KUINKA ALASTI SALILLA SAA (JA KEHTAA) TREENATA?

Hävytöntä soijaa puskee pintaan, eikä salin ilmastoinnitkaan näillä helteillä liikaa pelasta. Hiki painaa päälle, vaikka nostaisi vain vesipulloa huulille verryttelyalueen lattialla röhnöttäen. Millaisilla kuteilla siellä treenimestoilla sitten olisi soveliasta treenata? Etenkin nyt, kun kuumuus turruttaa mielen ja hikeä valuttaa niin, että heikompia huimaa.
Jos minulta kysytään (ei kysytä, mutta kerron silti), niin salilla ja treeniahjoissa saa treenata tasan sellaisissa kuteissa kuin itse haluaa. Ehkä bikinialaosat jättäisin silti himaan, ja farkkujen soveltuvuus jumppakuteiksi on vähän niin ja näin, mutta jokainen menköön makunsa mukaisesti ja niin kuin hyvältä tuntuu. Minähän mieluiten treenaisin 365 päivänä vuodessa pikkushortseissa ja kikkanassa topissa, mutta talvella kun ei tahdo tarjeta. On jotenkin vapauttavaa, kun ei ole liikoja vaatteita tiellä häiritsemässä.
Se, mistä kenenkään ei kuuluisi välittää on muiden katseet tai mielipiteet. Ja näitähän ei usein edes oikeasti ole, vaan ne omat kauhukuvat muiden aivoituksista luodaan omissa silmissä. Ei minulla ainakaan ole aikaa saati minkään sortin intressiä tuijotella ja arvostella kanssatreenajien pukeutumista mieleni sopukoissa oman fyysisen menoni ohessa. Ja totuuden nimissä mainittakoon, että jos minut bongataan salilla muita salaa kyyläilemästä ja vilkuilemasta on usein kyse a) sairaan upeasta fysiikasta b) päälläsi olevista päheistä treenikuteista tai c) mielenkiintoisista treenivariaatioista.
On myös todella surullista, että osa ihmisistä häpeää omaa pintaansa niin paljon, etteivät uskalla helteilläkään pukeutua hieman köykäisemmin, vaikka mieli niin kovasti tekisi. True story. Hävetään omia ”muhkuraisia reisiä”, mahdollisia selluliittejä tai edes orastavasti röllöttävää vatsaa, että mieluummin verhoudutaan tuskaisen kuumiin säkkeihin. Olen päätynyt viime aikoina moniin keskusteluihin ja lukenut useita tekstejä siitä, että henkilö ei vain kehtaa pukea shortseja kinttuihinsa. Voi jehna. Miksi näin?

Ja joo toki minä näytän tämän postauksen kuvissa kohtuu edustavalta niukoissa salikuteissani. Mutta. Paljastanpa pienen totuuden. Kyllä mullakin sieltä kylkimakkarat tursuavat ja vatsa römpsöttää shortsin etumuksen pielestä kun pistää kyykkyräkissä hösseliksi. Sumomavea riipoessani pakarani ei shortseissa saati treenitrikoissakaan näytä kovin herkulta puristuessaan ryttyiseksi rusinaksi. Vatsoja rutistellessani saan katsella, kuinka vatsarasvani vetäisee mutruun ja makkaroille. Ää, apua! Ei kukaan voi olla täydellinen vahanukke, eikä varsinkaan salilla pääidea ole näyttää täydelliseltä ja vihreettömältä. Siellä ideana on keskittyä treenaamiseen ja omaan hyvään oloon kokonaisvaltaisesti.
Tässä vaiheessa paljastan toisen totuuden. Tässä kesäkuuman yllättäessä tämän suomalaisen treenisielun itsellekin iski pieni hämmennys kämmeneen. Hengailin hikipäissäni kotona valmiiksi kikkanoissa treenikuteissa, ja salille tästä siirtyessäni huomasin oikeasti olevani hieman häpeissäni niistä pienistä vaatekappaleistani. Kun suurinosa suomalaisista naisista treenaa pitkälahkeisissa trikoissa ja vatsan peittävissä vaatteissä ympäri vuoden (toki ihan siksi, että se on Suomen sääolosuhteissa käytännöllistä), niin tunsin itseni hieman kummajaiseksi. Alkoi jostain syystä epäilyttää.
En minä sinne itseäni halunnut mennä esittelemään, mutta piru vie, kun rrrrrakastan kesäkuumalla treenaamista, kun päällä on vain kikkana urkkatoppi ja lyhyet shortsit. Niin minä olen oppinut treenaamaan nuoresta urheilijanalusta alkaen kesäkuumalla ja keskellä talveakin, ja se on ollut vain niin äärimmäisen käytännöllistä ja luonnollista. Miten ne muiden ihmisten ajatukset (jotka luultavasti olivat täysin itse keksimiäni) onnistuivatkin porautumaan omaan kallooni ja lähes hairahduttamaan minut vankalta polultani? Perskules sentään heikko mieleni.
Jos jollakin silmäparilla siellä ruudun toisella puolella on fiksaationa häpeillä omaa pintaansa, mutta haluaisi uskaltautua silti treenailemaan ainakin näin kesäkuumalla vähän köykäisemmissä kuteissa, niin tässä pamahtaa ilmoille viekas haaste. Nyt seuraavan viikon aikana pue jokaiseen treeniisi jotain sellaista, josta et ole ihan täysin varma, mutta mielesi kuitenkin hieman halajaisi. Epämukavuusalueelle astuminen usein oikeasti kehittää, ja pian saatatkin huomata, että oletkin puskenut näitä rajoja yhä kauemmaksi. Tämä pätee niin treenipukeutumiseen kuin mihin tahansa muuallekin elämässä. Omia rajojaan kannattaa testata (ainakin hyvän maun rajoissa).

Toki en minä tuomitse, eikä asia ole aina niin yksiselkoinen. Moni silti tykkää kesäkuumallakin treenata pitkissä lahkeissa ja hihoissa ihan sekin takia, että he kokevat sen miellyttävämmäksi. Kerran ihmettelin frendini ympärivuotista pitkähihaisissa treenaamista, ja tämä totesi, että näin verhoutuneena kovana hikihattuna tämän vuolaana virtaava soija ei lähde valumaan pitkin penkkejä ja masiinoita. Ymmärsin yskän.
Tässä vaiheessa onkin huomautettava, että paljaan ihon (tai takaraivosoijan) jättämät vauluvat hikiläntit olisi melkoisen kohteliasta kanssatreenajia kohtaan pyyhkäistä pois. Jos hikipyyhe unohtuu kotiin, niin aina voi käydä nappaamassa pari paperipalaa saniteettitilojen kätköistä ja putsata jälkensä.
Ja jos ei oikeasti vain niissä shortseissa saati napatopissa viihdy, niin ei niihin kannata itseään väkisin tunkea, ja tuntea surkeaa fiilistä peilikuvaa salilla katsellessaan. Pääasia on, että itse viihtyy kuteissaan ja nahoissaan, mutta kärpäsestä ei kannata tehdä härkästä. Meistä kukaan ei ole täydellisen hiottu timantti, ja kaikista meistä löytyy muhkua, rasvaa ja ruttua.

Soijalla kuormitettuja treenisessioita just sulle!

VILKAISE MYÖS:
Hävettääkö salilla…?
& Milloin ja miksi skippaan treenin?

EDELLINEN JUTTUNI:
Oma suhteeni alkoholiin

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram