5 VIIKKOA KISOISTA – PALJON PAINO ON NOUSSUT?

Kisoista on nyt kulunut viitisen viikkoa. Toistaalta tuntuu, että skaboista on kulunut huomattavasti pidempi aika, mutta tavallaan ihan kuin siellä Toronton kinkereissä olisi vasta pistetty tuulemaan ihan hetki sitten. Aika siis juoksee, mutta mun puolesta antaa kirmata vaan, koska elämä on aika jees, vaikka kulunut viikko onkin ollut kaikessa huikeudessaan aika raskas. Rankka matkustaminen rapakon takaa Suomeen, jetlag, koko viikon hommien tykittäminen kasaan parissa päivässä rätti väsyneenä ja tähän päälle vielä härdellin täyteinen viikonloppu Jyväskylässä siskon hääjuhlissa. Huh heijaa.
Jos viime viikon megaläjäystä ei laskena, niin rehellisesti sanottuna tuosta kevään prepistä palautuminen on ollut tällä lyhyellä aikajänteellä tarkasteltuna ehkä parhainta koskaan, vaikka eihän vastaavasta vedosta kokonaisvaltaisesti näin lyhyessä ajassa todellakaan palauduta. Muistan itsekin ensimmäisen preppini jälkeen uhonneeni parin viikon jälkeen ihan vakavissani, että kyllähän tämä likka on jo täysin palautunut ja valmiina pian uuteen kisapreppiin. Ahahahaha. Huutonaurua ja facepalm.
Sitähän tämä kuitenkin on, että koko aika opitaan, eikä keltanokkana voi kaikkea tietää ja ymmärtää, saati kehoaan oikeasti osata tulkita kovinkaan tehokkaasti (jos nytkään lähellekään täydellisesti). Sikamättöjen siivittämät treenitehot ja sokerin tuomat energiapiikit kyllä antoivat aina mukavasti potkua, mutta palautuminen rääkistä nimeltä kisapreppi vie hieman enemmän kuin muutaman viikon, ja oman kokemukseni kautta puhutaan useista kuukausista, vaikka yksilöllisiähän nämäkin jutut ovat ja riippuvat paljon myös toteutuksesta.

No miten tähän on nykyhetkeen on Torontosta päädytty? Tein päätöksen pamauttaa sapuskat ja sitä myötä energiansaannin rohkeasti aiempaa reippaammin nousuun, ja seurata mielenkiinnolla tilanteen kehkeytymistä. Noh, päivittäin asiaa tarkastelemalla paino jatkoi edelleen alakantissaan, olo tuntui ihan järisyttävän hyvältä, treeni kulki ja peilikuva näytti koko ajan vahvemmalta ja terveemmältä. Entistä enemmän lisää sapuskaa siis koneeseen ja tiehämmillä nostoilla. Pirulauta. Sehän näytti toimivan suorastaan yllättävän hyvin, ja näyttää toimivan edelleen. Kisojen jälkeisten aerobisten treenien määränkin voi laskea yhden käden sormilla, vaikka salilla ollaan painettu menemään raskaita painoja liikutelleen se vanha tuttu neljä treeniä viikossa.
Miksi lähdin alun perin tekemään näin reipasta reversedieettiä? Eikö lihominen pelottanut? Entä se tiukalla dieetillä alas ajettu aineenvaihdunta? Olympia-skabaan oli Toronton kisasta tasan 16 viikkoa aikaa, ja tätä väliä en yksinkertaisesti halunnut viettää itseäni riuduttaen, eikä se olisi ollut missään tapauksessa järkevääkään. Rasvat olivat kisan jäljiltä kropassani lähtötilanteessa naiseksi melkoisen minimaaliset, eikä minua rääkätty loppuun missään vaiheessa kisaprepillä, joten oikea ja riittävä ravinto tähän päälle ei ihan heti muutamassa yössä lähde tyttöä pullauttamaan.
Ja oma mielipide on se, että kyllä ne “pullahdukset” tulevat sitä rehellistä paskaa syömällä (jota popsitaan energiasisällöllisesti monesti huomattavasti enemmän kuin itselleen edes myönnetään), koska sitäkin olen testannut. Lisäksi lihominen on myös vissisti eri asia, kuin normaali ja järkevä painon nouseminen, mikä menee todella monella tavallisella tavoitteellisella treenajallakin ajatuksissa turhankin helposti sekaisin keskenään. Painonnousu ei myöskään aina ole sitä rasvaa, ja tästä olenkin jo kirjoitellut pari omaakin postausta “Heitä nyt se henkilövaaka roskakoriin” ja “Miksi paino nousee, kun syö hiilareita?“.

Tämän vuoksi lähdin kokeilemaan nostaa päivittäistä energiasaantiani aika vauhdikkaasti ja tiheään tahtiin. Näitä nostoja tein melko lailla fiiliksen mukaan ja tilannetta seuraillen tyylillä “paino junnaa edelleen, eli tänään voisi taas nostaa”. Cheatmealit ja vapaasyöntipäivät eivät ole itselleni kovinkaan palkitseva tai motivoiva asia, joten niitä en oikeastaan edes harrasta. Syön normaalin päivittäisen energiansaantini ja makroravinnejakaumani puitteissa ihan riittävän monipuolisesti omia makunystyröitä miellyttäviä ruokia ja ihan rehellisiä herkkujakin. Mieluummin syön siis tasaisella, johdonmukaisella ja riittäävällä energiansaannilla päivittäin hyviä ruokia laajalla skaalalla, kun nipistelisin viikolla ja nälissäni sekä herkunhimoissani mättäisin viikonloppuisin sieluni silmin. Nälkä ja ravinnonpuute ajaa ihmisen kyllä loppuun ja pohjattomalle keksipurkille.
Ja jos haluaa mässäillä, niin sekin on ihan fine, mutta sitten on turha kitistä. Mättämisen ja säännöllisten vapaasyöntipäivien hauskuus on tullut meinaan myös aikoinaan testattua, ja piru vie oli helmeä omistaa kunnon ghetto booty ja imeä sokeria kiduksiin. Olen kuitenkin ihmisenä sellainen, että se mitä intoudun tekemään määrätietoisesti ja ihan toden teolla, niin alitajuisesti tähtään jatkuvaan laaja-alaiseen kehitykseen myös toimintatavoissani ja valitsen mieluummin kokonaiskuvan toimivuuden hetken nautinnon sijaan. Okei okei, isosiskoni häissä tuli nyt viime lauantaina pistettyä ensimmäistä kertaa makrolaskuri sivuun kisapäivän imättöjen jälkeen, ja tuhosin kyllä huolella kakkupöydän antimia illan aikana, hah! 😉
Tykkään perustaa kaikki tekemäni ratkaisut edes jollain tapaa johonkin järkiperäiseen ajatteluun, ja heti kisan jälkeen mietin jo kaikki mahdolliset skenaariot, mitä nopeammasta safkojen nostamisesta sekä aerobisten äkkinäisestä minimoinnista voisi seurata. Tuotantotalouden DI-opiskelijana päätin esittää teille pohdintojani nörttimäisesti SWOT-analyysin muodossa, joka on muuten kiperiin tilanteisiin ja päätöksentekoon oikeasti oiva työkalu ihan elämässä yleensä (vink vink). Ja en nyt itse tätä kyseistä kaaviota viisi viikkoa sitten vääntänyt (haha), mutta näitä tämän analyysimallin neljää näkökulmaa pohdin tällöin alitajuisesti vintillä. Analysointi on oikeasti ihan parasta, haha! 😀


Noh, otsikossa jo lupailin paljastella paljonko sinne henkilövaa’alle on tullut lisää lastia. Viiden viikon jälkeen tuossa viikonlopun alla vaaka näytti vaivaiset pari kiloa kisapainosta (ennen viimeistelyjen aloittamista), ja pyörii siten samoissa lukemissa kuin 2-3 viikkoa ennen Toronton skabaa. Tarkoituksena olisi nyt antaa tuon painon nousta vielä hieman safkaa lisäämällä, koska tiedän, että pieni rasvamäärä tässä kehossa tekisi tähän väliin vain hyvää ja auttaa rasittunutta ruhoa freesaantumaan ennen Olympia-prepin alkamista ja lavalle nousemista. Onpahan myös enemmän safkaa mistä dieetillä kiristää, ja itseasiassa nyt tällä hetkellä ei edes olla kovin kaukana ennen kevään prepin alkua ollutta energiasaantia, eli PMMP:tä lainaten: “h******lvetin hyvin menee”.
Toki viikonlopun hääkakkubuffet antoi varmasti hyvän perspotkun tuolle painolle, mutta lisätään sitä ruokaa nyt kunnolla viime metreille, koska Olympiaan on reilu 10 viikkoa aikaa, ja pian sitä ollaan taas prepin äärellä. Prepin alkamisajankohtaa ei ole vielä koutsi-Pajulahden kanssa päätetty, ja mutta mennään tilannetta seuraillen. Sitähän sekä kilpaurheilu että kehonmuokkausprojektit ovat, että suunnitellaan, toteutetaan, seurataan ja reagoidaan.
Ja haluaisin muistuttaa vielä lopuksi, että tässä avasin omaa tyyliäni toteuttaa ruokavaliotani. Kilpailen ammattilaisena vapaaohjelmafitneksessä, joten jokaisen ei tarvitse eikä kannatakaan elää samanlaisilla ruokatottumuksilla kuin minä. Toki saa, jos se tuntuu itselle motivoivalta, mutta älä ikinä aseta itsellesi paineita toteuttaa ammattilaisfitnesskilpailijan elämäntyyliä, jos et sitä itse satu olemaan tai pro-lavoille lähitulevaisuudessa tähtäämään. Minäkään en kaikkeen pysty, joten ei tarvitse sinunkaan. 😉

Muikeaa maanantaita ja paukkuja alkaneeseen viikkoon!

Tsekkaa myös: Kevään dieetin analyysi – paljon pudotin?

Edellinen juttuni: Loppuneet kosmetiikat – ostanko uusiksi?

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Blogit.fi // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen