RASKAUS Q&A – Suunnitelmat, työt, herkuttelu, paino & treeni

Hellurei hei viikonloppuun! Pistin Instagramiin ihan sekamuotoisen kysymysboksin auki, ja sinnehän arvatenkin tupsahti iso kasa kysymyksiä raskauteen liittyen. Otin tähän postaukseen käsittelyyn läjäyksen näitä avattavaksi ja tässä niitä nyt tulee! Osan osuvimmista kysymyksistä jätin toki ihan omaksi postauksekseen, ja muut aihepiirit raskauden lisäksi sitten tulossa perästä päin. Vitsit, muuten laitoitte tulemaan hyviä!

Millä viikolla olet nyt?

Tarkkaan ottaen 26+5 eli maanantaina vaihdetaan vikalle kolmannekselle. Whoop!

Kuinka paljon sulle on tullut painoa? Ootko ihan sinut sen kanssa?

Sellainen vähän 7-8 kiloa iloa on tullut. Ja siis mulle tää on ihan okei, eikä mulla ole oikein ikinä ollut minkäänlaisia painofiksaatioita tai ainakaan niin päin, että vähemmän olisi parempi. Olen tottunut kilpaurheilun myötä siihen, että paino elää ja voi muuttua aika paljonkin. Ja ettei painon nouseminen ole todellakaan mikään automaattisesti mikään huono juttu, vaan se voi olla nimenomaan todella tarpeellista ja kertoa positiviisesta suunnasta.

Tässä tilassa nimenomaan koen sen äärimmäisen luonnolliseksi, ja neuvolassakin suora kommentti tästä oli kysymättäkin, että nousutahti on ollut aivan normaali. Musta tää on vaan ihan siistiä ja hauskaa seurata, että kuinka korkealle se loppuun mennessä kipuaa. 😀

Ootko huomannut, että Pöpö käyttäytyisi erilailla nyt, kun olet raskaana?

En. Mä en usko, että tuo vatipää on ihan kartalla, että mitä tässä ympärillä on tapahtumassa. Mun paidan alle se ei toki enää yritä kaivautua nukkumaan, koska tilaa ei siellä tosiaan enää ole, hah!

Jännittääkö vauva-arki?

Itseasiassa ei tippaakaan. Se tulee menemään niin kuin menee, enkä edes halua luoda sille odotuksia. Elämällä on tapana mennä eteenpäin ja asettua uomilleen aina omalla painollaan. Varmasti moni asia tulee yllättämään sekä raskaudella ja haastavuudella että myös upeudella ja ihanuudella, ja antaa niiden tulla sitten siinä vaiheessa, kun ei voi tietää mitä muuttujia matkassa tulee olemaan.

Aika monesta asiasta on selvitty tätäkin ennen, joten en näe, etteikö tämäkin lähtisi rullaamaan, jos sylissä vihdoin tuo äärimmäisen kovasti odotettu lapsi. Lisäksi tuo mies (ja lapsen isä) on mulle maailman isoin aarre tässä kombossa, ja sen verran ollaan yhdessä koettu niitä elämän ääripäitä hyvässä kuin pahassa, että tiedän tämän tulevankin vuoristoradan olevan hanskattavissa.

Jännittääkö synnytys?

Jännittää, koska en tiedä millaisessa tilanteessa sitä kesällä synnytetään. Kun isän läsnäoloa on jo nyt rajoitettu, ja vaikea ennustaa suuntaan tai toiseen, mikä tilanne on kesällä. Itselle tämä on senkin puolesta aika iso juttu, koska viime elokuusta asti henkireikänä paskimpienkin hetkien läpi on ollut se mielikuva, että vielä jonain päivänä meille syntyy elävä lapsi, ja saamme olla siinä hetkessä kolmestaan.

En siis varsinaisesti jännitä ollenkaan itse suoritusta tai kipua, vaan vähän kaikkea siinä ympärillä, kun viime kesältä tuolta on niin ikäviä muistoja. Nyt lisäksi sitä, että joutuisin olemaan siellä yksin ilman miestä ja lapsen isää tuntuu ahdistavalta, ja ilman turvaa ja apua jääminen on mun yksi isoimmista peloista muutenkin.

Mikä olisi reaktiosi jos synnytyksessä huomattaisiin, että saisitkin kaksoset?

Olisin varmasti aivan todella hämilläni mutta ihan järjettömän onnellinen. En sillä, että kaksosia erityisesti toivoisin, mutta kyllä näihin syleihin rakkautta mahtuisi enemmänkin, vaikka tiedän hyvin läheltä sivusta seuranneena, että onhan kaksosissa hommaa (mutta myös iso siunaus). Tämä on silti aika epätodennäköinen skenaario, sillä alla on jo seitsemän ultraa, ja jokaisesta bongattu vain yksi bebe. 🧁

Onko teillä jo nimi lapselle?

Vahva kandidaatti toista nimeä myöten on, mutta tietty pitää katsella, miltä tyttö sitten oikeasti näyttää. Tästä kyllä yllätyin, kuinka helposti se nimi lopulta tuntui löytyvän (ja nimenomaan vielä yhteistuumissa), koska olin aivan varma, että vielä edellisenä päivänä ennen nimen iskemistä vedetään arpaa hatusta.

Mulla toki pyörii itsellä vielä yksi vaihtoehto mielessä, mutta katsellaan sitten, mihin yhdessä päädytään, kun hän on täällä. Hassuinta oli, että nämä potentiaalisimmat nimivaihtoehdot eivät olleet yhtään sellaisia, mitä kumpikaan olisi aiemmin ajatellut. Ja tietty voihan se aina olla, että syntyessä kaverilta löytyisikin vehkeet (hah), vaikka parissakin ultrassa on jo keretty tyttöä meille vahvasti ehdotella, eli sitten menisi koko nimiruljanssi uusiksi.

Meinaatko vaihtaa sukunimesi lapsen synnyttyä?

Nope. Mulle henkilökohtaisesti mun oma sukunimi on tärkeä osa minua ja identiteettiäni, ja en koe, että yhteinen sukunimi toisi minulle tai meille enempää lisäarvoa. Lapsi siis tulee saamaan kuitenkin isänsä sukunimen. Jätin aikoinaan tämän sukunimiasian häiden jälkeen optioksi ”perheenlisäyksen kohdalle”, jos olisin alkanut tulla toisiin aatoksiin oman sukunimeni pitämisestä, mutta oman sukunimen pitäminen on vain vahvistunut. Enää en voisi edes kuvitellakaan, että vaihtaisin omani pois.

Tuleeko lapsi näkymään somekanavissasi?

Tätä ei olla vielä päätetty. Aivan varmasti jollain tasolla kyllä, mutta sen näkee sitten, mikä tuntuu missäkin vaiheessa hyvältä. Tätä(kään) en jaksa liikaa suunnitella ja päättää etukäteen. 🙂

Mikä raskaudessa on ollut hankalinta, raskainta tai ärsyttävintä?

Raskainta ja hankalinta on ollut epävarmuuden sietäminen ja aiempien tapahtumien ja traumojen tuoman taakan kantaminen harteillaan. Se on ollut toisinaan aivan järjettömän raskasta ja kuluttanut todella lujaa henkisesti. Ja toisaalta kyllä tekee sitä ajoittain edelleen, eikä kaikki tule koskaan unohtumaankaan, enkä sitä haluakaan.

Ärsyttävintä nämä ”ootapa vaan”-povaukset ja varoittelut, joita tuntuu tulevan pyytämättä ja joka aiheesta. Ja se, että oletetaan kaikkien äitien olevan fyysisesti ja psyykkisesti samasta muotista, että kun mulla ja kaverilla meni näin, niin sullakin tulee menemään. Ja pyytämättömät sukupuoliveikkaukset kaikista mahdollisista veikkauksista niin vatsan muodosta, kropan muutoksista, välipalan sisällöstä ja raskausoireista. Huh!

Syötkö raskaana enemmän kaloreita kuin ennen?

En ole laskeskellut, enkä seuraa kaloreitani tai träkkäile ruokiani sen enempää, joten ei mitään käryä, heh. Syön niin, että nälkä lähtee. 🙂

Onko raskauden aikana ollut mielitekoja?

Eipä juurikaan. Ekalla kolmanneksella söin paljon happamia hedelmiä, koska se tuntui toimivan pahoinvoinnin kanssa parhaiten. Salmiakkia teki myös silloin mieli, koska sillä olisi saanut tapettua sen jatkuvan kuolleen rotan maun suussa. Ja koska rakastan salmiakkia. Ah.

Herkutteletko raskaana enemmän? Eikö raskaana tee mieli syödä kaikkea epäterveellistä ”koska se ei näy missään”?

Syön ihan samanlailla kuin ennenkin. Kyllähän mä siis syön kaikkea ”epäterveellisenäkin” pidettyä ja söin esim. torstaina lounaaksi noutohamppariateriat raflasta ja perjantaina lounaalla jälkkäriksi jätskiä (omnom). Ihan kuten muulloinkin. Tämä on mulle sitä tasapainoa ja mun omakohtainen näkemys mulle sopivasta myös ”henkisesti terveellisestä” syömisestä.

Kaipa joku pitäisi eilistä puolikasta ruissipsipussiakin herkkuna, mutta mä taas näen sen omassa paletissa lähinnä moneltakin kantilta ihan vain yhtenä hiilihydraatin ja kuidun lähteenä, joka sattuu kutkuttamaan tosi paljon mun makuhermoja. Jos kunnon shittiruljanssiin lähtisin, niin kyllä siinä ekana tulisi vain ihan järjettömän paska olo, ja ihan tarpeeksi on tässä raskaudessa henkisesti ja fyysisesti muutenkin ”siedettävää”. Eli ei kiitos. 😀

+ Kyllähän se jatkuva överimättö ”näkyisi” siinä missä ei raskaana ollessa, koska onhan kehossa muutakin kuin vatsa. Enkä mä syö sen takia kuten syön vain siksi, että näyttäisin hyvältä tai en lihoisi. Enkä mä ajattele mistään asiasta niin, ettei tarvitsisi miettiä yhtään mitään elämänvaihetta pidemmälle, ja että nyt voisin elää pellossa koska olen raskaana. Syön, elän ja pidän itsestäni huolta tavalla tai toisella tässä ja jokaisessa hetkessä, koska ei syömisen kuuluisi olla pelkkiä kuureja, lipsumista, löysäilyä, tsemppaamista tai yrittämistä.

Mulle syöminen liittyy ulkonäköfokuksen sijaan enemmänkin kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja terveyteen, joka vaikuttaa tällä hetkellä myös sisälläni kasvavaan lapseen. Mulla isoin motivaatio tällä hetkellä parempiin valintoihin (isossa linjassa) on juuri terveys ja hyvinvointi sekä minulla että erityisesti tuolla lapsella. Toki en mä jeesustelemaan halua lähteä, ja kyllähän se ulkonäkökin on mulle oikeasti todella tärkeää, muttei riittäisi mulle yksinään ajuriksi safkapuolella. Mä tarvitsen kaikkeen aina jonkun syvemmän merkityksen.

Meinasitko pitää äitiyslomaa? Miten olette yrittäjinä valmistautuneet taloudellisesti vauvan tuloon?

Ollaan aina puskuroitu taloutta mahdollisimman pitkälle, eli meillä on hyvät taloudelliset puskurit itse luotuna tähän jo entuudestaan, koska ollaan aina oltu aika säästäväisiä ja katsottu koko ajan ”pitkälle tähtäimelle”. (Pien)yrittäjänä muutenkin homma menee aika erilailla niin tukien kuin ihan sen elinkeinon ylläpitämisen kannalta kuin palkansaajalla. Kun eihän se firma jää sinne pyörimään, jos kukaan ei sitä pyöritä, eikä silloin ole välttämättä työpaikkaa mihin palata. Eli 9kk äitiysloma ei ole itselläni ”the case”, mutta tässä meidän paletissa me molemmat uskotaan, että tää kaikki tulee muovatumaan sitten omalla painollaan.

Yleisesti silti koen meidän uniikissa paletissa olevan ihan valtavasti mahdollisuuksia perhe-elämän ja vauva-ajan kannalta. ”Perinteistä pidempää äitiyslomaa” en siis tule pitämään, vaikka lyhyen täyspätkän otankin, niin tämän jälkeen kevennän kyllä taatusti työstä tarvittaessa pidemmäksikin aikaa omaehtoisesti ja itsepuskuroituna. Ja mikä olennaisinta, niin meitähän on tässä kaksi (perheyrittäjä)vanhempaa, ja lapsen isä tulee myös olemaan vauvavuodessa yhtälailla mukana, kun vedetään kaikki muutenkin tässä elämässä aika tiukasti yhteen hitsattuna tiiminä.

Yhdessä pyöritetään siis täältä kotoa käsin niin perhe-elämää, kotitaloutta kuin perheyritystämmekin. Talouden, työn sekä perhe-elämän yhteen sovittaminen ei siis etukäteen juuri mietitytä, koska ollaan valmistauduttu niin hyvin kuin ollaan pystytty, ja sillä sitten mennään. Ollaan varauduttu moneen, mutta avoimia mukautumaan tulevaan tilanteen ja tarpeen mukaan mitä se sitten tuleekaan olemaan. 🙂

Onko olo fyysisesti vaikeutunut? Esim. treenatessa?

Arjessa tuntuu, että olen jo ihan tavattoman hidas ja kömpelö, koska olen tottunut olemaan aika ninjaileva sähikäinen ja (kirjaimellisesti) nopea liikkeissäni ihan arkisessa toiminnassa. 😀 Ensinnäkin vatsa alkaa tulemaan jo tosi reilusti tielle, ja vatsalihasten täysivaltainen hyödyntäminen esimerkiksi ylös pompatessa noustessa ei nyt ihan pelaa samaan malliin kuin ennen. Toisekseen monta viikkoa vaivanneet liitoskivut aiheuttavat oman haasteensa arjessa ja esimerkiksi kävellen liikkeelle lähteminen ei tule enää kuuloonkaan. Voi kyllä!

Siksi tuo treenaaminen on itselleni ihan henkireikä, koska siinä ne jäävät hetkeksi varjoon, ja tunnen oloni ihan tavattoman pystyväksi. Ja kolmannekseen kun muu arkinen liikkuminen on edellä mainittujen vuoksi vähentynyt ja rajoittunut, niin yleisen hyvinvoinnin ylläpidon vuoksi treenaamisesta ja kevyestäkin kehonhuollosta on tullut mulle entistä tärkeämpää, koska huomaan kyllä heti, että alkaa muuallekin kuin liitoksiin kolottaa ja pahasti, jos en tee mitään. Liiallinen istuminen ja paikallaan olo kyllä tuhoaa ainakin minut.

Mikä on yllättänyt raskausajan treenaamisessa?

Ettei se olekaan niin rajoittavaa kuin olin etukäteen uumoillut. Toki onhan mun treeni nyt aiiiika eri näköistä kuin raskauden ulkopuolella ja muovautunut matkan varrella koko ajan, mutta kyllä tässä aika moneen keinot löytyy. Liitoskivut ovat rajoittaneet jonkin verran, mutta kun olen keskittynyt enemmän niihin tapoihin, liikkeisiin ja toimintaan, missä pystyn tekemään mahdollisimman normaalisti, niin ei olo edes tunnu niin rajoittuneelta. Vaan toisinaan jopa aika vahvalta ja kyvykkäältäkin.

Ja tässä nimenomaan on yllättänyt, että vaikka kävelylenkkejä en pysty enää tekemään ja kyljen vaihtaminen sängyssä on kivuliasta, niin silti pystyn vetämään aika koviakin voima-bodausvetoja kotoa käsin (tämä siis on yllättänyt mut ihan kympillä). Parasta on, kun vetämissäni livetreeneissä joka kerta palautteena jengiltä on, että ”ai saakeli miten hyvää settiä”.

Näin lääkäri sekä äitiysfyssarikin mulle tosiaan etukäteen vinkkasivatkin liitoskivuista, että kävely saattaa olla pahin ja esimerkiksi salitreeniin voi silti pystyä. Siksi en ole huolissani, koska liitoskivut eivät tosiaan mulla treeneistä ole pahentuneet (ellen tee sellaista, jonka tiedän pahentavan) eivätkä levossa poistu kuitenkaan. Ja itselläni tuo liikkumattomuus lisää taas heti muita vaivoja. Toisaalta korona on yllättänyt tässä raskausajan treenaamisessa ja isosti, sillä salitreeni ja spinning-tunnit ovat vaihtuneet kotibodaamiseen ja vuokratun spinnipyörän sotkemiseen himasta käsin. Didn’t see this coming.

(Huom. Tämä vain mun kokemus ja ”tilanne” tällä hetkellä omien liitoskipujen kanssa. Osalla ei ole mitään vaivoja ja toisilla taas vaivat aivan invalidisoivaa sorttia.)

Mitä voimatasoille on käynyt raskauden edetessä?

Yleisissä voimatasoissa ei sinänsä mitään dramaattista droppia perustreenaamisessa ole tapahtunut, ja laadukas ylläpitävä treeni on kyllä ajanut asiansa. Eli suomeksi: rauta (kotoakaan käsin) saati keho ei ole vielä alkanut painamaan erityisemmin. 🙂 Maksimisarjat ja raskaimmat kuormat on luontaisesti jätetty jo aikoja sitten veks, koska keskivartaloon ei olisi suotavaa pistää tässä tilassa sellaista painetta, mitä tiukimmassa painamisessa taas tarvitaan.

Mulle oikeasti raskaissa raudoissa aivan taatusti on tapahtunut pudotusta, mutta nämähän saa treenattua myöhemmin sitten takaisin. Ei tämä vaihe kuitenkaan koko elämää kestä, eikä tehdyt tulokset valu lopullisesti saavuttamattomiin. Lihasmuisti sekä huolella luotu pohja tekee meinaan aivan h*lvetisti myöhempää ajatellen, vaikka nyt joutuukin vähän vetäytymään kovimmista suorituksista. Tai jossain vaiheessa himmaammaan vielä paljon enemmänkin hetkeksi.

Oletko lisännyt lantiopohjatreeniä raskausaikana muiden treenien ohelle?

En. Tai siis olen siinä mielessä, että olen lisännyt rentoutus”harjoittelua”. Äitiysfyssarin kanssa katsottiin, ettei mun kannata näitä enempää harjoittaa vaan enemmänkin juuri opetella rentouttamaan paremmin ne loppuun asti. Eli omanlaista treeniähän sekin on.

Monta lasta haluatte?

Kunhan ensiksi saadaan tämä yksi lapsi syliin asti maailmaan, niin katsotaan sitten ajan kanssa. Moni asia vaikuttaa kaikkeen, ja pitää katsoa myös miten tästä kaikesta palautuu niin henkisesti kuin fyysisesti. Tai sama homma mahdollisen myöhemmän raskauden jälkeen. Ja että ylipäätään, onnistuuko lapsen saaminen jatkossa, vaikka haluaisi.

Perinteitä teidän vanhemmilta ja perheiltä, joita haluatte jatkaa tai skipata?

Ihana kysymys! Toki vielä tässä vaiheessa hirveän vaikea ajatella sen pidemmälle, koska en tykkää hirveästi suunnitella etukäteen elämää pitkälle, vaan antaa sen muovautua omanlaisekseen. Veikkaan, että näitä sitten tulee matkan varrella enemmän kun lapsi kasvaa ja tämän kanssa pystyy alkamaan touhuta enemmän yhdessä.

Tulee siis mieleen ihan todella randomeita, että ehdottomasti jatkoon menee pääsiäismunien piilotus, iltasadut, yhdessä liikkuminen eri tavoilla, avantouinnin ”mahdollistaminen”, käsillä tekeminen yhdessä ja luonnossa liikkuminen. Jotenkin vaikea vielä visualisoida yhtään tarkemmin niin pitkälle, ja varmasti näissä sitten miehen kanssa tulee molempien itselle tärkeitä juttuja esille.

Oletko aina halunnut lapsia?

Kyllä olen. Se on aina ollut mulla todella merkittävä haave. Ei toki ainut, mutta sellainen, johon aina kaikissa skenaarioissa aina lopulta halusin päätyä. ♥

raskaus herkuttelu

Hemaisevaa viikonloppua just sulle!

LUE MYÖS:
Painon nousua ja rahanmenoa – rv 20-21

EDELLINEN JUTTUNI:
Feta-uunimunakas -resepti

VALMENNUKSET:
Prove-valmennukset kotitreeni-lisätarjouksella!

Kommentit (12)
  1. Mulla sama liitoskipujen kanssa. Pidemmät kävelylenkit ei enää loppuvaiheessa onnistuneet, mutta salilla pystyi aika hyvin treenaileen loppuun asti. 👌🙂 Tuntuu myös, että palautuminen raskauksista on ollut nopeaa, kun on pystynyt pitämään huolta kunnostaan odotusaikana.

    1. piiapajunen
      18.4.2020, 11:33

      Joo on tää jännä, että pystyy vetämään aika todella kuormittaviakin settejä jaloille, mutta kävellen liikkeelle lähtö ei ihan tahdo oikeen toimia. 😅

      Onhan sillä pohjakunnolla ihan oikeastikin merkitystä palautumiseen sekä liikkeellä myös psyykkiseen hyvinvointiin. Tietty aina voi tulla komplikaatioita tms. eikä liikkumisella kaikkea pysty millään ehkäisemään, mutta ei hankalissakaan tilanteissa varmasti ole haittaa siitä, että yleiskuntoa on ylläpidetty tätä ennen.

  2. Mä tein uinti- ja salitreenin vielä sinä aamuna kun synnytys illalla käynnistyi. Ei ollut mitään ennakoivia merkkejä synnytyksestä ja olin loppuun asti tosi hyvävointinen. Oikeastaan treenaaminen vain helpottui loppua kohden kun vauva laskeutui vatsassa.

    Tuosta lapsen kanssa touhuamisesta, piti sanoa että oon itse yllättänyt kuinka paljon 13kk ikäinen lapsi osaa ja ymmärtää. Pääsiäismunat tuli omatoimisesti etsittyä ja tällä viikolla kun kävin uimassa järvessä, poikakin halusi kokeilla. Sai uittaa varpaita kylmässä vedessä ja voi kuinka hauskaa se olikaan.

    1. piiapajunen
      19.4.2020, 11:17

      Ihana kuulla tällaisiakin kokemuksia, että treenaaminen on jopa helpottanut loppua myöten! Tai helpottaa, jos jossain vaiheessa tässä vikalla kolmanneksella alkaa tulla tukalaa, niin tietää, ettei se ihan välttämättä ole samaan malliin loppuun asti. 🙂

      Ja voi ei, miten olette jo päässeet touhuamaan monenlaista! Oi että 😍

Kommentointi suljettu.