MIKSI KENENKÄÄN EI PITÄISI TAVOITELLA KIREÄÄ KUNTOA?

“Vau! Kuinka kauan olet treenannut tuon ulkonäkösi eteen?”  Vastaus: En päivääkään. Tämä saamani kysymys sai minut todella hämilleni, eikä tämä ole ainoa kommentti tai viesti, josta huokuu täysin eri ajatusmaailma missä itse elän. On tullut “tavoitekondista”, “unelmakroppaa” ja muita omaan makuuni jopa hieman pelottavia toki kehuiksi tarkoitettuja kommentteja. Ihailulla ja tavoittelulla on vissi ero, ja rivien välistä usein huomaa, kummasta näissä viesteissä on kyse. En siis tahdo pahoittaa kenenkään mieltä, vaan lähinnä koen jossain määrin vastuukseni myös valistaa, mikä asian laita todellisuudessa on.
Tässä Toronto Pro Supershow’n pilkottaessa reilu neljän viikon päässä horisontissa tulee taas mietittyä, että saisi olla kyllä harvinaisen vatipää, että tätä hommaa tekisi vain ulkonäön vuoksi. Jos itsellä ei olisi minkäännäköisiä kilpaurheilullisia tavoitteita tässä hommassa, niin olisin kyllä jo hyvän päivää sitten iskenyt naamani valtaisaan puurokattilaan, imenyt kiduksiini riittävän määrän ravintoa ja siirtynyt takaisin raskaiden rautojen alle takomaan kehitystä ja painamaan duunia räjähtävyyden sekä kehonhallinnan pariin. Tuleva kesäkuntoni olisi ollut luokkaa “big booty bitches” jäätelöllä valeltuna ja sanasta sixpäkki tulisi ensimmäisenä mieleen jääkylmä Pepsi Max-keissi. Olisi kelvannut tuokin kombinaatio (heh), mutta kisaturnee odottaa, ja olen kyllä siitä aika pähkinöinä!

Kyllä tässä on jo muutaman viikon ajan menty siellä “terveellisyyden viivan alapuolella”, mutta se kuuluu aina jossain määrin kilpaurheiluun. Tässä hieman totuuksia tästä “unelmakropasta”:

• Treenitehot painot ja sarjapituudet kärsivät. Treenitehot ovat oikeasti vahvassa laskussa. Salitreenini ei tällä hetkellä siis enää kehitä.
• Tässä ei siis todellakaan enää rakenneta lihasta, vaan päinvastoin taistellaan fysiologisia faktoja vastaan, ettei se lihas purkautuisi energiaksi ja sulaisi pois. Kehoni siis tällä hetkellä pyrkii tuhoamaan myös lihasmassaani.
• Salitreenissä ei tahdo enää tulla hiki pintaan ei sitten millään. Salitreenin päätteeksi tyhjä lihas myös tuntuu siltä, että teinköhän niille juuri treeniä vai en.
• Nivelet kuivuvat ja kehon suojaavat nesteet ehtyvät. Kyykätä tai mavettaa en enää voi, sillä vanha vamma istuinluun alueella on jo liian “kuivunut”. Muutenkin vammariski on koholla, joten treenissä pitää oikeasti vähän varoa normaalia enemmän.
• En pysty enää vetämään kovin pitkiä vapaaohjelmatreenejä, sillä puhti ei riitä kovin pitkään. Kroppa myös lämpeää hitaasti, ja selän notkeusliikkeet tuntuvat ikävältä kuivassa selkärangassa. Ulkonäön takia for real?
• Koska nesteet eivät tahdo pysyä enää kuivuvassa kropassa sisällä, koko ajan janottaa ja pissittää. Saatan yhden salireissun aikana juosta kolmesti vessassa.
• Unta ei tahdo aamuisin enää riittää yhtä hyvin kuin normaalisti.
• Vireystila arjessa kyllä ottaa tässä vaiheessa pakosti hittiä, ja lepoon on oikeasti pakko alkaa panostaa. Iltaisin ei enää jaksa lähteä suhaamaan mihinkään. Voin siis sanoa, että kyllähän tässä väsyttää välillä.
• Vielä hormoonitoimintani rullaa, mutta voin sanoa, että kohta ollaan tuttuun tapaan “kesälomalla”.
• Tämän hetkistä kuntoa en pystyisi pitämään kovin pitkään yllä. En ihan oikeasti, ja kisakauden jälkeen minäkin saan kasvattaa taas hanurirasvani takaisin. Miksi siis ulkonäön vuoksi edes haluaisi saavuttaa jotain hetkessä katoavaa?

(Tämä ei siis ollut mikään “yhyy on niin sairaan rankkaa”-lista, vaan ihan reality check niille, jotka tätä kuntoa tavoittelevat) 

Kun tuota listaa kirjottelin, niin kyllähän itsekin tuli repeiltyä, että kaikkeen sitä itsekin on aikoinaan tullut lähdettyä mukaan, hah! Kaikista näistä väliaikaisista sivuvaikutuksista huolimatta koen silti, että homma on ihan superantoisaa. Ehkä juuri sen takia, että tiedän homman pelaavan nimeomaan kisakautta kohden ihan hemmetin hyvin, ja tiedän tulevani olemaan omalla mittapuullani ihan törkeän hyvässä iskussa kesän kisaturneella rapakon takana. Omaan hyvään fiilikseen vaikuttaa vahvasti, että tiedostan, että tämä on vain lyhyehkö aika, jonka jälkeen palataan taas normaaleihin kehon rasvoihin. Jos eläisin elämääni tässä “kisaprepissä” ja tämän hetkisessä kropassani pitkällä tähtäimellä ja vain ulkonäköni vuoksi, niin elämäni olisi taatusti aivan karmeaa ja synkkää. Jollakin harvoilla pirulaisilla genetiikka toki antaa myöten pysyä terveellä tavalla kireämmässä kunnossa ympäri vuoden, mutta kuten suurimmalla osalla naisista genetiikkani suosii rasvan alla piilossa olevaa sixpäkkiä ja rasvaista pyllyä.
Hommat ovat myös hyvin pitkälle asennekysymyksiä ja kokemuskin jeesii, mutta en silti edelleenkään piru vie tätä ilman kilpaurheilullisia tavoitteita painaisi tässä kireydessä menemään. Jos tähän pisteeseen olisin riipaissut itseni vain ulkonäön vuoksi, niin sehän olisi aivan sairasta ja väittäisin voivani todella pahoin. Herra Leivoksen mukaan omassa nykytilassanikin hämää jopa häntä se, että näytän pääsääntöisesti niin freesiltä ja hyvinvoivalta, ja tähän vaikuttaa vahvasti se vuosien työllä alle rakennettu lihasmassa. Ilman tätä alla olevaa lihasmassaa näyttäisin oikeasti aika karmealta. Luuta, nahkaa ja verisuonia.

Toivon rakkaat silmäparit siellä toisella puolella, ettei kukaan teistä lähtisi tavoittelemaan tätä nykyistä kuntoani, enkä saisi enää yhtäkään “tavoitekunto”-viestiä missään kanavassa tai kyselisi tähän kuntoon vievästä ruokavaliostani. Itsekään en pystyisi tätä kuntoa ylläpitämään määräänsä pidempään, ja joskus hamassa tulevaisuudessa, kun minäkin viimeisen kisani vedän plakkariin, palaan minäkin tavallisten kuolevaisten pariin, enkä vastaavaan kuntoon itseäni enää itseäni dieettaa, koska siinä ei piru vie ole järjen häivää. Motivoitua ja inspiroitua toki saa, mutta järki ja kylmät faktat on hyvä pitää vintillä mukana. Jos siis haluat ottaa minusta mallia, niin katso kuvia minusta viime talvena. Sellainen minä oikeasti olen, ja sen kropan tavoittelu voi ollakin ihan realistista. Älä siis ikinä vertaa itseäsi ammattilaisfitnesskisaajan (tai edes amatöörikilpailijan) kisakauden ympärillä olevaan kroppaan, ja tämän pitäisi olla kaikille selvä juttu, muttei useiden saamieni viestien ja kommenttien perusteella oikeasti näin ole.
Treenaa mieluummin vahvaa ja lihaksikasta kehoa kohden, kuin jatkuvasti kireää hanuria ja ympäri vuoden silmille paukkuvaa sixpäkkiä tavoitellen. Kova kyykkytulos rasvalla kuorrutetulla bootyllä tai penkkaava nainen on musta huomattavasti upeampaa katseltavaa kuin jatkuvasti riutunut, pahoinvoiva ja ravinnostaan syyttä suotta takakireä likka. Kilpaurheilu erikseen, mutta jatkuvalla syötöllä terveysviivan alapuolella vetäminen ei ole kovinkaan upeaa ja ihailtavaa. Tiedän henkilökohtaisen kokemuksen pohjalta, ettei se sixpäkki ihan oikeasti tee ketään onnellisemmaksi, mutta piru vie, kuinka paljon intoa ja paukkuja voikaan arkeen tuoda maastavetoennätykset kunnon sapuskalla vauhditettuna. Se vasta on sitä silkkaa parhautta! Ja jukolauta se kesäkunto on juuri se kunto, johon bikinit heinäkuun helteillä isket päällesi! Uh. Olen puhunut.

Hurjan vahvaa ja realistista viikon puolta väliä! Kaboom!

Vilkaise myös aiheeseen liittyen: Mitä fitnesskisadieeteistä tulisi ottaa opiksi?

Edellinen juttuni: Nälkä lepopäivinä? Paljon silloin kuuluisi syödä?

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen