Onko fitness urheilulajien kuningas?

Kovaa duunia. Kehon ja mielen viemistä äärirajoille. Verta, hikeä ja kyyneleitä. Onnistumisia ja epäonnistumisia. Osa satunnaisista tai vannoutuneistakin lukijoistani varmasti ajattelee, että fitness on mielestäni huikein sekä vaativin laji maanpäällä ja sen kuuluisi lukeutua ehdottomasti urheilulajien kovimpaan kermaan. Noh, ihan näin ei yksiselitteisesti kuitenkaan ole.
Fitnesslajit eivät ole minusta urheilumaailman kuninkaita. En haluaisi lajista olympialajia, sillä se ei mielestäni olympialaisiin millään muotoa kuuluisi. IFBB:n (vapaaohjelma)fitness oli toki viime vuonna Bakun Olympic Gameseissä virallisena näytöslajina, mutta sitä pidemmälle sen ei tarvitsisi mielestäni mennäkään.

Urheilulajeja ei voi rinnastaa tai verrata sellaisenaan keskenään, eikä vastakkainasettelun toteuttamisessa ole mielestäni mitään mieltä. Mäkihyppy ja maratonjuoksu ovat keskenään melko erilaisia, mutta ovat molemmat arvostettuja, mielenkiintoisia ja varteenotettavia uhreilulajeja. Fitness kuitenkin vastaa nykypäivänä kysyntään erilaiselle urheilulajille, halusit sinä sitä tai et. Se on jotain todella erilaista, ja sen sisällä olevat erilaiset lajit tuovat mukanaan omanlaisia vaatimuksia ja tasoja. Osassa liipataan läheltä kauneuskilpailua, ja osassa puolestaan tehdään vaativa urheilusuoritus kisapäivänä. Osassa on mahdollista pärjätä kohtuullisen hyvin lyhyelläkin treenitaustalla, ja osa taas vaatii vuosikausien systemaattista työtä ja omistautumista.
Kuntosalitreeni lihaskasvutarkoituksessa vaati tekniikkaa, tahdonvoimaa, asennetta, tietotaitoa, strategiaa ja pelisilmää. Mielestäni se on tiettyyn pisteeseen asti silti suhteellisen helppoa, jos tietää mitä tekee. Haastavaa fitnesslajeista tekee itse kisavalmistautuminen, jossa taistellaan melko rajustikin fysiologisia perustarpeita vastaan sekä pyritään minimoimaan pitkävaikutteiset terveydelliset riskit. Haastavuustasolla ei kuitenkaan ole loppupeleissä mitään merkitystä urheilua määritellessä. Kyllähän kaikki osaavat juosta, mutta ei se tee jokaisesta ihmisestä maratoonaria tai pikajuoksijaa. Lisäksi aina löytyy joku kiinalainen tai jopa suomalainenkin kahdeksanvuotias, joka treenaa enemmän ja kovempaa kuin sinä lajirajoista riippumatta.
Se, treenaatko kuinka kovaa, kuinka paljon tai kuinka paljon olet joutunut uhrautumaan, tai kuinka paljon haluat tiettyä asiaa on kylmästi sanottuna termin “urheilu” kannalta yhdentekevää. Eri lajeissa on eri vaatimukset, ja näillä edellä mainituilla tekijöillä on miltei mahdoton lähteä lajeja vertailemaan. Mainitsin jo yhdessä aiemmassa tekstissä, että erään yhdysvaltalaisen olympiatason yleisurheilulajin valmentaja kertoi urheilijoidensa treenaavan vain neljästi viikossa, koska enemmän olisi kuulemma vähemmän hermotusta vaativassa lajissa. Kuinka monen mielestä neljästi viikossa treenaavan urheilijan yleisesti ottaen kehtaisi kuulua maailman huipulle? Niinpä.
Eri lajit vaativat eri asioita, ja ei sitä voittavaa kisasuoritusta hylätä keltään sen takia, että olisi treenannut vähemmän aikaa tai aloittanut lajiharjoittelun vasta aikuisiällä, jos on yksinkertaisesti paras. Tänä vuonna ainut olympiamitali Suomeen tuli urheilijalta, joka oli aloittanut kilpauransa vasta 28-vuotiaana. Täysikaarinen hatunnosto ja raikuvat aplodit Potkoselle. Huikea nainen!

Mielestäni fitnesslajeissa kilpailevat eivät automaattisesti ole kilpaurheilijoita, mutta omasta näkövinkkelistä lajivalinta tai kilpailuihin osallistuminen ei tee suoraan kenestäkään urheilijaa ihan urheilulajista riippumatta. Minun tehtäväni ei ole kuitenkaan päättää kuka on urheilija tai ei, eikä se ole kenenkään muunkaan. Se on vain yksi määritelmä ja lokerointi, jolla jokaisella meistä on erilainen merkitys. Se, olenko minä jonkun mielestä kilpaurheilija tai jotain ihan muuta, on minulle loppupeleissä yhdentekevää.
Tällä tekstillä en todellakaan tarkoita dissata fitnesslajeja saati sitten mitään muitakaan urheilulajeja. Tämä ei myöskään ollut mikään puolustuspuhe fitnessurheilun puolesta, vaan ihan puhdasta ajatuksen virtaa. Jos joku ei arvosta omaa työtäni tai lajiani, niin ei siinä mitään. Itse tykkään jäätelöstä, mutta minulle on ihan okei, jos joku ei siitä tykkää. Ja ennen kuin joku taas vetää herneen nenään siitä, että fitnessiä verrataan rakkaisiin ja perinteisiin kansanlajeihin, niin korostan vielä kerran, etten vertaa, koska siinä ei ole yksinkertaisesti mitään mieltä.

Minulle kuitenkin vapaaohjelmafitness on oma henkilökohtainen kuningaslajini, ja siksi sen vietäväksi olenkin heittäytynytkin. Tee sitä, mistä nautit, ja mihin koet suurta intohimoa. Oli se sitten urheilu, “urheilu” tai jotain ihan muuta. Koodaa, jos rakastat sitä, ja luo uraa, jos omistat sen parissa polttavan unelman. Potki palloa, jos koet sen parissa uskomattomia tunne-elämyksiä ja nosta raskaita rautoja tai heitä voltteja, jos se tekee sinut onnelliseksi. Jokaisella meistä on ne omat kuningasjuttumme, eikä se tarkoita, että muiden olisi yhtään sen huonompia.

Ja näin loppuun vielä kippis ja kulaus Suomen Fitnessurheilu ry:lle, joka hyväksyttiin marraskuun lopussa Suomen Olympiakomiten jäseneksi!

Edellinen juttuni: Parhaat joululahjavinkit miehille!

Samankaltaisia juttuja: Fitness ei pilaa elämääsi. Teet sen ihan itse.