11 x MITÄ OLEN OPPINUT ELÄMÄSTÄ

Että asioiden jättäminen viime tippaan voi oikeasti olla ihan toimivakin juttu

Paineen alla tulee tehtyä oikeasti tehokkaasti ja myös ihan yhtälailla hyvää (ellei jopa parempaakin) jälkeä. Miksi tehdä asiat kolme päivää etukenossa haahuillen, kun sen voi tehdä viime hetkellä tiiviillä tykityksellä? :)))

Että ihmisten valinnoilla ja toiminnalla on jokin ihan oikea syykin taustalla

Aina syy erikoisen tuntuisiin valintoihin ei ole se, että ihminen on täysi idiootti ja vajaaälyinen dille. Kaikki, mitä itse ei suoraan ymmärrä toisten touhuissa, ei tarkoita, etteikö sille olisi jotain ihan loogistakin selitystä tai perusteltua taustaa. Eikä kaikkia toisten valintoja tai tyylejä tarvitsekaan ymmärtää, mutta se, että lähtee dumaamaan ja jauhamaan tikusta paskaa kertoo lähinnä omasta rajoittuneisuudesta ja empatian puutteesta.

Tässä on ollut ihan järjettömän paljon opettelua, mutta moni omakohtainen kokemus ja erilaisiin ihmisiin sekä heidän tarinoihinsa tutustuminen on tuonut aika paljon perspektiiviä. Vaikken edelleenkään kaikkien valintoja ymmärrä, muttei mun tarvitsekaan, mutta nykyään kuitenkin yritän.

Että puolukkahillo voi ollakin ihan hyvää ruuissa

Mutta vain veri- tai pinaattilettujen kyljessä. T. Ruokasuvaitsevainen, mutta tässä menee mun raja.

Ettei tänään tarvitse tietää elämää sen pidemmälle

Mun ei tarvitse tietää, mitä tapahtuu vuoden päästä. Mun ei tarvitse olla selvillä, miltä elämä näyttää viiden tai 10 vuoden päästä edes suurpiirteittäin. En nyt silti itse tykkää elää, kuin huomista ei olisi. Vaan lähinnä niin, että luon tänä päivänä mahdollisuuksia ja pohjaa tulevaisuutta ajatellen, vaikken vielä tietäisi, mitä se tulisi olemaan. Tapahtuu sitten mitä tapahtuu.

Elämä on kuitenkin opettanut, että lyhyessäkin ajassa voi tapahtua paljon asioita ja hurjia muutoksia. Ei aina hyvässä tai pahassakaan vaan ihan neutraalillakin tasolla. Ihminen kasvaa ja oppii. Saa uusia mahdollisuuksia. Sulkee toisia ovia ja avaa uusia. En esimerkiksi todellakaan tiedä, mitä teen 39-vuotiaana työkseni, missä mä asun tai millainen perhe mulla on, mutta ei mun tarvitsekaan. Parasta.

Että tietyt asiat eivät lähde ihmisestä

Niitä ovat mm. kilpacheerleading, nörttijutut ja rakkaus ysärieurodanceen.

Että on ihan okei olla heikko ja ihan romuna

Mitään ei tarvitse hävetä, ja isoimmat vahvuudet tähän elämään on tullut pahimpien kurap*skojen kautta. Mua ei hävetä sanoa ihan julkisestikin, että olen käynyt pari vuotta psykoterapiassa. Mua ei hävetä, että olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta. Musta ei tunnu vaikealta puhua menetetystä esikoisesta tai kuinka helvetin pohjalla sen myötä on käyty, ja että asiaa työstetään edelleen.

Että työhön ja elämään voi luoda raamit ihan itse

Varsinkin kulunut vuosi on mullistanut mun elämää ihan hirveästi. Ja etenkin se on näkynyt arjessa siinä, miten yhdistän työni yrittäjänä, muun elämän ja itseni priorisoinnin. Vielä jokin aika sitten olisin tuntenut huonoa omatuntoa ihan järjettömästi siitä, että heräisin arkisin ilman herätyskelloa ja katsoisin puoleen päivään asti Netflixiä. Koska se on yksi hailee, teenkö mä ne duunit illasta vai aamusta. Tai otanko keskiviikon extempore vapaata ja teen viikonloppuna duunia. Jos dediksiä ei ole.

Raameista irtautuminen vain otti oman aikansa ja vaati ehkä shokeraavaakin kyytiä elämältä, että sen tajusi, että mikä hemmetti tässä ihmistä rajoittaa tai aiheuttaa tunnontuskia, jos hommat kerran hoituu. Helposti sitä uppoaa omaan kuplaansa ja siihen malliin mitä on oppinyt ympäristöstä (kyllä, jokainen meistä elää tietynlaisessa vääristyneessä kuplassaan). Se, mitä itse pitää itsestäänselvyytenä tai oikeana tapana, on vain oman mielen rajoite.

Että vastuun jakaminen on aika jees

Mun ei tarvitse aina ottaa vastuuta aivan kaikesta ja olla mukana ihan jokaisessa jutussa. Varsinkin, kun yksityisyrittäminen vaihtui meillä “perheyritykseksi”, niin olihan tässä opettelemista. Tunnustan olevani tietyissä itselle tärkeissä asioissa ehkä hieman jäätävä päällepäsmäri, mutta tästä olen yrittänyt jo vuosia opetella eroon. Ja opetella myös pitämään tietyissä tapauksissa näppini erossa ja turpani kiinni.

Tämän selkeämpi opetteleminen alkoi jo viime kesänä ensimmäisen raskauden myötä, kun aloin sisäistämään, että kohta on oikeasti alettava priorisoimaan, ja minä en välttämättä pysty olemaan ihan kaikessa 127% messissä. Lisäksi kun raskausaika on molemmilla kerroilla vaatinut omat veronsa jaksamisen puolesta, ja syksyn suruhelvetti veti viimeisetkin mehut, niin oli pakostikin annettava palloa enemmän tuolle rakkaalle yhtiökumppanilleni. Ja voi veljet, miten höpöä on tehnyt!

Että “askel eteenpäin” voi ollakin taaksepäin

Uuden upean omakotitalon ostaminen ja uuteen työprojektiin hyppääminen kuulostaa elämässä eteenpäin menemiseltä, muttei se aina ja joka tilanteessa sitä ole. Jos joudut ison asuntolainan ja äärimmäisen kunnianhimoisen työprojektin (vaikka molemmat olisivat ihan huippuja) kanssa lopulta liukumaan yhä kauemmaksi alitajuisesti kaipaamastasi henkisestä hyvinvoinnista, taloudellisesta riippumattomuudesta, paineettomammasta työnteosta tai kevyemmästä stressikuormasta, niin se voi olla itseasiassa askel aivan väärään suuntaan.

Että oppiminen ja opiskelu ei lopu koskaan

Ainakaan nähtävästi mulla. Aika tiiviiseen tahtiin vetäisin psyykkisen valmentajan ja voimavalmentajan koulutukset kasaan, ja nyt purkkiin pamahtaa ihan just urheiluravitsemuksen perusopinnot avoimen puolella. Parin viikon päästä kouluttaudun liikkuvuuden parissa, ja just päätin käydä vielä lisäkoulutusta äitiysliikunnan osalta tälle keväälle. Oppiminen on niin kivaa! Vaikka pari vuotta sitten DI:n paperit käteen saatuani manasin, etten opiskele enää koskaan (tai vähintäänkin hetkeen). Hehe.

Kaikesta voi nähtävästi selvitä.

Ja kaiken kanssa voi oppia elämään. Ja hemmetti mikä voittaja fiilis voi olla, kun tajuaa, että mistä kaikesta on taas selvitty!

Neuletakki: *TÄÄLTÄ
Pitsitoppi: *TÄÄLTÄ

Noh, paljon on vielä asioita, joita haluaisin oppia ja sisäistää luita ja ytimiä myöten. Hiljaa kuitenkin hyvä tulee, ja eihän tässä maailmassa kukaan valmiiksi koskaan tulekaan.

Sellaisia hajatelmia torstai-iltaan. Mitkä ovat sun isoimmat oivallukset elämästä? Sellainen kevyt ja iisi kysymys näin postauksen loppuun. 😀

Letkeää viikonlopun odotusta!

TSEKKAA MYÖS:
Olispa ihanaa olla keskinkertainen

EDELLINEN JUTTUNI:
Mitä syön päivässä? Su & ma

VALMENNUKSET:
Prove by Piia-valmennukset