Piia Pajunen
Piia Pajunen

3 x ITSETEHDYT HAMPURILAISET – TAIVAALLISTA!


Itsetehdyt hampurilaiset!! Shieet, kuinka hyvää! Yleensä olen panttaillut safkahommat täällä blogin puolella viikonlopun lähiympäristöön, mutta piru vie, ei malttanut enää odottaa, vaan oli pakko tykittää nannaa ilmoille! Itsetehdyt hampurilaiset ovat ihan totta aivan ykkösiä, ja en tiedä olenko koskaan syönyt naaman peruslukemille jättänyttä kotikutoista bursaa. Toimii sitten arkena tai juhlassa!
Burgereissä on myös se helppo puoli, että ruokapöydän ääreen kasaantuneet erisieluiset ihmiset voivat jokainen koota omanlaisensa bursan. Hampparista saa koottua niin fiteille kuin fäteillekin sopivan kokonaisuuden, ja valmiiksi tarjoilulautasille pilkotut höysteistä lyötävät nirsot sekä allergikotkin itselleen passelit täytteet. Lisäksi toteutus on usein todella helppo ja nopea, joten itsetehdyt hampurilaiset sopivat vaikka arkipöytään keskelle kiireistä arkea ilman erityisiä mästerchef-skilssejä tai tuntien hauduttelua (ja uunissa polttamisen riskiä).
Tässä ensiksi kolme omaan suuhuni kadonnutta burgeriesimerkkiä, mutta lopussa hieman vapaampaa ja inspaavampaa menoa, joilla itsetehdyt hampurilaiset saavat makunystyrät taatusti heittämään volttia jokaisen preferensseihin sopivana toteutuksena!

HIRVIBURGER

  • Lidlin paistopisteen siemensämpylä
  • Hirven jauhelihapihvi
  • Salaatti, tomaatti, purjo
  • Sinappi, ketsuppi

Simppeli, mutta sitäkin taivaallisempi! Kunnon laadukkaat raaka-aineet ei paljoa muuta rinnalleen vaadi. Hirven jauhelihasta painelin kasaan vaan tiiviitä pihvejä, ja paistelin pannulla valkosipulissa ja voissa. Kyllä katosi huiviin vauhdilla! Omnom!
ITSETEHDYT HAMPURILAISET

KASVISBURGER

  • Kauraleipä
  • Vegekebabia (Vegem)
  • Vuohenjuustoa
  • Salaatti, tomaatti, suolakurkku
  • Ketsuppi, sinappi

Tämä oli oikeasti ehkä kovin yllättäjä burgereiden makumaailmojen puolesta. Tuo Vegekebaani (siis oikeasti paremman makuista kuin normikebu) yhdistettynä vuohenjuustoon väänsi mun naaman niin maireaan hymyyn, ja oli suorastaan pakko riipaista heti perään yksi vastaava santsiburgeri lisää, hah!
ITSETEHDYT HAMPURILAISET

RUISBURGERI

  • Reissumies Tosi tumma
  • Broilerin fileepihvi
  • Sulatejuustoa
  • Tomaattia, salaattia, rucolaa, suolakurkkua, aurinkokuivattua tomaattia, paistettua sipulia
  • Ketsuppia ja sinappia

Klassikko! Ruisburgeri vaan toimii suomalaiseen makumaailmaan kuin nakutettu! Pirskatin hyvää, ja leiväksi käykin ihan perinteinen ruisleipä, mutta tämä Reissumiehen Tosi tumman väliin koottu bursa kyllä oli ihan ykkönen!
ITSETEHDYT HAMPURILAISET

ITSETEHDYT HAMPURILAISET

Suomalaiset tuntuvat välillä olevan liian varovaisia testailemaan uusia komboja tai heittäytymään villiksi kyökin puolella. Burgereissa voi ja nimenomaan kannattaakin välillä heittää luovuutta kehiin, ja testailla vähän mielenkiintoisempia toteutuksia. Tässä muutamia vinkkejä itsetehtyjen burgereiden toteutukseen:
LEIPÄ: Kokeile rohkeasti vähän erilaista sämpylää tai leipää, vaikka se perinteinen hampurilaissämpylä on myös todella jees. Ruisleipä, kauraleipä, leipomon sämpylät tai jopa bataattisiivut voivat tuoda oman vivahteen bursaan. Kokeile myös paahtaa sämpylää hieman pannulla tai grillissä ennen kokoamista!
PÄÄTÄYTTEET: Jauhelihapihvi (eri lihoista), broilerin filee, paistettu kananmuna, lindströmin pihvi (btw toimii!), vegepihvi, lohipihvi, kebab, pekoni, you name it!
HÖYSTEET: Perinteisten tomaatin, suolakurkun ja salaatin lisäksi väliin passaa myös paistettu ananas, paistettu sipuli, punasipuli, sipulirengas, purjo, jalapenot, rucola, oliivisiivut, nachomurut, aurajuusto, vuohenjuusto, fetajuusto, mozzarella tms.
TÖHNÄT: Suosin itse sinapissa jenkkityyppistä hieman hapanta sinappia, joka ei ole niin makeaa, kuin suomalaiset serkukset. Sinapin ja ketsupin lisäksi makua ja mehevyyttä antamaan voi laittaa guacamolea, majoneesejä, dippejä, salsaa, kurkkusalaattia, pikkelsiä tai tsatsikia.
KYLKEEN: Ranskalaisia, bataattiranuja, lohkoperunoita, salaattia, coleslawia, kaalisalaattia, kasvistikkuja, dippiä, ketsuppia tms. tai popsi burgeri ihan sellaisenaan huiviin!

Valkoinen neule: TÄÄLTÄ*

Muistahan kurkkailla myös omalle sivulle koostamani reseptikoostetta, jonne olen koonnut kaikki blogissa tähän asti julkaisemani reseptit! Tämä löytyy myös jatkoa ajatellen näppärästi tuolta blogin yläpalkista oman alasivun alta.
Eilen kokkailinkin lounaaksi (ja päivälliseksi otin uusinnan, hah!) pitkästä aikaa vähän kevyempää pyttipannua, joka muuten toimi aivan julmetun hyvin. Olin ihan kokonaan unohtanut tämän, mutta omienkin reseptien selailu välillä virkistää mukavasti mieltä ja makuhermoja! Omnom!

Makurikasta viikkoa joka naamariin!

Vilkaise myös:
Helpot kikat paremman makuiseen ruokaan
Netti pullollaan täyttä ravintoskeidaa

Edellinen juttuni:
Miksi vaaka tai rasvaprosentti määrittää sinut?

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram

Kommentit (14)

  1. ninna

    Omom sanon minä myös! tässä olisi hyvä kombo vanhempien kera isälle hirveä tosin myös juuston kera. minulle vege pakko testata tuo kebab mut ilman vuohenjuustoa en tykkää. sinappia burgerissa? never heard! majoneesi kylläkin. salaatilla pärjää. coleslaw on kyllä hyvää ja bataattiranskikset myös. tosin myös toimii porkkana ja taivaallisen hyvää palsternacka. suosittelen. mitkä omat lisukesuosikit? sämpylän usein korvannut bataatilla tai keskurpitsalla kun syön gluteenittomasti. oletko kokeillut?

    • Piia Pajunen

      Sinappi on ainakin mun käsittääkseni esim. Mäkkärin perusburgereissa ihan vakkaritäyte (esim. euron juusto), mutta se sinappi on juurikin tuollaista jenkkiversiota, joka eroaa aika paljon perinteisestä suomalaisesta Turun sinapista tai Kotisinapista. 🙂
      Itse en oo koskaan korvannut sämpylää muilla, mutta uskoisin juurikin tuon bataatin sopivan osuvasti sämpylän korvikkeeksi. Tykkään sen verran paljon leivästä, että valkkaan itse aina jonkun leipävaihtoehdon. 🙂 Oma lemppari lisukkeista on ehdottomasti itse duunatut ranskikset joko perunasta tai bataatista. 🙂

  2. Hilma

    Hei,
    Saisiko samanlaisen postauksen salaateista? 🙂

    • Piia Pajunen

      Heips! Tulossa on ehdottomasti! 😉

  3. Hata

    Paahdettu tumma reissumies toimii hyvin naudanlihapihvin kanssa. Ite paistan pihvin pinnalta tummaksi, mutta sisus saa olla jopa raaka. Ja cheddaria pitää olla, ja maustekurkkua.

    • Piia Pajunen

      Jep! Pihvi pitää ehdottomasti mediumina, ja hyvä liha menee kyllä siinä pilalle, kun täysin well-doneksi paistellaan. 😀

  4. Nelli Vartiainen

    Itsetehdyt burgerit on niiiin hyviä!! Juttua lukiessa mietinkin että miten niitä tulee tehtyä niin harvoin vaikka tekeminen kestää vain pienen hetken?! 😛😛 Sinulla oon kyllä paljon hyviä reseptejä!

    • Piia Pajunen

      Niin on!! Ja itsekin heräsin tovi sitten tähän, että miksi ei ole pitkään aikaan tullut pyöräytettyä burgereita, kun niiden väsääminen on vaan niin helppoa ja kaikenlisäksi ne on ihan sairaan hyviä! Nyt tässä olenkin ryhdistäytynyt, ja pistellyt bursaa poskeen omnom! Ja mahtava kuulla, että nämä reseptisetit toimivat. 🙂

  5. Sandels

    Oooh namm! Sulla on kyllä ihan huippu reseptejä!
    Tuli mieleen, kun tykkään syödä jauhelihaa, mutta alkaa ideat loppuun.. Olisiko sulla jotai superhuippunami reseptejä jauhelihasta ja noita suuntaa antavia määriä mitä sisältää proteiinia yms! 🙂
    Samoin sun käyttämät lempparimausteet olis kiva kuulla, ite tottunu käyttään vaan ihan perusmausteita!
    Kiitos blogista ja ihanaa loppuviikkoa! 🙂

    • Piia Pajunen

      Jauhelihastahan voi kokkailla ihan mitä vaan. Itse tykkään tehdä erilaisia pannuja, meksikon padan tyyppisiä settejä, pihvejä, murekkeita, lihapullia, salaatteja, sellaisenaan, makaronilaatikkoa, pääkalloa (makaroni-jauheliha-sipuli) jne. Lihaa kun heittää annosta kohden noin 100g niin siinä tulee yleensä protskua passeli satsi (n.20g).
      Tuolta alla olevasta linkistä löytyy mun politiikka maustamisen suhteen, eli itse en suosi hirveästi mitään erikoismausteita, sillä ne vain piilottavat ruuan oikean maun. Ruokaan itsessään kun laittaa tarpeeksi maistuvia raaka-aineita, niin suola, pippuri ja tuore valkosipuli on omat ykköset. 🙂
      http://piiapajunen.fitfashion.fi/helpot-kikat-paremman-makuiseen-ruokaan/

  6. Tintta

    Täällä yks burgerifani, niin helppo, nopea mutta silti niiin herkullinen ja terveellinenki ruoka! Tuota vegekebabia pitää kyllä koittaa.
    Sitte ihan postaukseen liittymätön asia. Ymmärrän jos et ehdi/jaksa vastata, kun et mikään henkilökohtainen valmentajani oo 😀 mutta koitan onneani! Eli osaatko sanoa mikä vois mennä pieleen mulla. Liikun suunnilleen saman verran kuin aiemminki tai jopa enemmän ja syön samaan tapaan ku ennenki eli paljon. Liikunta on lähinnä lenkkeilyä ja ryhmäliikuntaa. Tavotteena ois vähentää rasvaa menettämättä kuitenkaa lihasmassaa. Paino on pysyny samassa, samoin muut mitat mutta silti tuntuu että kroppa muuttuu rasvasemmaksi vaan ja kehonkoostumusmittauksessakin oli tapahtunu pieni muutos rasvasempaan suuntaan ja lihasmassaa oli hävinnyt. Kiitos jo etukäteen jos ehdit vastata 🙂

    • Piia Pajunen

      Siis nimenomaan! Burgereilla on musta vähän turhan ”epäterveellinen maine”, sillä nimenomaan itse tehtynä niistä saa koottua aivan äärimmäisen terveellisiä ja ravintorikkaita pakkauksia! Omnom!
      Sun valitsemat liikuntamuodot eivät välttämättä tue niinkään sitä lihaksen kasvatusta tai ylläpitoa, sillä lenkkeily ja ryhmäliikunta usein kasvattavat kestävyyttä ja hapenottokykyä lihasmassan vahvistamisen sijaan. Jos sulla ei ole viikko-ohjelmassa selkeää lihasten vahvistamiseen ja kehittämiseeen tähtäävää harjoittelua, niin silloin se lihasmassa vain kuluttavan liikunnan myötä voi jopa huveta. Kroppakin tottuu helposti tuohon aerobisen kulutuksen tasoon.
      Rasvanpolttamisessa liikunnalla on yllättävän pieni merkitys lopputulokseen, eli ruokavaliolla on tässä huomattavasti suurempi merkitys. Rasvan polttamiseen vaaditaan siis yksinkertaisesti vain miinuskaloreita, ja treeni voi olla tässä vain tukevana. Eli jos rasvanpolttoon haluat tähdätä, niin fokus pitäisi ehdottomasti laittaa sinne ruokavalion puolelle, ja treenissä suositus voisi sun kohdalla olla siellä pitkäkestoisten ja tasasykkeisten menon puolella siellä intervalleissa tai salitreenissä raskaampien painojen parissa. Suosittelen kyllä lämpimästi palkkaamaan edes 3kk jaksolle itsellesi valmentajan tai PT:n, joka osaa pistää rattaat pyörimään, eikä tarvitse enää päätä seinään hakata, ja tuloksia lähtee paukkumaan yleensä aika vikkelään. 🙂

  7. Purilaisia

    Mun mielestä hampurilaiset voittaa pizzan ihan 100 – 0! Aika loistava päätäyte hampparin väliin tai ihan vaan leivän päälle on pinaattilätty! Avot!

    • Piia Pajunen

      No äläpä! Burgeri on aina varma valinta! 😀 Ja siis toi pinaattilätty kuulostaa todella erikoiselta, mutta voisin todellakin uskoa tämän toimivan!! 😀 Itselläkin yksi parhaista täytteistä oli tuo lindströmin pihvi, joka toimi ihan äärimmäisen hyvin sämpylän välissä suolakurkun, salaatin, sipulin, juuston ja sinappi/ketsupin kera!

Kommentoi »

Comments are closed