Asia on pihvi

Tulipahan vietettyä mahtiviikonloppu. Suunnattiin siis lauantaina Jumpan kanssa Turkuun, jossa ensin PP Fitness Centerillä oltiin salikansan hyödynnettävissä avointen ovien päivänä, ja tulipa siellä löydettyä vinkkieni pohjalta silminnähtävää hapotusta etureisille, tsekkailtua useampia kisaposeerauksia kuosiin, avustettua käsilläseisontoja sekä heitettyä hyvää läppää paikan päälle selvinneiden kesken.
Hauskan kolmituntisen jälkeen päädyin itsekin vääntämään oman osuvan kinttujumpan. Jotenkin oli todella hauska tällä reissulla sisäistää se, että hyvä treeni kuuluu tosissaan itselläni usein olennaisena osana mukavaan viikonloppuun tai lomareissuun. Menee tietty lomailu ja reissaaminen iloisesti ilman hikoiluakin, mutta kyllä se vaan oman veikeän lisämausteensa kaikenlaisiin reissuihin antaa. Endorfiinipöhinä on meinaan aika metka juttu, ja itselleni treeni ei lukeudu velvollisuudeksi vaan etuoikeudeksi, vaikka melko usein ennen treeniä vaakalepi saattaisikin houkuttaa käsipainoja enemmän.



Yllätyin positiivisesti Turun kahvila- ja ravintolarepertuaarista, ja päädyttiin hotelliin kirjautumisen ja suihkun jälkeen pitkän linjan turkulaisten suosituksien pohjalta pihviravintola Torreen. Yleensä ravintoloissa tulee nautittua aina varman päälle joka kerta toimiva hampurilaisateria, joka todella harvoin pettää odotukset. Vähän hienommissakin paikoissa on yleensä tarjolla vähän fiinimpää burgeria, jonka yleensä junttiratkaisuna nappaan listalta. Joka kerta valitessani vaihtelun vuoksi jotain muuta, iskee välitön annoskateus sille kaverille, jonka eteen kannetaan mehukkaan näköinen hamppari. Damn!
Tällä kertaa kuitenkin päätin riipaista, ja päädyin arpomaan Kobe- ja Satsuma-härän väliltä päätyen jälkimmäiseen ratkaisuun. Tajusin aika nopeasti, että nyt ollaan hienon äärellä, kun eteen tuotiin lihan tarkkaan laadittu aitoustodistus. Paperista ilmeni mm. syömäni härän nimi ja sukupuu isomummeihin ja -pappoihin saakka. Tietenkin henkilöllisyys oli ilmennetty paperiin myös tämän omalla nenänjäljellä. Suurena lihan ystävänä annos ei todellakaan ollut pettymys, ja pääsinhän kaiken lisäksi maistelemaan Jumpan valitsemaan neljän ruokalajin keittiömestarin menuuta, joten minkään tason annoskateutta ei juuri ehtinyt syntyä. Jumppakin siinä ohessa totesi, että olen kuin Kreikan velkakirja, mutta koroista ei tietoakaan. Olen siis ilmeisen kannattava sijoituskohde!

Sunnuntaiaamu menikin sitten hotelliaamupalan runsaudesta nauttiessa, joka toi hyvää kontrastia edellisen illan maisteluun painottuneelle fine-diningille. Börssin aamupala oli maineensa arvoinen, ja paikan erikoisuus eli kermamaitoon keitetty luomuruispuuro oli herkkua isolla hoolla. Useiden santsilautasten aiheuttama ruokakooma iski kuitenkin yllättävän lujaa luihin ja ytimiin ruokalevosta huolimatta, ja melkein teki jo mieli ilmoittaa, että skippaan treenin suosiolla illalle.
Onneksi pidin pintani, ja koneiston lämmetessä selkä sai osuvaa kyytiä, ja PP Fitness Centerin selkälaitekanta tuli todettua suorastaan erinomaiseksi. Saliturismin toimivuutta en siis suinkaan turhaan tuonut esille edellisissä kirjoituksissani, ja tietty suonissa pöhisevät aamun karjalanpiirakat antoivat oman potkunsa tälle treenille. Perään vielä vähän hauista liikkeelle, niin olin sen verran valmista kauraa hyvin syöneenä ja treenanneena, että paluumatka Tampesteriin meni hiljaa kuorsatessa apukuskin paikalla. Uni maistui myös siitä huolimatta, että Jumpan hartaasta toiveesta käytiin vielä visiitillä alakerran Puressa, jossa naamariin hujahti cappuchino tuplaespressopohjalla. Niin mikä ihmeen kofeiinitoleranssi?

Viikonlopun jälkeen olin kyllä aivan rikki, romuna ja raatona. Tiedättekö sen tunteen, kun jokainen paikka on niin jumissa ja hellänä vinttiä myöten, että esimerkiksi kaatuessanne illalla sänkyyn, teillä ei ole minkään maailman kontrollia kehossanne jarruttamaan liikettä? Sängystä ylös nouseminenkin vaatii pitkän strategisen suunnittelun, sillä tavanomaisesti lihasvoimalla suorittaen tämä ei vain onnistu. Ensin on mietittävä, miten onnistuisi rullaamaan mahdollisimman kevyesti sängyn reunalle, josta pääsisi tiputtautumaan jalkojen päälle, koska vatsa- ja jopa kaulalihakset ovat niin juntturassa, ettei niillä nosteta edes oman kehon painoa, hah! Rankkaa tämä urheilu.
xoxo,
Piia
PS. Menoa voit seurata blogin lisäksi myös:
Instagramissa: piiapajunen
Snapchatissa: piiapajunen
Facebookissa: täältä