KUN KIRJOITTAJA ON TÄYSI K*SIPÄÄ

Tykkäisin hirveästi avata välillä sanaista arkkuani vähän kantaaottavammin yhteiskunnallisista asioista, mutta valitsen loppupeleissä mieluummin vaieta. Ai miksi? No koska minua ei yksinkertaisesti kiinnosta väitellä. Ei, vaikka kirjoitan julkista blogia, ja minunhan pitäisi olla kuulemma valmiina kaikkien muiden bloggaajien tavoin mm. ottamaan vastaan eri mielipiteitä (myös henkilökohtaisia hyökkäyksiä), kun olen asemani valinnut.
Keskustella voisin, mutta aika usein muiden blogeja selaillessani mielipiteet herättävät kommenttibokseissa suorastaan suuttumusta ja vihaa, vaikkei ketään kohtaan sanoilla oltaisikaan alun alkaen hyökätty, ja vaikka teksti olisikin monilta kannoilta pohdiskelevaa ja jopa melko neutraalia. Silti halutaan suorastaan polttaa kirjoittaja roviolla ja boikotoida jatkossa aivan kaikkea, mihin kirjoittaja jollain tavalla on yhteydessä. Eikä tämä liity aina edes bloggaajiin, vaan toimittajatkin saattavat saada jopa tappouhkauksia, jos ovat sohaisseet vahingossa kynänsä herkkään paikkaan. Mistä tämä viha kumpuaa?
Ja itseasiassa minähän rrrrakastan sitä, kun kommenttiboksissa alkaa käydä eri näkemysten ja mielipiteiden suhina, ja vielä niin, että oikeasti niistä huokuu samanaikaisesti se vastapuolen poikkeavan mielipiteen tai näkemyksen kunnioitus. Siitä voinkin olla äärimmäisen kiitollinen, että omassa blogissani juuri te siellä ruudun toisella puodella pidätte meiningin tällaisena. Ei siis tämä blogini tai minä bloggaajana, vaan te lukijat.
On jotenkin kapeakatseista ajatella, että kaikki bloggaajat olisivat samasta puusta. Eiväthän kaikki insinöörit, lääkärit, automekaanikot, lähihoitajat saati kassahenkilöt ole keskenään homogeenistä sakkia. Sieltä löytyy ihmissieluja laidasta laitaan, mutta kaikilla näillä on yksi yhdistävä tekijä. Kiinnostus (ainakin joskus elossa ollut, ja toivottavasti edelleen elossa oleva) omaa toimenkuvaansa kohtaan. Kaikkea kun voi toteuttaa niin monella tavalla sekä niin moni erilainen ihminen.
Kaikkia bloggaajia ei kiinnosta väitellä. Kaikkia bloggaajia ei kiinnosta provosointi. Osa tykkää visuaalisesta menosta panostaen kuviin, ja osa taas rämpyttää tekstiä tulille suurella rakkaudella. Osa tekee tätä harrastuksena, toiset sivutyönä ja joillekin tämä homma tuo jo täyden leivän pöytään tai toimii astinlautana laajempaan yrittäjyyteen. Jotkut haluavat jakaa blogeissa enemmän itsestään ja toiset ovat syystä tuotoksissaan sulkeutuneempia. Osa pohtii, osa viihdyttää ja osa on informatiivisempi. Usein kaikkia näitä eri suhteissa ja eri toteutustyyleillä.

Itse rakastan lukea ajankohtaisista aiheista kirjoitettuja kolumneja, artikkeleita ja blogipostauksia. Eriävät näkökulmat ja mielipiteet ovat suorastaan ihan huikean kutkuttelevaa luettavaa. Melkein kaikesta löydän jotain samaistuttavaa sekä jotain, josta olen joko osittain tai täysin eri mieltä. En vain jaksa vaivata ketään ihan vain siksi, että ilmoittaisin olevani eri mieltä. En edes silloin, vaikka ajattelisin itse kirjoittajan ajatusmaailman olevan rajoittunut, typerä tai jopa julkisesti ilmaistuna mielestäni haitallinen. En varsinkaan silloin, jos ajattelen, että kirjoittaja on vajaaälyinen idiootti. Tällöin sillä hetkellä yleensä se vajaa idari meinaan usein olen minä.
En siis sano, että eriävän mielipiteen ilmaiseminen olisi minusta missään nimessä typerää, ajanhukkaa tai väärin. En vain itse koe sitä itse näissä yhteyksissä tärkeäksi, ja koen vain tuhlaavani omaani sekä vastapuolen aikaa. Kun sen asiallisen kritiikin tai eriävän mielipiteen iskeminen etenkin kirjaimelliseen muotoon vaatii mielestäni huomattavasti paljon enemmän taitoa, ymmärrystä ja aikaa, kuin positiivisen lurittelun sujauttaminen kommenttiboksiin. Ain’t nobody got time for that (tai harmikseni ainakaan minulla). Ja ei sillä, että niiden positiivisten palautteiden arvo olisi yhtään sen huonompi, vaan päinvastoin.
Mitä minä itselleni ihan muiden bloggaajien tuotoksia ja kommentointia seurailen, niin harvemmin itse bloggaaja olisi röyhkeä, ilkeä, suvaitsematon tai tuomitseva, ja suurinosa omista reaktioista heijastuu sieltä suivaantujan omalta vintiltä. Jos halutaan nähdä asia, mielipide tai ihminen ihan täytenä paskaläjänä, niin se on enemmänkin silloin lukijan maailmakatsomus. Harvemmin sen kirjoittajan. Joskus toki voi olla toisinkin.

Asiat ovat harvoin mustavalkoisia, ja jokaiseen kirjalliseen tuotokseen ei voi aina mahduttaa kaikkia mahdollisia asianhaaroja tai pyydellä valmiiksi kaikilta anteeksi. Jos tekstissä ei jotain lue, ei se tarkoita, etteikö laajempaa ajatusta kirjoittajalla voisi silti olla. Ja jos kirjoittajan mielipide on silminnähden rajoittunut, niin sitähän voi asiallisesti yrittää laajentaa. Harvoin se henkilökohtainen lynkkaaminen ja typeristä aivopieruista syyttäminen toimii, mutta sitä tunnutaan vaan usein anonyymiyden auvoisessa maailmassa hyödynnettävän vähän turhankin herkällä kaasujalalla. Harmi, sillä tällä tapetaan usein se kehittävä keskustelu.
Ja joo ainahan on räikeitä poikkeustapauksia, ja ihan kaikkia mielipiteitä ei tarvitse julkisesti kenenkään laukoa, mutta en vain ymmärrä sitä, että mielipiteet tai pohdiskelu tekisi ihmisesti automaattisesti läpipahan ja täydellisen kusipään. Harvoin kun näissä asioissa eivät enää riitele ne mielipiteet, vaan mennään oikopäätä henkilökohtaisuuksiin. Ihminen voi meinaan olla ihan jees, mukava, lämminsydäminen ja älykäs, vaikka ajattelisikin jostain todella eri tavalla kuin joku toinen.

Avarakatseista alkuviikkoa!

LUE MYÖS:
“Missä sun rinnat on” ja muita päteviä huomautuksia
& Kaikki nyt eivät vain ajattele kuten sinä

EDELLINEN JUTTUNI:
8 x Ravintoperiaatettani, joilla pysyn kunnossa

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram