SAAKO PUHUA KEHOPOSITIIVISUUDESTA, JOS ON TIKIS?

Kehopositiivisuus on ollut jo pidemmän aikaa kuuma peruna. Nythän se vasta polttelemaan alkoi, kun alkoi sota siitä, että kuka siitä oikein saa puhua. Jaahas. Ottaisin mieluusti eteeni sääntökirjan, jossa tämä kerrotaan, sillä a) sitä ei ole tai sitten b) rikon varmasti jonkun mielestä näitä sääntöjä. Koska oon kuulemma tikissä. Ja oonhan mä omastakin mielestä, mutta oon ollut melkoisesti kovemmassakin.
Ruma ämmä
Ja kyllä. Munkin kehoa on kommentoitu ja sanottu rumaksi. Aika monta kertaa. Näytät ihan mieheltä. Ei voi olla tervettä. Hyi helvetti. Hyi v***u. En panis. Ei ole tarpeeksi tissejä. Löysä perse. Aivan liian lyhyt. Persjalkainen kääpiö. Niinpä niin. Kauneus on tunnetusti katsojan silmissä, ja tiedän satavarmasti, että moni nainen ei tuntisi oloaan hyväksi omissa nahkoissani. Ihan oikeasti.

Voin sanoa rehellisesti, että mä rakastan mun kehoani. Mulla on hyvä olla kehossani, vaikkei se ole täydellinen. En tiedä minkä geenivirheen olen saanut, sillä olen aina viihtynyt sellaisena kuin olen, ja voin sanoa, etten aina ole näyttänyt tältä. Olen tämän hetken kauneusihanteiden puolesta näyttänyt toisinaan paaaljon paremmalta ja myös huonommalta.

Jo nuorena tyttönä yläasteella olin usein tyttöporukan lyhyimpiä mutta painavimpia. Siinä kun joku saattoi vieressä harmitella langanlaihojen reisiensä olevan aivan liian paksut, niin itse lähinnä tyytyväisesti tuplasti paksummilla reissillä varustettuna likkana ihmettelin pääni sisällä, että kuinkahan paljon kamalampaa tällä olisi olla minun kehossani. Tämä muiden oman kehon inho ihmetytti ja harmitti muiden puolesta jo tällöin.

Tällä hetkellä mun mahasta saa puristettua makkaroita, reisissä on hyllyvää, perseessä pehmoa ja olen jokseenkin kaukana parhaimmasta tikistäni. Lähdin myös mukaan valtakunnallisen kanavan TV-ohjelmaan kikkanoissa trikookuteissa ilman minkäännäköistä kiristelyn tynkääkään, vaikka tiesin, että monet muut olisivat minua kovemmassa tikissä. Ei harmittanut. Pätkääkään. Mä olen kuka olen. Tällaisena kuin olen. Toiset ovat kireämpiä ja lihaksikaampia. Toisille minä olen kireämpi ja lihaksikkaampi. Ja mitä väliä sillä on?

Tyytymättömyys ei katso ulkonäköä tai taustaa
Kohtaan eri työnkuvissani jatkuvalla syötöllä naisia, jotka eivät pidä kehostaan. Törmään tähän myös jatkuvasti sosiaalisessa mediassa ihan vain “selaajan” roolissa. On normaalipainoisia, hoikkia, pehmeämpiä, pitkiä, lyhyitä ja hentoisia. On pyöreämpiä, painavia, lihaksikkaita, kevyempi rakenteisia, urheilullisia ja urheilemattomia. Tyytymättömyys omaan kehoonsa ei katso taustaa, varallisuutta, koulutusta, painoa, rasvaprosenttia, urheiluvuosia tai vatsalihasten pilkottamisen astetta. Sama pätee myös tyytyväisyyteen omaa kehoa kohtaan.

Tämä on todella harmillista, mutta asiaa ei toki saada eteenpäin, jos siitä vaietaan ja käsketään toisten vaieta. Tämä ei myöskään mene eteenpäin, jos kehopositiivisuus ja siitä puhuminen lasketaan vain harvojen ja valittujen etuoikeudeksi. Kuka meistä on saanut kokea tarpeeksi negatiivisuutta kehonsa kanssa, että saisi puhua kehopositiivisuudesta? Kuka meistä on tarpeeksi yleisistä ihanteista poikkeava, että olisi oikeutettua ajamaan tätä asiaa? Kuka on kärsinyt tai nähnyt eniten ihmisten kärsivän heikosta kehonkuvasta, että olisi ainoastaan oikea puhumaan kehopositiivisuuden puolesta?

Sehän on meidän kaikkien pussiin, kun tästä oikeasti puhutaan laajemmin. Ja jokainen meistä on vain ihminen. Taustasta, nykytilanteesta ja kropan ulkomuodosta riippumatta, eikä toisen pään sisälle näe ulkokuoren perusteella. Hienolta näyttävä pinta voi meinaan hämätä, ja on oikeasti upeankin näköisen vartalon takana voi piillä paljon epävarmuutta, haitallista itsepuhelua ja negatiivista ajattelua omaa kehoa kohtaan. Ja tämä on ihan oikea ongelma, joka aiheuttaa todellista pahoinvointia.
Mitä ajattelen itse kehopositiivisuudesta?
Mä en näe kehopositiivisuutta minään ylipainoisten tekosyy pysyä ylipainoisena (tästäkin on meinaan jauhettu, hei camoon). En hemmetissä. Mulle kehopositiviisuus on sitä, että rakastetaan itseä sellaisena kuin se on. Eri tilanteissa ja eri olomuodoissa. Virheiden ja epäkohtien kanssa. Arvostetaan ja kunnioitetaan omaa kehoa ja sen uniikkia olomuotoa. Kaikkea siinä ei tarvitse rakastaa. Kaikesta ei tarvitse tykätä. Mutta kehoa olisi silti hyvä pystyä silti pitämään arvossaan. Ja vaikka tätä lähdettäisiinkin muokkaamaan ja työstämään, niin sen ei tarvitsisi lähteä vihasta omaa kehoa kohtaan, vaan siksi, että rakastetaan sitä. Oli muovaamisen ajuri sitten terveydellinen tai ulkoasun ehostaminen.

Röhnisch-toppi: TÄÄLTÄ*
Puma-trikoot: TÄÄLTÄ*

Ja aivan hemmetin sama, jos jonkun mielestä en saisi aiheesta puhua. Keneltäkään tämä ei ole mielestäni pois. Olis vaan ihan hiton siistiä, että kaikilla olisi hyvä olla kehossaan oli se sitten millainen tahansa. Oman kehon arvostaminen kuuluu meistä jokaiselle. Se ei vielä toteudu ulkokuoresta riippumatta, ja matkaa on. Jokainen on hyvä sellaisena kuin on, ja kyllä tänne maailmaan mahtuu aivan kaiken näköisiä, kokoisia, värisiä ja muotoisia ihmisiä. Tänne mahtuu myös minä ja sinä.

Itseään ja muita arvostavaa viikonloppua!

LUE MYÖS AIHEESEEN LIITTYEN:
Miksi normaalipainoiset dieettaavat eniten?

EDELLINEN JUTTUNI:
Täydellinen hyvinvointi on epätäydellistä

♥  MUUALLA:  ♥
PROVE-valmennukset // YouTube // Bloglovin // Instagram