa, niin olisi syytä höllätä otetta. Lepoviikko silloin tällöin ei tuhoa mitään, vaan päinvastoin yleensä lisää treenimotivaatiota, treenitehoja, omaa hyvinvointia sekä energialeveleitä oikein olan takaa.

Punainen lanka on kadonnut kuin pieru saharaan

Treenaatko vain siksi, että sinun “kuuluisi”? Pelkäätkö, että lihot tai tulokset valuvat hukkaan, jos vähennät treeniä tai maltat levätä? Treenaat mielummin vähän enemmän varman päälle kuin sopivasti ja treenin väliin jättäminen saa sinut tuntemaan itsesi epäonnistuneeksi ja kiukkuiseksi. Tässä vaiheessa olisi syytä hieman pysähtyä miettimään nykytilaasi, ja toteamaan itselleen, että nyt mennään jo liian lujaa.

Ketuttaa kuin pientä oravaa?

Olet kärttyinen ja kiukkuinen sekä jatkuvasti väsynyt? Energiatasot ovat arjessa nollissa, ja eniten v*tuttaa kaikki? Ota edes hieman liekaa siitä treenistä. Sopiva määrä treeniä antaa energiaa. Liika syö sitä.
Joskus myös elämässä tulee eteen myös muita haasteita, jotka lisäävät etenkin henkistä kuormistusta arkeen vähän turhankin paljon, ja tällöin ei tarvitse eikä kuulukaan jaksaa aivan kaikkea mitä normaalisti. Itseään ei tarvitse vetää väkisin piippuun, ja treenirintamalla lihasmassaa ja suorituskykyä voi pitää yllä melko pienelläkin määrällä treeniä.
On myös syytä ymmärtää, että kovan tason kilpaurheilijat ovat usein sopeuttaneet arkensa sen urheilun ympärille. Eivät hekään pystyisi treenaamaan yhtä paljon ja kovaa, jos heillä olisi täsmälleen samat panostuksen kohteet kuin tavan tallaajilla. Monet kovan tason urheilijat ovat tehneet elämän valintansa juuri urheilua tukien ja tinkineet monesti myös hetkellisesti esimerkiksi ura-, perhe- tai opiskelutavoitteista. Kaikkea ei voi aina saada, ja omia prioriteettejä sekä niiden vastaamista omaan käytettävissä oleviin resursseihin on syytä toisinaan pysähtyä pohtimaan. Kukaan ei ole superihminen.

Hormonitoiminta prakaa

Puolukkapäiviä ei ole näkynyt aikoihin, tai aiemmin niin säännöllinen kuukautiskierto on alkanut temppuilemaan? Tämä voi olla myös yksi merkki siitä, että kroppa on aivan liian kovilla treenirintamalla. Kehosi on kokonaisuus, ja se osaa ilmoittaa, kun päästellään mopolla motarilla, jos vain sitä kehoa osaa kuunnella.
sopiva määrä treeniä
Vaikka tällä kertaa keskityttiin lähinnä liialliseen treenaamiseen, niin oikeastaan jokaisessa yllä esitetyssä asianhaarassa ja “oireessa” voi yhtälailla olla tekemistä myös liian niukalla energiansaannilla. Kun treenimäärät alkavat olla korkealla ja tehot tapissaan, niin kroppa tarvitsee oikeasti ravintoa palautuakseen ja jaksaakseen niin treenissä kuin arjen pyörteissä. Etenkin hiilihydraattien popsimiseen kannattaa panostaa, jotta kroppa palautuisi ja saisi löpöä koneeseen kovan höökin pyörteissä.
Mikä on sitten sopiva määrä treeniä? Ihan totta. Se 4-5 treeniä viikkoon (jota osa pitää liian vähänä) on jo oikeasti paljon ja aivan riittävästi. En tiedä missä vaiheessa ihan tavallisilla treenaajillakin ne treenimäärät ovat alkaneet ylittämään jopa kilpaurheilijoiden määrät. Sopiva määrä treeniä tavoitteelliseenkin menoon pyörii 3-5 treenissä viikossa, ja näillä määrillä pääsee jo todella passelisti kehitykseen kiinni. Yli viiden treenin en muutenkaan suosittele menevän kenenkään, ellei siihen ole erityistä syytä ja kokonaisuutta suunniteltu toimivaksi ammattimaisin ottein tai osaavan valmentajan opastuksella, ja tällöinkin vaan erityisestä syystä ja monesti kausittain.

Adidas-toppi: TÄÄLTÄ* // Korkeavyötäröiset shortsit: TÄÄLTÄ*

Syyskuussa multa pamahtaa ulos oma nettivalmennus, jossa nimenomaan keskitytään siihen järki kädessä etenemiseen ja tulosten tahkomiseen fiksulla otteella ja pitkäjänteisesti ajatellen. Neljä laadukasta salitreeniä viikossa (2+2-jakoisella) ja riittävästi maistuvaa ruokaa rennolla otteella. Vahvana tavoitteena itseälläni valmentajana on etenkin se, että käteen jäisi myös oppia niin monipuolisesta ja riittävästä kehitystä tukevasta ravinnosta sekä oikeasti kehittävästä salitreenaamisesta niin tekniikoiden, treenien suunnitellun, lämmittelyn ja kehonhuollon puolelta. Tästä kerron kyllä pian lisää, ja matskuja työstän ja hion kovaa tahtia! Syksyä odotellessa!

Maltillisia mutta laadukkaita treenejä just sulle!

VILKAISE MYÖS:
Miten suunnitella toimiva & tehokas treeniviikko?
& Nainen! Syö jumankekka sitä hiilaria!

EDELLINEN JUTTUNI:
6 x Resepti – Kylmää kesäjuomaa & jääkahvia!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Kommentit (23)
  1. Toivottavasti valmennuksesi alkaa keväällä uudestaan, sillä nyt raskaana ollessa sen aloitus ei ole ehkä järkevää;) mahdollisesti mukana on myös psyykkisen valmennuksen mukana tuomia oppeja? Trainer4you on kyllä huippis konsepti!!

    1. Piia Pajunen
      10.8.2018, 15:45

      Uskoisin, että tuohon tulee myöhemminkin uusi startti, kerran materiaalit ovat jo valmiina. Tietty ensin keskityn vetämään tämän setin kunnolla, ja pohdin tulevaisuutta sen jälkeen, heh. 😀 Ja varmasti tässä ainakin treenin ja ravinnon toteusrintamalla tulee ohessa psyykkisen valmennuksen kulmaa mukaan. Ei ehkä suoranaisesti erillisenä osiona, mutta tarkoituksena on saada myös sille mielelle varmuutta ja sopivaa rentoutta eri tavoin “rivien välissä”. 😉

  2. Oi kinnostuin tulevasta valmennuksestasi! Salitreenejä viikkoni tällä hetkellä tulee 3 kappaletta ja se itselle tuntuu ajoittain paljolta, mutta ehkä siihen 4 kertaan voisi yrittää pystyä, jos valmennukseesi lähden.
    Mietin kun kirjoitat 3-5 treeniä, niin tarkoitatko tällä nimen omaan salitreeniä vai onko kävelylenkki/juoksulenkki tai vaikka tenniksen peluu myös treeni?

    1. Piia Pajunen
      10.8.2018, 16:25

      Mahtava kuulla, että valmennus herätti kiinnostuksen! Voisin pohtia, jospa tuohon saisin sisällytettyä vielä kolmen viikkotreenin vaihtoehdon. Pistetään mietintään, jos sen saa fiksusti tuohon yhteyteenh toteutettua! 🙂
      Ja tuossa tekstissä mainittu 3-5 treeniä sisältää ihan kaikki treenimuodot, joka on vähänkään kuormittavaa. Ehkä kevyt kävelylenkki ei tähän suoranaisesti sisälly, mutta esimerkiksi juoksulenkki, ryhmäliikunta, sähly tms. mikä vaan, joka fyysisesti vähänkään selkeästi rasittaa.

Kommentointi suljettu.