JOULULAHJAVINKKEJÄ – 11 päivää jouluun!

Puolitoista viikkoa jouluun, ja joululahjat edelleen hankkimatta? Tai se viimeinen lahja pukinkonttiin vielä puuttuu, ja epävarmuus iskee ajan käydessä vähiin? Tässä erilaisia joululahjavinkkejä moneen eri lähtöön ja budjettiin. Itse arvostan käytännöllisiä ja käyttöön meneviä lahjoja vain väkinäisen “pakko ostaa joku lahja”-ajattelun sijaan.

Välttääkseni juuri tätä “turhuuksien hankkimista vain muodon vuoksi” -toimintaa on itselläni on ollut jo vuosikaudet puhelimen muistiossa erillinen “lahjalista”, jonne kokoan lähipiirien puheiden perusteella lahjaideoita esimerkiksi joulua tai synttäreitä varten. Kun elokuussa kuulen lähimmäisen kitisevän surkeaa fööniään, niin jouluna onkin aivan parasta kuulla “mistä sä tiesit, että tarvitsin tätä”. Niinpä. 😉

Tässä kuitenkin vinkkiä viimeisiin lahjahankintoihin niin aineettomista ja aineellisista vaihtoehdoista, jos viimeiset lahjat vielä pukinkontista uupuvat.

TARPEELLISTA & MUKAVAA

Rennot kotivaatteet. Harva panostaa niihin “kotihöntsyihin”, joten laadukkaan oloasun, yöpuvun tai aamutakin hankkiminen saajan tyylin mukaan menee harvemmin vihkoon.

Shampoo & hoitoaine. Laadukas kombo menee taatusti käyttöön, eikä jää nurkkaan pyörimään turhakkeena.

Hajuvesi. Helppo mutta silti niin varma!

Tyyny tai peitto. Onko saajalla iän ikuisen vanha ja nuhjuinen peitto? Nyt tämä kiertoon ja uusi tilalle.

Lompakko. Onko saajan lompakko jo vanha ja reunoistaan irvistävä? Vaihtoon!

Toalettilaukku. Tyylikäs toalettilaukku on reissaajalle tai kyläluudalle käytännöllinen valinta. Harva panostaa tämän ulkonäköön/laatuun, joten tällä voi parhaimmillaan saada ison hymyn saajan kasvoille, joka kestää käytössä vuosikaudet.

Alusvaatteet ja sukat. Läheiselle lahjan saajalle menee aina tarpeeseen, jos vain saajan koon ja mieltymyksen tuntee.

Kännykän tarvikkeet. Kännykkäaddiktille extrapitkä latausjohto, näytön suojakalvoja (aina menee rikki), ladattava power-bank ja/tai nätit kuoret.

Lahjakori. Kokoa koriin erilaisia arjen pieniä luksuksia saajan mieltymysten mukaisesti, ja toki huumoriakin saa käyttää. Laadukasta kahvia, teetä, energiajuomia, lempiherkkuja, proteiinipatukoita, maustesekoituksia, pähkinöitä, premium-keittiönpuhdistusaineita ja erilaisia arjen helpottajia tms.

LAATUAIKAA & ELÄMYKSIÄ

Aikaa. Lupaa lahjakortissa ylläri-ilta kanssasi, lastenhoitoapua tai teatteri-/konsertti-ilta. Mitä vaan mitä voitte tehdä yhdessä tai millä voit ilahduttaa toista. Tässä pärjää myös pienellä ja lähes olemattomalla budjetilla luovuutta käyttämällä, ja lopputulos voi olla sitäkin ihanampi saajalle ja teille molemmille.

Lautapeli. Aivan loistava valinta niin pienempään kuin aikuisempaankin makuun. Lautapeli sisältää myös tiedon yhteisestä ajanvietosta, jos nyt ei antajan, niin muiden tämän läheisten kanssa. Kurkkaa lautapelipostauksestani tärpit aikuiseen makuun!

Lahjakortti suoratoistopalveluun tai äänikirjoihin. Mielekästä ajanvietettä aineettomalla lahjalla. Henkilölle, jolla on jo kaikkea.

Leffaliput. Varma nakki!

Lahjakortti Hoplopiin, Superparkiin, tramppaparkiin tai pakohuoneeseen. Taatusti suosittu lahja pienemmälle (ja miksei joku vaihtoehto varttuneemmallekin) porukalle, ja parastahan on, jos itse olet viemässä kohteeseen ja viettämässä laatuaikaa yhdessä. Vanhemmatkin saavat hieman omaa aikaa, eli monin tavoin mieluisa lahja.

Yhteinen matka. Toki vaatii jo isompaa budjettia, mutta saajalle varmasti unohtumaton elämys kanssasi.

joululahjavinkkejä

SPORTTAAJALLE

Treenikassi. Treenikassi kun käytetään tunnetusti puhkikuluneeksi ja nuhjaantuneeksi asti, niin freesi treenikassi voi olla kova hitti.

Lahjakortti urheiluhierontaan. Näin itse urheilijana ja valmentajana voin sanoa, ettei todellakaan mene hukkaan! Samalla tulee tuettua suomalaista yrittäjyyttä.

Treenivaatteet. Jos tiedät saajan vaatekoon tai vaikkapa lempitreenivaatebrändin, niin tämä on varma valinta. Mikään ei ilahduta innokasta treenaajaa niin paljon, kuin uudet ja freesit treenivaatteet oli sitten kyse miehestä tai naisesta.

Kyykkykengät. Jos budjetissa on tilaa ja lahjan saaja painaa jalkatreenejä/kyykkyjä salilla intohimoisesti, niin tämä on kova. Eikä kyykkykenkiä käyttääkseen tarvitse olla HC-salitreenaaja, vaan hyvät varusteet ovat jokaisen treenaajan oikeus.

Kuulokkeet. Treenipopittajalle osuva idea, jos nykyiset kuulokkeet eivät ole aivan parhaimmasta päästä.

Tafferin vetoremmit. Mikäli saaja viettää useamman illan viikossa salilla, niin Tafferin gripeillä ote ei enää lipsu ja painot pysyvät käsissä. Suomalaista käsityötä, ja pirun laadukasta tavaraa.

Lahjakortti erilaisiin treenimuotoihin. Onko läheisesi haaveillut joogasta, ilmajoogasta, ohjatusta PT-tunnista tai tietystä nettivalmennuksesta? Lahjakortti tällaiseen on silloin todella osuva! Varmista vain, että saaja on oikeasti halukas ottamaan tämän vastaan, sillä täysin puskista tullut dieettiohjelma kirjekuoressa voi herättää pientä närää (ihan oikeasti).

Mun Prove-valmennuksiin on myös saatavilla lahjakortteja täältä, ja soveltuvat salitreenistä kiinnostuneille naisille taustasta riippumatta. Pro himotreenaajalle ja Basic kenellä aika on tiukemmella, mutta salitreeni ja kehittyminen polttelee. Lahjaksi ammattitaitoista ja taatusti laadukasta valmennusta, josta käteen jää tärkeitä työkaluja pitkälle elämään.

joululahjavinkkejä

Onko sulla jo joululahjat hankittu? Vai onko teillä päin tapana ollut ylipäätään edes hankkia lahjoja? Näissäkin tuntuu olevan hirveästi erilaisia tapoja ja tottumuksia, ja meillä taas lähimmille yleensä pieni muistaminen on ollut tärkeä asia. Jouluaaton yksi perinteistä onkin kerääntyä yhdessä koolle jakamaan ja avaamaan lahjat yksi kerrallaan. Parasta onkin nimenomaan seurata, että mitä kukin saakaan lahjaksi, ja katsoa sitä iloa oikeasti ilahduttavista lahjoista. Ja tottakai viettää aikaa yhdessä. <3

Ihanaa ja lämmintä joulun odotusta!

LUE MYÖS:
Helpot jouluruuat & jälkkärit pienellä twistillä

EDELLINEN JUTTUNI:
Lihaskasvu miinuskaloreilla? Aamutreeni? Meitsi vastaa!

VALMENNUKSET:
Prove-valmennusten startit nyt myynnissä!

kauneus ihmissuhteet
Kommentit (6)
  1. Kokemuksia hyvistä naishierojista Pirkanmaalla?

    1. Heips! Itseasiassa jostain syystä olen päätynyt käymään Tampereella vain mieshierojilla. Ei sillä, että olisin erikseen valinnut hierojan sukupuolen mukaan, mutta näin on vaan päässyt käymään. Tampereen Urheiluhierojakoululla olen kyllä hieronnoissa käynyt myös vaihtuvilla ja erittäin pätevillä naishierojilla, mutta nimiä en nyt kuollaksenikaan muista.

    2. Mira Hanafi Kauppi Sport Centerissä on ainakin ihan loistava. 🙂

      1. Hei ihana että täältä tuli heti suosituksia! 🙂

  2. Tosi hyviä vinkkejä! <3 Me itseasiassa päätettiin tänä vuonna ystävien kanssa antaa materiaalittomat joululahjat toisillemme ja ystävälle annoinkin lahjaksi konserttiliput meidän molempien lemppariartistin keikalle! Hän oli todella otettu (annoin siis lahjan jo etukäteen) ja ihana tapa saada myös yhteistä aikaa ystävän kanssa! <3 Aivan ihanaa joulunodotusta!

    1. Tää oli kyllä ihana idea! Ja tuollainen lahja on tosiaan vielä parempi, koska saatte viettää aikaa kaksin yhdessä, oi että! <3 Kiitos sulle ja aivan ihanaa joulunodotusta sinnekin!

Kommentointi suljettu.