Kun ilo ja positiivisuus menevät sekaisin

Jengillä tuntuu menevän nykyään puurot ja vellit sekaisin. Positiivisuus ei ole sama asia kuin ilo tai ilosuus, vaikka ne tuppaavat mennä välillä ristiin. Näiden sekoittumisella on oma vaaransa, joka johtaa helposti teeskentelyyn ja omien tunteiden peittämiseen. Kun omia negatiivisia tunteita lähdetään peittelemään ja patoamaan Naantalin aurinkona paistavan naamavärkin taakse, niin tunteet voivat jäädä käsittelemättä, ja aikapommi on pian valmis. Eihän positiivinen ihminen valita, ole surullinen saati valuta kyyneliä. Eihän?

Se, että henkilö osaa avata suunsa oikeassa kohtaa ja ihan rehellisesti valittaa aiheesta, ei tee suoraan henkilöstä negatiivista. Myöskään se, että kohtaa tunteensa, ja uskaltaa sanoa, että nyt otti oikeasti koville ja tuntuu pahalta ei ole negatiivista. Itkeminen ei ole negatiivista. Suuttumus tai loukkaantuminen toisen ihmisen toiminnan johdosta ei ole negatiivisuutta. Näitä kutsutaan ihan vaan tunteiksi.
Nykyään tuntuu, että kaikesta tielle osuneesta kurasta, ydinjätteestä sekä tervasta ja höyhenistä on osattava löytää heti ne positiiviset asiat. Jos et tähän välittömästi pysty, niin olet automaattisesti huono ja negatiivinen ihminen. Täytyy osata pitää positiivisuuden ja iloisuuden hymyllä kuorrutettua kulissia yllä, sillä se on hyväksyttävää. Kaikessahan on jotain positiivista, eikö niin?
Olen mielestäni positiivinen ihminen. Olen myös pääosin iloinen ja nauravainen ihminen. Nämä eivät kuitenkaan aina ole aina yhteydessä toisiinsa. Voin tuntea oloni surulliseksi, epäonnistuneeksi tai ahdistuneeksi, mutta samalla silti katsella maailmaa ja tulevaisuuttani positiivisesti. Voin myös esittää iloista negatiivisuuden ja elämän syödessä minua sisältäpäin.


Me jokainen koemme elämässämme välillä rankkoja ja todella ikäviä hetkiä tai aikakausia. Se on ihan okei myöntää, että nyt ei mene hyvin, eikä aina tarvitse jaksaa pitää hymyä naamalla, ja kertoa kuinka siunattu on, kun saa kokea myös tätä kuraa. Tottakai suurimmasta osasta ikävistäkin asioista seuraa aina jotain hyvää, ja useasti sen tajuaa vasta jälkikäteen. Kenenkään ei kuitenkaan pitäisi tuntea häpeää siitä, että tuntee olonsa joskus heikoksi, voimattomaksi, onnettomaksi, vihaiseksi tai katkeraksi. Kenenkään ei pitäisi tuntea oloaan huonoksi ihmiseksi, jos jotain osaa tapahtuneesta ei vain yksinkertaisesti ymmärrä, eikä löydä sitä hopeareunusta.
Emme pysty hallitsemaan kaikkia tunteitamme, ja välillä on vain hyvä ottaa vastaan ja hyväksyä ne oudot ja hämmentävät tunteet, joita sillä hetkellä tunnemme sen sijaan, että lakaisisi ne maton alle ja vääntäisi tekohymyn naamalle, koska maailma olettaa sinun olevan “positiivinen”. Kun ikäviä tunteita oppii ottamaan vastaan, niin niitä on pikkuhiljaa helpompi ymmärtää, eivätkä ne jää kalvamaan ja patoutumaan. Eräs viisas ihminen kerran sanoi, että kun ikävät ja ei-toivotut tunteet alkavat häiritsemään, niin heitä itsesi avosylin sohvalle ottamaan ne kaikki vastaan. Antaakaa tulla, tässä minä olen! Se, minkä suostut ottamaan vastaan, on mahdollista käsitellä. Se minkä blokkaat saman tien ulos, tulee kyllä kovaa kolkutellen jossain vaiheessa takasin.

Noh, tällaisia hajatelmia tänään pyöri pienessä päässäni, ja katsellaan mitä ajatuksia ja tunteita huominen tuo tullessaan! Adios, ja mukavaa keskiviikkoiltaa!