Kuinka moni on joskus vain puhtaasta yliväsymyksestä skipannut yhteiset illanvietot tai sovitun osallistumisen tilaisuuteen ja ilmoittanut tilalle jonkun vankemmalta kuulostavan syyn? ”Sairastuin”, ”tuli migreeni” tai ”osui yllättävä aikatauluongelma”. No minä, ja väitän kyllä kiven kovaan, etten ole taatusti ainut tätä toteuttanut jantteri. Toki usein nämä syyt ovat usein itselläni pitäneetkin paikkaansa, mutta toisinaan näitä on tullut livautettua niin kutsuttuna valkoisena valheena, vaikka oikea syy muuttuneisiin suunnitelmiin olisi vähintään yhtä estävä. Eli se ihan todellinen väsymys ja liika kuormitus.

Tässä pari viikkoa takaperin totesin, että oli vaan aivan pakko skipata eräs tilaisuus sen vuoksi, että olin aivan todella loppu, ja kaipasin lepoa. Sinnittelemällä olisin varmasti saanut homman purkkiin, mutta en olisi saanut itse sinnittelyllä tästä mitään irti enkä tuottanut iloa kenellekään, ja tämän jälkeen olisin ollut vain entistä enemmän puhki ja suorastaan tikittävä aikapommi vielä enemmän kertyneen väsymyksen vuoksi. Ja arvatkaa mitä tein? Ilmoitin olevani sairaana. Perussettiä.

No onhan se yliväsymyskin ihan pätevä syy jopa sairaslomallekin, mutta miksi tätä syytä on vaikeaa sanoa ääneen? Miksi on välillä niin vaikea myöntää olevansa rehellisesti väsynyt? Mitä heikkoutta siinä on myöntää, että nyt olen niin puhki, etten vaan pysty sovittuun? Pidetäänkö minua vain laiskana tai haluttomana hommaan, jos ilmoitan näin? Tai luullaanko, että porskutan aivan veitsen terällä ja burnouttia jo melkein kätellen?

Pieniä kehitysaskeleita tässä hommassa on kyllä otettu. Nykyään uskallan ja osaan sanoa tarvittaessa omille frendeilleni, että tänään ei vaan jaksa ja että olen todella väsynyt, vaikka olisikin sovittu yhteistä tekemistä tai menoa. Onneksi sieltä harvemmin tästä tehdään suurta numeroa tai loukkaannutaan, vaan siirretään puuhastelua toiseen ajankohtaan ja that’s it. Näin myös puolin ja toisin.
Syy, miksi itse taivun monesti tähän tekosyyn kohdalle monissa muissa tilanteissa on, että lähes joka kerta väsymyksen mainitessani saan kohdata joko liiallista surkuttelua ja huolta. Sitten joutuu selittämään, että oon ihan fine, mut nyt on porskutettu vahingossa vaan vähän turhan lujaa, ja pakko on ottaa omaa aikaa itselle. Silloin kun oikeasti väsyttää, niin ei jaksaisi alkaa enempää selittelemään, kun muutenkin ehkä vähän painaa mieltä se, että joutuu heittämään aikataulut lennosta uusiksi.

Tuntuu, että väsymyksen ääneen sanominen rinnastetaan monesti ihan totaaliseen romahtamiseen. Vaikka asia on syytä ottaa ihan vakavasti, niin ei minulla sentään syöpää ole. Olen vain hetkellisesti liian väsynyt, ja levolla se yleensä lähtee. Se, että priorisoi oman terveytensä ja hyvinvointinsa tarvittaessa, on juuri todella pelittävää ja fiksua ennaltaehkäisevää touhua. Kannattaa jarruttaa ennen kuin ajaa pedaali pohjassa täysiä päin seinää. On meinaan testattu tätäkin vaihtoehtoa, ja en suosittele.

Eiköhän meillä kaikilla tule joskus vaiheita, jolloin vain on tupsahtanut liian paljon yhteen syssyyn. Se saattaa tuntua tällöin luissa, ytimissä ja kupolissa aika tujakasti, mutta näitä ei nyt vaan voi ihan kokonaan elämässä välttää. Toki tietyt velvollisuudet työn parissa (ainakin näin yrittäjänä) on yleensä vain hoidettava oli sitten aivan raatona tai ei. Tässä kuitenkin on hyvä muistaa, että siinä vaiheessa on hyvä pohtia, että kannattaako jatkossa elämää ja työtä pyrkiä rytmittämään eri tavalla, jos ajautuu toistuvasti tällaisiin väsähtäneisiin tilanteisiin, ja joutuu raahautumaan aivan nuppi tiltissä seuraavaa velvollisuutta kohti.

Koetko sä helpommaksi välillä sanoa syyski ihan muuta kuin myöntää, että oikeasti tarvitset nyt lepoa? Tai onko ajan ottaminen itselle ylipäätään kiireen keskellä sulle helppoa ja muistatko kuunnella itseäsi myös velvollisuuksien ohessa?

Sopivan levollista viikon puolta väliä!

KATSO MYÖS:
Arpeni ja mittani? Mitä musta on googletettu?

EDELLINEN JUTTUNI:
Mistä syytän miestäni?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram