HERKKUPÄIVÄT VS HERKKUJA TASAISESTI?

Herkut! Ehkä maailman paras asia! Herkuttelu tuntuu tuottavan nykypäivänä aikamoista päänvaivaa etenkin naispuolisille ihmisolennoille laidasta laitaan. Multa kysellään tiuhaan, että mitä herkkuja kannattaisi ja “saisi” syödä ja kuinka usein “saisi” herkutella. Ömm ja hmm. En mä vaan tiedä, heh! Ei mun mielestä herkuttelusta kuuluisi tehdä niin isoa numeroa, ja sopivan nautinnon ja rentouden kuuluisi olla osana jokaisen elämää, koska miksi ei? Kultainen keskitie passaa meinaan aivan kaikkeen!
Jos joku ei vielä tiennyt, niin meitsihän on aikamoinen herkkusuu. Jos kovimmat ykkösherkut makean maailmasta pitäisi sanoa, niin top kolmoseen pamahtaa heittämällä jäätelö (tuliko vielä jollekin yllärinä, hah), munkkirinkilät (oijoii) ja tottakai kaikki, jossa suklaa on jollain tapaa (reilusti) osallisena. Paljon kyselyitä mulle tupsahtelee myös siitä, että kuinka usein ja paljon itse herkuttelen. Noh, otetaanpa katsaus mun omaan herkuttelufilosofiaan.

Itse en vietä erityisiä herkkupäiviä, sillä kokemus on opettanut, että mulle nämä eivät toimi juuri lainkaan, eivätkä mitkään mässypäivät tai cheatmealit palvele mun kehoa eikä mieltä. Joskus tätä jämptimpää rajavetoa yritin toteuttaa (nyt mietin että miksi ihmeessä), ja lopputuloksena päädyin aina viikonloppuisin vetelemään enemmän herkkuja ja mättöä enemmän, kuin normaalisti olin koskaan aiemmin mussutellut. Tuttua?
Herkkuja siis menee mulla nykyään tasaisen tappavasti pitkin viikkoa. Toisinaan menee ihan rehellistä sekä täysiveristä herkkua ja käsi sujahtaa pullapussiin ennen kuin ehdin kissaa sanoa (saati ajatella). Jos kuitenkin noudattaisin mun herkkuhampaan kolotusta joka hetki ja nappaisin jokaisen eteeni pamahtavan kakunpuolikkaan tai possumunkin, niin kyllähän se näkyisi ja tuntuisi. Eli kyllä. Mäkin jossain määrin tsekkailen mitä suuhuni pistän, mutta en halua todellakaan elää tämän asian ehdoilla.
Tätä tilannetta tasoittaakseni isken kehiin myös niitä ravintosisällöltään parempia vaihtoehtoja namihampaan palvelemiseksi. Toki tinkimättömänä ehtona ja antaumuksellisena kulinaristina mulla tässä ehdottomasti on se, että mausta ei todellakaan tingitä, koska muutenhan se herkuttelun pääpointti ja syvin sielu vesittyisi silmänräpäyksessä. Protskujäätelöistä multa on usein kinuttu tärppejä ja arvosteluita, ja nyt pistänkin oikeasti todella pätevää herkkutärppiä jakoon vähän paremmalla ravintosisällöllä. Shieet!

Lohilo on oikeasti jäätävän kova jädeherkku, ja näitähän miehen ja frendien kanssa rohmuttiin rajummalla kädellä juuri hetki sitten Stockan Herkusta Hulluilta päiviltä. En siis todellakaan ole meidän talouden saati lähipiirin ainoa Lohilo-addikti, hah! Jäätelö on itsessään oikeasti aika pirskatin hyvää, ja makuja kun on yhteensä yhdeksän erilaista, joten ei pitäisi jäädä makumaailmoista kiinni. Vielä kun tässä jädessä on normijätskeihin verrattuna enemmän protskua sekä vähemmän rasvaa ja hiilareita, ja yhden boksin ravintosisältö kuittaa täydellisesti ihan normaalin ja jopa “kevyehkön” välipalan, niin tsajajaii!
Vaikka rehellisesti sanottuna kaikki maut uppoavat nassuuni kuin kuuma veitsi voihin, niin mun oma TOP 3 näistä jäätelöherkuista menee tiukan ja tasaisen taiston pohjalta seuraavasti:
1. Lohilo – Cookie Dough (vaniljajätskiä runsailla keksitaikinasattumilla ja suklaakastikkeella)
2. Lohilo – Salted Caramel (kinuskijätskiä ihanan suolaisella kinuskikastikkeella)
3. Lohilo – Cinnamon Bun (toffeejäätelöä korvapuustitaikinan paloilla ja kanelikastikkeella)

Tämän kevään uutuutena pamahtanut Strawberry White Chocolate ei myöskään todellakaan jättänyt kylmäksi, ja jos herkullinen mansikkajäde on kuorrutettu kunnon valkosuklaakerroksella, niin meitsiltä pamahtaa käpälää ilmaan! Oijoi. Itsehän vetelen näitä ihan välipalan korvikkeena arjen pienenä luxuksena, sillä arki on parasta just silloin, kun mukana on makua ja pieniä piristyksiä. Taidanpa tänäänkin näin helatorstain aaton kunniaksi pistää lusikkaa viuhumaan ja napata Lohiloboksin leffaevääksi (leffavalinta tänään Minä Simon). Ah. Voiko olla parempaa?
Kuinka usein sä herkuttelet ja miten? Suositko itse vähän “fiksumpia vaihtoehtoja”, rehellistä sikamättöä vai sekä että?