Vaakalukema. Asia, jolla moni meistä tuntuu määrittävän itsensä ja oman kelpoisuutensa itselleen ja muille. Heräät hyvällä fiiliksellä, ja peiliin kurkatessasi takaisin katsoo oikein kelpo muikkeli. Nouset vaa’an päälle. Yksi kilo enemmän. Yksi kilo. Shieet. Ai kamala! Siis mähän olen lihonut! Vilkaiset uudestaan peiliin. Johan alkaa sormet valumaan vyötäisille vatsamakkaroita nipistelemään. Apua mikä löysä kasa minä olen. Hyi hemmetti. Olen ihan hirveän löysä ja lihava manaatti.
Tämä ei ollut keksitty tarina. Muistan elävästi kerran todistaneeni tällaisen tarinan ihan livenä. Kysyinkin tässä asianomaiselta naishenkilöltä, että mitä olisi tapahtunut, jos vaaka olisikin näyttänyt sen nousseen kilon verran sitä samaa kuin viikko sitten tai jopa hieman vähemmän. Olisiko sieltä peilistä katsonut takaisin ihan kelpo vartalo? Vastaus hämmenti ja jopa huvitti vastaajaa itseäänkin. Olisi.
Miten voikaan olla niin, että yksi numero pystyy muuttamaan sekunnissa käsityksen omasta itsestämme niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Miksi se vaakalukema on meille niin äärimmäisen merkittävä tekijä? Varsinkin, kun usein puhutaan vielä oikeasti terveistä ja normaalipainoisista ihmisistä. Keksitään itsellemme väkisin sopivia ja maagisia hyvän painolukeman rajoja, joissa me kelpaamme. Rasvaprosentti määrittää kelpoisuutemme olla hyväksyttyjä.

Olen tuossa parinkympin rajapyykin jälkeen painanut vaikka ja mitä. Välillä ollaan oltu lähempänä 50 kiloa, ja joskus hivottu jopa 65 kiloa. Noh, tälle 156 senttinen likalle puhutaan aika isoista heittelyistä, mutta sitä se kilpaurheuilu on teettänyt. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin tuo korkeampi ääripää on ollut huomattavasti minulle sopivampi ainakin sen jälkeen, kun pihviä alkoi varteen tarttumaan. Minäkin olen ottanut tässä viime vuoden alhaisimpaan painoon pattiarallaa 7-8 kiloa lisää. Toki nyt puhutaan aika räävistystä fitnesslajeissa ammattilaiskisalavoille (jopa voittoon asti) kelvanneesta kehonkoostumuksesta, mutta silti. Painonnousua on sekin ollut, ja ulospäin heijastuva kehonkoostumus on muuttunut siinä samassa aika hurjasti.
Painolukeman suhteen olen kuullut kaikenlaisia argumentteja. Yksi kestosuosikki on, että ei haluta painon tai rasvaprosentin nousevan liikaa, sillä halutaan näyttää urheilulliselta. Arvaatteko milloin tämä 156 senttinen likka on kuullut eniten positiivista palautetta urheilullisesta ulkoasusta? Kun paino alkoi olla lähemäpänä 65 kiloa. Tuntemattomat ihmiset kyselivät bussipysäkillä, että mitä urheilulajia harrastan, ja jengi yliopistolla ihmetteli kilpaa, kuinka paljon mä oikein treenaan, kun näyttää homma purevan (ei edes ollut mitään kettuilua).
Eniten ehkä hämmennyin, kun ainejärjestön teemasitseillä vedin tuossa pehmeimmässä kunnossa ikinä päälleni vatsan paljastavan cowgirl-asun (ei tietoakaan sixpäkistä), ja eräs naispuolinen opiskelija pysähtyi pitkäksi toviksi rohkeutta kerättyään ääneen minulle ihailemaan, kuinka upea vatsa minulla on. Eipä silloin hirveästi kyselty kylillä urheilukuvioista, kun rasvat oli räävitty kireimpään kisakuntoon, ja likka oli kasassa kuin mikä, hah!

Olen toitottanut tästä asiasta täällä blogin puolella aiemminkin niin monta kertaa, mutta koska kertaus on opintojen äiskä, mummo ja pikkuserkku, niin pistetäänpä taas torvi tuuttaamaan. Ihan oikeasti. Rasvaprosentilla tai vaakalukemalla on vain minimaalinen vaikutus ulkonäköösi ja ulosantiisi. Huomattavasti enemmän pystyt tekemään sillä, miten itsesi kannat. Hemmetti ihan oikeasti. Tämä kieltämättä kuulostaa taas liirumlaarum-shaibalta, mutta kyllä se itsevarmuus ja oman itsensä arvostus vain huokuu ihmisestä. Kuka tahansa vähärasvainen tai upealla fysiikalla varustettu henkilö ei todellakaan ole kaunista katsottavaa, jos ryhti roikkuu ja jo kilometrin päästä näkyy, että henkilöllä ei ole hyvä olla itsensä kanssa.
Ryhti suoraksi ja leuka ylös. Valitse sinua pukevat vaatteet, lakkaa vaikka kynnet ja iske muikea huulipuna huuliin, niin sillä päästään jo pitkälle. Korosta niitä omia parhaita puoliasi, ja turha sitä fokusta on pistää niihin asioihin, jotka eivät niitä suosikkeja ole. Hemmetin halpa ja nopea muodonmuutos on valmis, eikä siihen tarvittu yhtään kitudieettiä. Jos et osaa kantaa itseäsi tai pidä kehostasi nykytilassa, niin ei se kaksi tai kolme kiloa kireämpi kunto sinua tule todellakaan miellyttämään. Muhkea booty sitä paitsi on oikeasti musta ihan sairaan cool, ja nimenomaan silloin, kun siinä on mukana sitä rehellistä rasvaa.
Tähänkin väliin pakko heittää yksi ”true story”. Eräs minua selkeästi vanhempi normaalipainoinen ja hyväkuntoinen naishenkilö puristeli vatsa-aluettaan, ja valitteli, että jotain pitäisi tehdä. Tuijottelin ja kuuntelin tätä hetken, ja kehotin ihan huvin vuoksi ja urheilun kannalta testaamaan vaikkapa sitä, että miltäs se massu näyttäisi, jos vetäisi oikeasti hyvän perusryhdin (ilman siis mitään ”vatsa sisään äläkä hengitä tuntiin”-shittiä). Tätä testattiin peilin edessä, ja kappas! Kommenttina olikin, että no jos vaan jaksaisi tällein pitää sitä ryhtiä koko ajan. Facepalm. Eikö se perusryhti olisi muutenkin aika jees ihan tuki- ja liikuntaelimiä sekä hyvinvointia ajatellen, ja kuulostaisi pikkaisen fiksummalta vaihtoehdolta kuin turhat kitudieetit ihan normaalipainoisella ja terveellä naisihmisellä?

Ihan oikeasti terveelle ja normaalipainoiselle ihmiselle ei ole minkään kannalta mitään merkitystä, painaako sitä kilon tai pari enemmän saati vähemmän. Elämä muuttaa meitä kaikkia, ja tällä hetkellä voisin aivan äärimmäisen huonosti, jos nykytilassani porskuttelisin samoissa vaakalukemissa kuin kuutisen vuotta sitten tai painelisin menemään samassa rasvaprosentissa, mitä viime keväänä. Kroppani on erilainen, elämäni on erilaista ja niin on myös painolukemani. Minä kuitenkin olen aina minä, vaikka painaisin mitä.

Sopivan painokasta alkuviikkoa joka hanuriin! 😉

Vilkaise myös:
Miten selviän nousevan elopainon kanssa?
& Puoli vuotta ilman ruokavaakaa – Miten kävi?

Edellinen juttuni:
7 x Tän viikon ykkösjutut!

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram