RASKAUS Q&A – Himot, ruokavalio, nimet, sukupuoli, vauva somessa?

Hellurei viikonvaihteeseen! Pistelitte tulemaan kyssäreitä mun Instagramin kysymysboksiin oikein olan takaa, ja tässä lähteekin tykitystä kehiin vastausten muodossa.

Osan kysymyksistä jätin suosiolla ihan omaa postaustaan varten, koska joihinkin vastaaminen olisi lähtenyt aivan liikaa laukalle, heh. Lisäksi pitääkseni tämän postauksen pituuden muutenkin säädyllisen mittaisena, niin jätin esimerkiksi kehonkuvaan ja kehon muutoksiin liittyvät kysymykset omaan postaukseensa. Niitä siis pian tulossa, ja maltti on valttia! 😉

Millä raskausviikolla olet? Milloin laskettu aika?

Nyt pamahtaa 18. raskausviikko käyntiin. <3 Heinäkuussa siis odotetaan tätä pientä tänne maailmaan saapuvaksi.

Mikä on sun vointi nyt?

Väsymyksestä huolimatta itseasiassa tosi hyvä. Pahin väsymys jäi onneksi ekalle kolmannekselle, ja mutta kun liian moni yö jää todella tyngäksi, niin tuntuu kyllä päivittäisissä energioissa. Tästä huolimatta olo on todella seesteinen ja onnellinen, ja katse on toiveikkaana tulevassa. Nyt ollaan päästy jo kaikkien aiempien merkityksellisten ja omalla tavallaan raskaiden etappien yli (NT-ultra, esikoisen laskettu aika, esikoisen menetyksen raskausviikot, lisäultra), niin on jotenkin todella huojentunut olo. Kaikki on nyt vaan todella hyvin. Ja tietty iso plussa siitä, että treenaaminenkin kulkee ja maistuu edelleen, joka tuo paljon lisää virtaa ja fiilistä arkeen.

Mitä raskausoireita sulla on nyt?

No nuo uniongelmat ja väsymys. Ja sitten tuo refluksityylinen oireilu on edelleen on-offina. Tuntuu siis, että vaikkei ole pahoinvointia, oksetusta tai närästystä, niin vatsalaukun sisältö tuntuu pyörivän hyvin usein tuossa kurkunpään huudeilla. Joskus jotain liitoskivun tapaista on ilmaantunut ja satunnaiset alavatsan ”repäisykivut” ovat melkoisen tujakoita. Hyvinkin luultavasti johtuu noista endometrioosipesäkkeistä, jotka kiristävät kudoksia, mutta muuten täytyy sanoa, ettei todellakaan valittamista!

Kuinka kauan olitte suunnitelleet perheenlisäystä?

Ollaan molemmat aina haluttu perhe sitten jossain vaiheessa. Viime vuosina oltiin tietyllä tapaa enemmän tästä puhuttu, ja oltiin siinä mielessä molemmat samalla aaltopituudella, että sen aika olisi ”tässä jossain vaiheessa hollilla”. Mikään hetki ei ollut tuntunut aiemmin oikealta ennen viime kevättä, kun koko ajan oli ollut niin suuria muutoksia elämässä (mm. yhteisen yrityksen perustaminen).

Tietty myös oma urheilu-urani vaikutti myös siihen, ettei hirveän aikaiseen lapselle ollut oikea aika, ja vaikka Olympian bäkkärillä totesin jo kilpakumppaneille tämän jäävän vikaksi kisaksi, koska haluan perustaa perheen, niin silti se sai vielä hetken odottaa. Toisen lapsen yrittäminen tuntui molemmista melko itsestäänselvältä, koska tyhjän sylin täyttämisen kaipuu oli niin valtava.

Tuliko raskaudet luomuna vai hoidoilla?

Luomuna ne meille siunattiin.

Kauan yrititte lasta?

Ensimmäinen sai alkunsa ensimmäisellä yrittämällä. Olin realistina varautunut paljon pidempään prosessiin, ja mietinkin tällöin aivan äärimmäisen kiitollisena, että voiko oikeasti kerrankin joku asia mennä elämässä näin helposti maaliin ilman pitkää työstämistä tai järjetöntä vääntöä ja taistelua. No eihän sitten loppupeleissä mennytkään.

Olen silti aivan järjettömän kiitollinen siitä, että toinen lapsemme sai alkunsa niinkin pian ensimmäisen raskauden jälkeen. Ja tämä kaikki endometrioosista huolimatta, jota en edes tiennyt ”omaavani” ennen ensimmäistä raskautta, ja raju oireilukin alkoi vasta tuon ensimmäisen raskauden jälkeen. Tuo diagnoosi ja päivittäiset kivut (joihin ei meinattu löytää syytä) aiheuttivat ihan järjetöntä pelkoa lapsettomuudesta, mitä ei auttanut myöskään ensimmäisen lapsen menetys sekä tämän tuomasta surusta ja peloista selviytyminen tässä rinnalla.

Miten raskaus on vaikuttanut ruokavalioosi? Syönkö enemmän kuin normaalisti?

Ei juuri mitenkään. Ekalla kolmanneksella joutui syödä tiheämmin, että olo pysyi hyvänä, ja etenkin lounaan venyminen aiheutti todella helposti järjettömän huonon olon. Ehkä nyt tietoisemmin yritän syödä monipuolisemmin, koska tiedostan, ettei syöty ruoka koske vain minua. Ja tietenkin raskausajan suositukset (mitä olisi hyvä välttää), on vaikuttanut jonkin verran. Syön siis pääsääntöisesti yleisten ravitsemussuositusten mukaan, eli ei mitään kummoisempia kikkailuita.

Ruokamääristä en osaa oikein sanoa, kun syön aikalailla nälän ja olotilan mukaan. Saatan ehkä syödä hieman enemmän, mutta en nyt tietoisesti ole lisännyt ruokaa, ellei nälkä tai olo sitä kysele. Enkä siis ole yrittänyt myöskään välttää extraruuan lisäämistä, jos on selkeästi tarvinnut enemmän ruokaa.

Onko sulla ollut mielitekoja? Tai ällötyksiä?

Ei juurikaan mielitekoja. Tai no, salmiakkia tekisi usein aivan saateristi mieli, mutta sehän on sh*tlistillä (why god why?!), ja verigreippejä menee yleensä yksi päivässä, koska se tuntuu helpottavan joka kerta, jos suussa maistuu ”kuollut rotta” tai ”ruostunut kolikko” tai muuten vain on edes orastavasti ällöttävä olo. Freesaa jotenkin fiilistä.

Ekan kolmanneksen aikana moni ruoka tökki enemmän, mutta viime raskaudessa tämä oli paljon kamalampaa. Melkein mitä tahansa ruokaa, jota sain menemään alas, ei maistunut enää toista kertaa. Alkoi vaihtoehdot suppenemaan aika vauhdilla. Ehkä nyt jostain syystä tökkii erilaiset vegaaniset proteiinituotteet (nyhtis, tofu, seitan, vegepihvit jne.), mitkä taas normaalisti mulle maistuisivat oikein hyvin. Kahvi oli hetken aikaa ekalla kolmanneksella melkein kokonaan pois pelistä, mutta nyt se taas maistuu ihan jees, vaikken joka päivä sitä vieläkään juo. Tuttua myös viime raskaudesta.

Onko ollut herkkuhimoja?

Ei juurikaan. Paitsi siihen salmiakkiin. Herkkuja syön muutenkin kerrallaan todella vähän kerta-annoksena, koska niistä tulee helposti todella hirveä olo. Muutenkin itseasiassa olen enemmän suolaiseen menevä ihminen, ja tykkään mieluummin syödä enemmän hyvää ruokaa tai suolaisia ”snäksejä”, joita en kaikkia välttis edes laske niinkään herkuiksi.

Mitä mieltä olet raskausajan ravintorajoitteista ja kuinka tiukasti itse noudatat näitä?

Mun mielestä ne ovat hyvin perusteltuja, ja pyrin niitä noudattamaan (myös mies katsoo meillä tarkasti osaltani näiden perään). Huomioin tässä myös sen, että on eri asia, että onko mahdollinen riski ns. fataali vai suurella ja kertyvällä käytöllä mahdollisesti lapselle haittoja aiheuttava. Esim. lapsi tuskin saa aivovauriota vahingossa syödystä lakutäytteisestä suklaakarkista, mutta esimerkiksi lihan kypsyyden kanssa olen todella tarkka. Mieluummin pelaan näissä varman päälle ihan oman mielenrauhan vuoksi (sitä häiritseviä tekijöitä on taustojen vuoksi jo ihan tarpeeksi), enkä halua riskeerata tämän lapsen terveyttä tai henkeä.

Onko mielestäsi tuomittavaa toivoa tyttöä tai poikaa?

Eihän ihminen tunteilleen tai ajatuksilleen mitään voi, eikä ihminen ole yhtä kuin päähän tupsahtavat ajatuksensa. Jos jotain alitajuisesti toivoo, niin eihän sille mitään voi, eikä näitä voi maton alle lakaista. Mun mielestä on ihan luonnollista, että lapsen sukupuoli herättää etukäteen edes jonkinlaisia ajatuksia ja mielikuvia. Oli ne sitten toiveita, epävarmuuksia tai pelkoja. Eri asia, antaako niiden sitten vaikuttaa omassa elämässä ja miten niitä käsittelee.

Halausitko mieluummin tytön vai pojan?

Haluaisin vain elävän (ja elinkelpoisen) lapsen, ja terveys olisi valtava plussa. <3 Sukupuolen osalta lähinnä ehkä mietityttää se, että mitä se meille lopulta merkitsee, ja miltä tämä tuntuu. Olen paljon tätä pyöritellyt, että jos lapsi onkin poika, että miltä tämä tuntuu, kun on yhden pojan menettänyt. Tai että jos lapsi onkin tyttö, että jäikö/jääkö meidän esikoinen ainoaksi pojaksemme, jonka kasvua ja elämää emme päässeet kohdun ulkopuolella seuraamaan.

Aiotteko ottaa sukupuolen selville, kun sen aika on? Kerrotteko sen etukäteen julkisesti?

Meillä itseasiassa on jo sivistynyt arvaus ultran perusteella, mutta lääkärinkin mukaan ei kannata luottaa siihen, koska jalkojen välissä pyörinyt napanuora haittasi näkymää melkolailla. Eli edelleen meillä molemmilla on fiilis, että lapsi voi olla kumpi vaan. Varmaan jossain vaiheessa se sitten kerrotaan, kun tästä tarkempaa informaatiota saadaan, muttei vielä olla mietitty niin pitkälle. En siis itse näe tässä mitään syytä, miksemme sitä jakaisi ainakin sitten jossain vaiheessa.

Aiotko jakaa lapsen kuvia somessa?

Ei olla tästäkään vielä yhdessä keskusteltu, mutta en ainakaan omissa periaatteissani tai näkymyksissäni en näe tässäkään estettä, ettenkö lapsen kasvoja ainakin ihan pienenä voisi somessa näyttää. Tietty aina ajan kuluessa ja lapsen kasvaessa pitää varmasti punnita asioita uudelleen, joten mennään päivä kerrallaan ja tilanteen sekä fiilisten mukaan.

Haluatteko monta lasta?

Haluaisimme kyllä enemmän kuin yhden tänne jalkoihin pyörimään, jos vain meille suodaan, mutta tämän sitten elämä ja tulevaisuus näyttäköön kun sen aika on. Kyllähän se vähän mietityttää, miten tuo syksyllä kaiken päälle diagnosoitu endometrioosi voi jatkossa vaikuttaa, jos se tuosta enemmän leviää. Tähän asti tämä ei onneksi ole nähtävästi vaikuttanut raskautumiseen, muttei koskaan voi tietää. Ja mitä muuta tulee vielä matkan varrella eteen, ja miten psyyke myös kestää kaiken käsittelyn. Mennyttä kun ei voi kumittaa (enkä haluakaan), ja se varmasti tulee vaikuttamaan henkisellä puolella vielä moneen tässä matkan varrella. Onneksi myös hyvässäkin.

Oletteko miettineet lapsen nimiä?

Eipä juurikaan. Tässä raskaudessa vasta tällä viikolla tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että nimien miettiminen olisi jotenkin ajankohtaista. Nostin yhden nimen pöydälle, muttei uponnut mieheen. 😀 Ja saattoi vielä muutenkin olla kyse väärän sukupuolen nimestä.

Tämä tulee varmaan olemaan ihan kamalan vaikeaa, koska jokainen nimi, jota olen ikinä elämäni aikana miettinyt, on alkanut aina todella nopeasti tökkimään. Ja olen päätynyt miettimään, että mitä hemmettiä olen edes ajatellut tämän ja tuonkin nimen kohdalla, hah. Muutenkin luulen, että arvotaan tätä asiaa vasta kunnolla, kun lapsi on saatu tähän maailmaan.

Miten raskaus näkyy treenissäsi?

Voimailuosasto on muuttunut enemmän kevyemmäksi ”bodaamiseksi” ja pumppailuksi pidemmillä sarjoilla. Tai noh, ei nuo yläkropan treenien kuormat nyt vieläkään missään aloittelijan painoissa ole. Salitreeniä olen hieman vähentänyt ja ottanut tilalle enemmän kestävyystreeniä (spinningiä ja juoksua), ja näiden eri muotojen jakauma on aikalailla fifty-fifty. Lisäksi käyn kerran viikkoon äitiyspilateksessa. Akrobatian ja räjähtävät setit olen jättänyt nyt kokonaan pois. Mutta yleisesti kulkee!

Omista treeneistä kirjoitinkin jo oman postauksen (täältä), ja varmaan alkuviikosta laitan koostetta blogiin tämän kuluneen viikon treeneistä sekä kokemuksesta äitiysfyssarin käynniltä. Myös mun Instagramin puolella löytyy feedistäkin joitain treenipätkiä, ja Instaan tulen myös storyyn päivittelemään jatkossakin aktiivisesti treenimenoa.

raskausblogi

Meinaatteko ottaa äitiyspakkauksen vai rahallisen äitiysavustuksen?

Ei olla tätäkään päättämällä päätetty, mutta taitaa olla meille molemmille itsestäänselvyys, että äitiyspakkauksella mennään, kun mitään vauvatarvikkeita ei löydy entuudestaan, ja helpompaa on, kun kaikki tulee ”helposti” ja kerralla, ja saadaan ”samalla rahalla” paljon enemmän. Ja mä ainakin haluan päästä hipelöimään sen sisältöä!

Oletteko ostaneet vielä mitään lapselle? Vaatteita, rattaita tms?

Ei olla. Suoraan sanottuna en ole vielä uskaltanutkaan, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että hankintoja voisi ja pian varmasti pitäisikin alkaa tosissaan tekemään. Ehkä vielä maltan muutaman viikon rakenneultraan, mutta sitten annan itselleni luvan antaa tapahtua, mutta veikkaan, että tyylillemme uskollisina mä jätän suurimman osan viime tinkaan ja mies vertailee eri vaihtoehtojen ominaisuuksia ja hintalaatusuhteita vielä viimeisille viikoille asti. 😀

Kuinka paljon tämä raskaus pelottaa esikoisen tapahtumien jälkeen?

Pelottaa ja ei pelota. Pelottaa silloin, jos on tuntunut, että voi olla aihetta huoleen. Pelkistä vatsakivuista nyt en ole pelihousujani repinyt, mutta on tässä pari kertaa vedetty kauhuskenaariot kehiin. Toisaalta ihan perustellusti, ja etenkin taustaamme katsoen.

Ensimmäinen kolmannes tuntui tietyllä tapaa enemmän riskialttiimmalta (koska sitähän se onkin), mutta kun toisella kolmanneksella tutkimuksista sekä ultra ultralta ollaan saatu vain hyviä uutisia, eikä mikään ole toistanut ensimmäisen raskauden kaavaa, niin sitä on jo saanut tietyllä tavalla huokaista helpotuksesta.

Nyt ehkä, kun kaikki aiemmat ”etapit” on jo ohitettu, ja suunta on ihan erilainen, niin olo tuntuu todella luottavaiselta. Vaikka kyllähän se alitajuisesti monessa näkyy, ja lähes joka ikinen päivä huomaan herkistyväni siitä, että tänne asti on jo selvitty. Ja ettei mitään pahaa ole vielä tapahtunut, eikä mikään merkki viittaa siihen, että tulisikaan tapahtumaan. Tästä onnellisuuden tunteesta ja luottavaisesta olosta olen aivan järjettömän kiitollinen, sillä se ei aina ole itsestäänselvyys vastaavien kokemusten jälkeen. Tietty rakenneultra kyllä omalla tapaa vielä hieman mietityttää, mutta jotenkin uskoa riittää siihen, että kaikki menisi nyt hyvin.

Miksi pidit ensimmäisen raskauden silloin piilossa?

Ensimmäisestä raskaudesta kerroimme kyllä lähipiirille ja ympärillämme oleville ihmisille melko varhain, eli emme tätä mitenkään erityisesti piilossa pitäneet. Elämä ja some on kuitenkin aika eri asia. Somen puolella tätä halusin itse pantata vähän pidemmälle (eli NT-ultran yli), koska se ei tuntunut siinä vaiheessa vielä luontevalle, enkä muutenkaan koko elämäni yksityiskohtia ole koskaan halunnut somessa jakaa. Olihan ensimmäinen raskaus ja äidiksi kasvamisessa jo itsessään niin paljon mullistusta kerrakseen.

Ajatus oli kertoa tulevasta lapsesta NT-ultran jälkeen, koska vatsaa oli jo aika vaikea pitää piilossa (en tosiaan kuulu niihin, jolla kumpu alkaa pyöristyä vasta puolivälin kohdilla). NT-ultrassa saimme kuitenkin jo hieman huolestuttavia uutisia, ja halusimme käsitellä tätä asiaa rauhassa somen ulkopuolella. Ultra ultralta kuitenkin huoli vain paheni, ja kokemus kokonaisuutena oli niin raskas ja vaikea (myös toipuminen tästä traumasta), että tarvitsimme aikaa käsitellä tätä ihan rauhassa. Ja jakaa näitäkin tunteita lähimmäisten kanssa.

Ajatusleikkiä: Millaiset vanhemmat teistä ehkä tulee? (nipot, rennot, lellivät)

Ihan sairaan hauska kysymys! Kliseisesti varmaan rajoja ja rakkautta. Varmasti melko rentoja ja joustavia tullaan olemaan, mutta tarpeen tullen tuskin tulee olemaan vaikeaa pistää perusteltuja rajoja ja kohtaamaan myös niitä haastavampiakin tilanteita. En jotenkin osaa nähdä, että varsinaiseen lellimiseen taivutaan. Uskon, että ollaan molemmat tosi läsnä lapsen elämässä, ja voisin nähdä meidät sellaisina (mahdollisten) urheiluharrastusten aktiivivanhempina, heh. Mutta kaikki tämä jääköön nähtäväksi, koska elämä vie sinne minne vie ja kasvattaa myös matkan varrella meitä vanhempina sellaiseksi mitä pitääkin.

Miltä tuntuu, kun sisällä kasvaa pieni ihminen?

Aivan sairaan siistiltä ja jännältä. Jotenkin ei sitä osannut ennen edes ajatellakaan, kuinka huikeaa oman lapsen kantaminen ja kasvattaminen sisällään voisi olla, eikä tämän kaiken kuvaamiseen edes löydy maailmasta sanoja. Tai jotenkin ei siltä osannut odottaa juuri mitään aiemmin, ja tämä on kyllä yllättänyt todella positiivisesti. Potkuja en ole vielä tuntenut, ja istukka on mulla muutenkin (tässäkin raskaudessa) etuseinämässä vaimentamassa, jonka vuoksi joudun mitä luultavammin odottelemaan niitä vielä jokusen tovin.

Jännittääkö äitiys?

Ei jännitä. Uskon sen kaiken tulevan todella luonnollisesti. Jos kaikesta aiemmastakin on elämässä selvitty, kaikki tarvittava on opittu ja kaiken kanssa on oppinut elämään, niin en näe syytä, miksei tämä luonnistuisi myös niissä ylä- että alamäissä. En odota kaiken olevan helppoa, koska eihän se elämä sitä koskaan ole, mutta kaikki aina järjestyy.

Jännittääkö synnytys? Onko sulla toiveita tätä ajatellen?

En ole vielä niin paljoa tätä miettinyt, koska tähän asti ajatukset ovat pyörineet ”muissa huolissa”. Nyt kun ajattelen, niin ei ainakaan vielä jännitä. Toivoisin saavani synnyttää alakautta (enkä kaihda kivunlievitystä), mutta pääasia, että lapsi saadaan maailmaan elävänä ja kunnossa.

Edellisestä lapsen maailmaan saattamisesta jäi surullisuudestaan huolimatta käteen omalla tavallaan tähän astisen elämäni kaunein kokemus, joten senkään vuoksi en osaa ainakaan vielä tätä pelätä. Traumoja ei siis ole alla, vaan ajatus tulevasta synnytyksestä on lähtökohtaisesti odottava. Toki kokemus tulee täysiaikaisella lapsella olemaan myös fyysisesti hyvin erilainen, ja enkä mitään ruusuilla tanssimista siitäkään odota, mutten sitä pelkää tai vierasta lähtökohtaisesti.

Oletko aina tiennyt, että haluat tulla äidiksi?

Olen. <3

vauva somessa

Tommy Hilfiger-bralette: *TÄÄLTÄ
Tommy Hilfiger-stringit: *TÄÄLTÄ
Torkkupeitto: *TÄÄLTÄ

Mitä kaikkea haluaisit jatkossa raskauteen liittyen lukea? Ja toki edelleen haluan jatkaa muidenkin kuin mutsijuttujen parissa, joten muistakin aihepiireistä sekä blogin/somen sisällöstä saa ehdottomasti heittää toiveita, fiiliksiä ja kysymyksiä kommenttiboksin puolelle!

Ja jos mukaan on tarttunut uusia silmäpareja vasta tässä vaiheessa (analytiikan mukaan teitä meinaan löytyy), niin linkkailin tähän alle kaikki tähän ja edelliseen raskauteen liittyvät postaukseni:

Pusuja viikonvaihteeseen!

EDELLINEN JUTTUNI:
10 x Tänä perjantaina mä haaveilen

VALMENNUKSET:
Prove by Piia-valmennukset

Kommentit (6)
  1. Ekat potkut on aivan ihania <3 itse tunsin ensimmäiset pojan kohdalla rv18 ja tytön kohdalla rv17 🙂 ihanat pienet ”kutitus” liikkeet ja se tunne kun ensimmäisen kerran näät liikkeet ulospäin ja tuleva isä pystyy myös tuntemaan ne on jotain sanoinkuvaamattoman mahtava tunne <3 toivottavasti pian tunnet pikkuisen liikkeet 🙂 viimeisillään kun olin raskaana niin liikkeet alkoivat tehdä sitä että meinasi pissa tulla housuun ja tytön kans kävi kerran niin että riehui mahassa (olin jo rv41) keskellä yötä niin lujaa että onnistui tyhjentämään mun vatsan sisälmykset suuhun eli heräsin siihen kun suu oli täynnä oksennusta :’D tyttö oli todella iso syntyessään (4,5kg) joten lääkäri ei ihmetellyt yhtään kuinka onnistui potkaisemaan oksennukset suuhun 😀

    1. piiapajunen
      9.2.2020, 22:41

      Ai että mä ootan noita ensimmäisiä ”kutitteluita”, ja vielä se, että isäkin pääsisi nämä tuntemaan. <3

      Ja hahahah aika rajuja potkuja oot kyllä joutunut ottamaan vastaan! Onhan nää kyllä ihan hulluja juttuja, mitä tuolla sisällä tämän prosessin aikana tapahtuu. 😀

  2. Hei Piia,

    olen suunnattoman onnellinen teidän molempien puolesta tästä pienestä ihmeestä ja toivon teidän perheelle kaikkea hyvää. ❤️ Sain itsekin endometrioosi-diagnoosin 2018 ja oon menossa ensimmäiseen laparoskopiaan ensi viikolla kipujen vähentämiseksi. Jos haluat endometrioosista jutella, voin laittaa yhteystietojani. Itse olen endometrioosin kanssa kokenut sen, ertä vertaistuki on iso apu. ❤️ Kivaa alkavaa viikkoa sekä sulle että Johannekselle!

    1. piiapajunen
      14.2.2020, 12:51

      Kiitos sulle ihan mielettömästi. <3 Voi vitsit tuon laparoskopian osalta, mutta toisaalta nimenomaan hyvä, että hoidetaan, ja toivottavasti siitä on sulle apua! Vertaistuki on kyllä monissa asioissa aivan valtavan tärkeää, ja ehkä nyt itsellä vielä tuo endo ei ole niin kummittelevana mielessä, sillä kivut ja oireilu on raskausaikana hallinnassa (vaikka epäilen osan satunnaisista kivuista johtuvan juuri siitä, mutta eivät nekään häiritse). Ja diagnoosi itsellä on niin tuore, etten ole sen kanssa ”normaalitilanteessa” oireillen (ja tietoisena) elänyt kuin hetken. Katsotaan, miten tämän raskauden jälkeen käy kipujen, sillä ensimmäisen raskauden jälkeen homma levähti täysin käsiin kipujen osalta. Kiitos kuitenkin ihanasta ajatuksesta, ja lämmittää kyllä mieltä tällaiset viestit aina. Pus <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *