OLISPA IHANAA OLLA KESKINKERTAINEN!
Sisältää mainoslinkkejä *
Said no one ever. Tänä päivänä kun pitäisi pystyä olemaan aina vain onnellisempi, rikkaampi, terveellisempi, timmimpi, ahkerampi, onnellisempi, tasapainoisempi kehittävämpi, aikaansaavampi ja parempi ja tehokkaampi työssään. Pitää pystyä kehittämään itseään kaiken aikaa sekä löytää aikaa rentoutumiselle, lähimmäisille, parisuhteelle, lukemiselle, unelle ja palautumiselle. Pitää jahdata samalla unelmiaan, treenata paljon, pitää huolta itsestään, hankkia ylennyksiä, pitää perustaa perhe, opiskella vielä vähän lisää ja olla mestari ainakin jossain ja mielellään useammassa. Eikös se näin vähän mene?
Suorita onnellisuutta. Älä tunne oloasi kurjaksi. Elä vähän enemmän täysillä. Nauti vielä enemmän perhe-elämästä, vaikka muussi palaa pohjaan, lapset riitelee jaloissa ja yöunet ovat jääneet viiden tunnin mittaisiksi. Naura enemmän, vaikkei edes naurata. Älä ole negatiivinen, vaikka mies olisi juuri pettänyt sinua, lempipaidallesi kaatui punaviinit ja pomo on ottanut sinut silmätikukseen töissä.
Ihminen on luotu vertaamaan
Somella on varmasti tässä oma roolinsa. Kuinka olla välittämättä paskaakaan-äänikirjaa lainatakseni ennen ihmisen tuntiessa olonsa huonoksi, hän totesi, että tämä on vaan tätä elämää, ja siirtyi takaisin sorvin ääreen latomaan lapiolla paskaa navettaan. Nyt hän siirtyy selaamaan Instafeediä, ja sieltä esiin osuvat vain täydellisen siistit ja sisustetut kodit. Onnelliset hymyt ja “täysillä eletyt” hetket. Uudet kalliit hankinnat, joihin sinulla ei olisi varaa. Omaasikin antoisammat lomamatkat ja idyyliset hetket perheen kanssa, jossa lapsien vaatteissa ei ole ainuttakaan ruokatahraa tai kuolalänttiä.
Eihän mulla ole tällaista? No ei näillä muillakaan.
Keskinkertaisuus ja sen vaiettu hienous
Havahdun usein haaveilemaan siitä, että osaisin tyytyä yhä paremmin keskinkertaisuuteen. Se on itseasiassa mun tän hetken yksi suurimpia haaveitani. Olla niin, ettei aina tarvitsisi yrittää enempää, olla parempi ja saavuttaa enemmän. Olla vain, ja nauttia siitä tavallisuudesta, jota ympärillä on. Koska tavallisuus on ihanaa. Mä olen aina rakastanut sitä, mutta jossain vaiheessa ristiriitaisuuden ristituli on alkanut heittää märkää läjää päin naamaa.
Olen ehkä 100 ja 57 kertaa löytänyt itseni havittelemasta jotain, mitä en oikeasti edes halua. Olen huijannut itseäni pukemalla tämän eteenpäin elämässä menemikseksi. Mikä oikeasti on elämässä eteenpäin meneminen? Mitä on pohjimmiltaan kehittyminen? Ja kaikista olennaisin: Ovatko ne eteenpäin vievät askeleet oikeastikin askeleita lopulta jopa väärään suuntaan? Jep. Hel-ve-tin hyviä kysymyksiä.
Mitä jos olisikin vain keskinkertainen?
Visualisoipa hetken ajan sellaista tilannetta, että sun ei tarvitsi yrittää yhtään enempää. Kuukausitulosi olisivat ihan fine sellaisenaan (tai jopa nykyistä pienemmät), kroppasi saisi olla sellainen kuin se on, sun ei tarvitsisi tsempata ja puurtaa koko ajan parempia työ- tai opiskelusuoritteita kohden, treenaisit vain ilon vuoksi, voisit syödä ilman erityistä tavoitteellisuutta, sun ei tarvitsisi yrittää korjata ulkoisia puutteitasi ja sitä rataa. Miltä tää kuulostaa?
Mut hei. Kyllä mäkin tykkään ihan äärettömän paljon siitä, että voin olla jossain ihan saaterin hyvä. Olen kuitenkin oivaltanut asioita. Mun ei tarvitse olla sitä kaikessa, eikä ainakaan heti ja samaan aikaan. Voin olla sitä sitten joskus, ja vain niissä asioissa, joissa oikeasti luontainen into sinne ohjaa. Ilman, että mun tarvitsee pyrkiä siihen väkisin ja tieten tahtoen. Nyt ja heti.
Ei keskinkertaisuuden tarvitse tarkoittaa sitä, ettei mitään enää yritettäisi ja heitettäisi koko paletti lekkeriksi. Nimenomaan se tarkoittaa sitä, että annettaisiin kohtuullisemmin panosta ja henkistä kapasiteettiä asioihin. Sata lasissa ei aina tuo parempia lopputuloksia, ja hiljaa hyvä tulee. Myös elämässä vähemmän voi olla enemmän, ja rennommalla otteella voi oikeasti päästä aivan yhtä hyviin tuloksiin, ja vielä niin, että matka voisi olla vähän nautinnollisempi. Tiukka tähtäin voi sumentaa helposti silmiä kaikelta muulta.
Adidas-toppi: TÄÄLTÄ*
Adidas-hame: TÄÄLTÄ*
Mä ajattelin jatkossakin olla se nainen, jolla koti on usein sotkuinen. Se, joka menee usein kauppaan pommin näköisenä ja pyyheturbaani päässä uimareissun jäljiltä. Se, jonka alahampaat ovat nyt vähän vinossa. Nää oli vielä helppoja, mutta erityisesti aikomuksena on olla nainen, joka ei tienaa alallaan parhaiten tai koskaan pääse asumaan järven rannalla. Ja ajattelin olla ihan helvetin tyytyväinen tällaiseen palettiin.
Tällöin mä voin keskittyä siihen olennaiseen. Siihen, joka ei liity siihen parhaaseen mahdolliseen joka hetkessä tähtäämällä. Siihen, jonka voi saavuttaa paremmin tyytymällä olemaan vain keskinkertainen. Tai ainakin antamaan sille mahdollisuuden.
Elämä on elämää. Se on täydellistä epätäydellisenä. Kokonaista keskeneräisenä. Ihanaa kurjuudessaan ja parasta keskinkertaisuudessaan.
Paukkuja tulevaan viikkoon!
TSEKKAA MYÖS:
Kuluneen viikon treenipäiväkirja
EDELLINEN JUTTUNI:
Muotoja korostavat farkut – Tässä parhaat!
♥ MUUALLA: ♥
PROVE-valmennukset // YouTube // Bloglovin // Instagram
Pisti hiljaseks. Äärimmäisen hyvin kirjoitettu ja herätti kyllä (ainakin kuuntelemaan kirjan! )
Ja siis… Yks upeimmista mimmeistähän sä olet myös ulkoisesti, samalla kun täyttä kultaa sisältä. 🙂 <3
Tärkeää on myös mun mielestä muistaa, että on OK myös myöntää itsellensä olevansa jossain asiassa vähän enemmän kuin keskinkertainen, ihan yrittämättäkin. 😉 Ja useinhan se, että yritettäisiin vähän vähemmän, johtaa tähän.
Kiitos sulle ihanasta palautteesta! <3 Ja siis faktahan on se, että lähes kaikkihan meistä on lähes kaikessa vain ja ainoastaan keskinkertaisia. Se on kylmä totuus, mutta toisaalta mun mielestä ainakin tässä tapauksessa tieto ei lisää tuskaa, vaan päinvastoin. Jos kaikki olisivat supererikoisia ja ylivoimaisen hyviä kaikessa, niin sehän vain määrittäisi uuden keskinkertaisuuden tilan. Eivät kaikki voi olla erikoisia, parhaita tai ylivoimaisia samaan aikaan. 🙂
Suositus Kimmo Takasen Tunne lukkosi -kirjoille. Mulle nousi elämän suorittamisen kuvauksestasi mieleen vaativuuden tunnelukko, jossa ihminen hakee oman arvon suorittamalla ja pyrkimällä koko ajan huippuun ja jonkun tavoitteen täyttyessä, on pakko olla jo monta uutta tavoitetta hollilla. Tällainen ihminen on vaativa itseään kohtaan, vaikka itse ajattelee sen olevan vain kohtuullista. Mikään ei riitä, aina on jotain tavoittelemisen arvoista.
Riittämättömyys, häpeä ja huonommuus iskevät, ellei yllä vaatimuksiin ja näitä tuntemuksia vältelläkseen, suorittaminen jatkuu.Ihminen lukee ikäänkuin arvoaan suorituksista sen sijaan että riittäisi itsellensä vain itsenään ilman ulkoisia suorituksia tai statusta. Vertailu muihin on myös myrkkyä, koska aina löytyy joku, joka pistää suorituksellaan vielä paremmaksi.
Se, että riittää itselleen, antaa luvan olla keskinkertainen eikä sellainen ihminen edes ajattele olevansa keskinkertainen vaan ihana, uniikki ja hyvä juuri sellaisena kuin on :). Ja tämä tulee nyt entisen suorittajan suusta, joka totaaliuupumuksen läpikäyneenä alkoi laittaa elämän arvoja uuteen järjestykseen ja työstämään itsessään vaativuutta.
Jos kiinnostaa pohtia syvemmin, mistä oma suorittamisen ja vertailun tarve kumpuaa, iso suositus tosiaan Tunnelukko-kirjoille :).
Mulla ei siis sinänsä ole tässä ollut mistään muusta kun siitä, että yrittäjyyden opettelu ja yrittäjäksi kasvaminen on ollut niin uutta, ja hakenut vahvasti paikkaansa. Puhuin siis aika paljon ihan yleismaailmallisesti asioista. En siis pelkästään itsestäni, paitsi omasta takaa lähinnä ammattillisella rintamalla, joka on kokenut ihan äärimmäisen suuren muutoksen lyhyessä aikaikkunassa, jossa pää ei ole aina meinannut pysyä muutoksen tahdissa ja uudenlaisessa toimintaympäristössä mukana. Työ on itselleni äärimmäisen tärkeä osa elämää ja minua, mutta en siltikään koskaan ole ajatellut, etten mä itse siinä riittäisi tai olisi ihmisenä riittävän hyvä. 🙂