MEINAANKO VIELÄ KISATA? KAIPAANKO KISAAMISTA?

Muutamia kiinnostuneita kyseilyitäkin mulle on tullut IG:n puolella, että olenko sittenkin tähtäämässä kisoihin, kun meininki saattaisi antaa tähän liittyen viitteitä. Kaipaanko mä kisaamista? Meinaanko vielä sittenkin kisata, vaikka lopettamispäätöksen tein 2017 vuoden Olympian kohdalla?
Kyllähän se mieltä on kutkuttanut
Kyllä tämä on poltellut hetkittäin mieltä, ja satunnaiset innostuksen huumat ovat pistäneet päässä jylläämään. Mitä jos sitä sittenkin vielä menisi ja riipaisisi? Koska miksi ei? Pari käytännön asiaa selvittelinkin jo alku vuonna varmuuden vuoksi tätä varten, että jos vielä lähtisin vetämään höökillä ammattilaislavoja läpi.

Noh, en pidätä vastausta kysymykseen yhtään enempää, ja paljastankin heti kättelyssä, että ei. En ole enää tähtäämässä kisalavoille, vaikka ajatusta ihan tosissani olen hetkittäin miettinyt. Aina kuitenkin huomaan tämän polttelun loppuvan, ja totean, että hyvä niin.

Viimeisin tapahtui ihan viime viikolla. Otinkin oman elämäni ihmiskokeen vuoksi akrobatiatreenille yli kolme vuotta vanhan vaparimusani mukaan, ja yllättäen vedinkin ensimmäisen 50 sekunnin osuuden “kylmiltään” selkäytimestä kohtuu komeasti ja kaikilla mausteilla. Oli kivaa. Mutta that’s it. Oli ihan mahtava huomata, että pystyisin edelleen vetään aika rajujakin vetoja, mutta vielä mahtavampaa oli huomata, että kyllä mä olen tän jo nähnyt. Ei mun tarvitse sitä enää tehdä.

Mihin se intohimo on kadonnut?
Välillä silti toivon, että voi kun voisikin innostua tästä taas samalla kyltymättömällä intohimolla ja halulla kuin ennen. Ai miksi? Koska se oli niin ihanaa! Siksi olenkin useasti pohtinut, että miksi mua ei innosta enää. Miksen uppoudu tuntikausiksi enää hakemaan inspiraatiota omiin vapaaohjelmiin, miksen koe poltetta vetää itseäni kisakireäksi ja haastaa itseäni kuten ennen?

Tätä tekstiä kirjoittaessani tajuntaani iskostui ymmärrys, että se into ei ole kadonnut. Se on vaan vaihtanut muotoaan ja kohdetta. Rakastan yrittäjyyttä ja rakastan valmentamista. Ja aika pitkälle tämä sama aiempi intohimo omaa kilpaurheilua kohtaan on nyt siirtynyt näihin.

Musta on ihana perehtyä esimerkiksi valmennusteknisiin asioihin, psyykkiseen valmennukseen, erilaisiin ohjelmointimalleihin ja taustalla olevaan teoriaan ja tutkimuksiin, jotta voisin pystyä olemaan parempi valmentaja. Ennen vietin tuntikausia etsien itselleni vapaaohjelmamusiikkeja, hakien inspiraatiota omiin lajiharjoitteisiin, etsimään ratkaisuja omiin haasteisiini tai hakemaan tietoa erilaisista toimintamalleista omaa kokonaisuuttani ajatellen.

Nyt teen sitä paljon mieluummin muille. Keskittyä muiden puskemiseen eteenpäin, jotta saisin jaettua eteenpäin sitä mitä minä olen treenaamisesta ja urheilusta saanut eri yksilöille sopivalla tavalla. Joko tavoitteellisena treenaajana tai kilpaurheilijana, ja on ollut äärimmäisen antoisaa päästä seuraamaan valmennettavien kehitystä ja kasvua vierestä. Reilu viikko sitten sain myös ihailla vapaaohjelmafitnessissä oman urheilijani vetoa ensimmäisessä harjoituskisassaan vapaaohjelman parissa, ja se vahvisti myös omaa ajatustani siitä, että olen tällä hetkellä oikeassa roolissa.Never say never
Toki ikinä en sano, että ei ikinä. Mutta aika varma olen, etten ainakaan lähitulevaisuudessa rupea kisailupuuhiin. En vapaaohjelmanfitnessissä, enkä missään muussakaan lajissa. Rakastan liikkua, urheilla ja treenata, ja se tässä kilpaurheilun lopettamisen jälkeen on ollut ihana huomata, ettei homma lässähtänyt siihen.

En nimittäin ole koskaan urheillut (lapsuutta lukuunottamatta) ilman kilpaurheilutähtäintä, ja semi-tavoitteelliseen harrastamiseen siirtyminen sujui yllättävän mutkattomasti, ja nimenomaan avasi uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia. Samalla myös ymmärrys valmentaa “tavallisia ihmisiä” on kehittynyt, joka antaa taas lisää työkaluja kokonaisvaltaiseen valmennukseen.

Vaikka rakastankin tätä nykyistä treenipalettiani ja sen tuomaa vapautta kuin hullua puuroa, niin se ei poista sitä, että nautin kilpaurheilusta aikoinaan suunnattomasti. Se antoi minulle niin paljon, ja on tuonut minut tähän pisteeseen, jossa nyt seison. Sain kokea mielettömiä hetkiä ja intohimoa. Sain onnistua ja epäonnistua. Sain oppia paljon itsestäni ja urheilusta. Sain toteuttaa unelmiani, elää unelmaani ja olen nyt lukemattomia kokemuksia rikkaampi. Elämä kun on kaiken summa.<3

Intohimoista viikkoa jokaiselle arjen sankarille!

TSEKKAA MYÖS:
Miksi et palaudu treenistä? Yleisimmät 5 virhettä!
EDELLINEN JUTTUNI:
Mulla oli vaikeaa sopeutua tähän muottiin

♥  MUUALLA:  ♥
PROVE-valmennukset // YouTube // Bloglovin // Instagram