Maria is Strong
Maria is Strong

Mitä pään magneettikuvauksessa tapahtuu? – potilaan näkökulma

Tänään on pään magneettikuvaus. Korut ja lävistyksen poistettu. Olen huolehtinut, että vaatteissa ei ole metallia. Farkut sai jäädä kotiin ja päällä on tänään kuminauhavyötäröiset housut – en halua sairaalakaapua päälleni. Rintaliivinä ovat sporttitoppi – ettei niitäkään tarvitse riisua kuvausta varten metallihakasten takia. Pään magneettikuviin valmistautuminen on tuttua puuhaa.

Vaikka MS-tauti on ollut minulla diagnosoituna vasta puolitoista vuotta, olen  jo seonnut laskuissa, kuinka monta kertaa olen käynyt pötköttelemässä MRI kuvausputkessa. Minulla on jokin mielikuva siitä, että olen käynyt pään magneettikuvauksessa yhdeksän vanhana, jolloin sairastin aivokalvontulehduksen. En kuitenkaan muista, miltä kuvausputkessä silloin tuntui.

Maria (is) Strong blogi
Kuva: Pixabay

Sivustaseuraaminen vaihtui omakohtaisiin kokemuksiin

Hoitajana olen valmistellut omia potilaitani pään magneettikuviin. Olen kuullut, kuinka siellä on iskenyt ahtaanpaikankammo ja joskus on pitänyt rauhoittavaa lääkettäkin kuvausta varten ottaa. Voiko kuvaus olla niin kammottava juttu? Kyllä voi.

En itse asiassa tiennyt kärsiväni hienoisesta ahtaanpaikankammosta. Se selvisi  kun kävin toissa vuonna ensimmäistä kertaa pään magneettikuvassa. Minulla kuvattiin silloin ensin selkää, kun yritettiin etsiä syytä, miksi alaraajoista lähti voimat silloin toukokuussa 2017. Selän magneettikuvassa makaaminen ei ole homma eikä mikään. Siinä pää jää mukavasti putken ulkopuolelle tai juuri siihen putken suulle.

Röntgenhoitaja tarkastaa esitietolomakkeen läpi. Kyllä – kaikki mahdollinen metalli on otettu pois. Ei ole muuta metallia kropassa. Kyllä – kuvaus on tuttu juttu. Kanyyli – laita kyynärtaipeeseen kun mun kämmenselän suonet on huonommanpuoleiset.

Minulla on aina pään magneettikuvauksessa käytetty varjoainetta. Sitä varten ennen kuvaukseen menoa on laitetaan iv-kanyyli, josta varjoaine ruiskutetaan sisään kuvauksen aikana. Sitten on aika käydä pötkölleen kovalle ja kapealle laverilla. Saan korvatulpat korviin ja korville vielä kuulokkeet, joista voin kuunnella radiota. ” Nostalgia-kanava ja mahdollisimman kovalla”. Päälle vielä viltti, koska minua alkaa aina paleltamaan kuvauksen aikana. Jalassani olevat tatuoinnit puolestaan alkavat aina tuntumaan lämpimältä kuvauksesta johtuen, mutta muuten viluttaa.

Saattaisit pitää postauksesta: Luottavaisin mielin – uuden lääkkeen aloitus

Kauhuskenaario päässä putkeen

Saan polvieni alle tyynyn, käteeni kumisen pallon, joka on hoitajakutsu. Kuvauksessa ei saa liikkua ja se olisi melkein mahdottumuus, koska pää on tuettu tiukasti paikoilleen. Kuulen pään ympärille asetettavan kehikon napsahduksen ja yritän rauhoittaa mieltäni.

Olen nimittäin kehittänyt jo kauhuskenaarion (kiitos elokuvien ja vilkkaan mielikuvitukseni), jossa minä olen jo magneettikuvausputkessa ja henkilökunnalle tapahtuu jotain. Minä en saa pään ympärillä olevaan kehikkoa auki ja näin en pääse ryömimään kuvausputkesta pois. Keskityn hengitykseeni muutaman hengenvedon ajan. Ei mitään hätää.

Kuva: Pixabay

Pysytään hengissä

Laveri jolla makaan liikkuu putkeen sisälle. Putki pysähtyy tutun värikkään pöllötarran kohdalle. Tässä kohdassa alkaa aina magneettikuvausputki ahdistaa. Liian ahdasta. Tämä on aina kohta, joka saattaa kiikahtaa kummin päin vain – joko alan todella panikoimaan, tai selviän tästä. Hengitä, hengitä…ei mitään hätään. Keskityn rahoittumaan. Suljen silmäni ja keskityn kuuntelemaan Bee Geesin Staying Alive- kappaletta. Huomion keskittäminen muihin asioihin auttaa.

Magneettikuvauksessa korvatulpat ovat tarpeen. Kone nimittäin pitää kovaa meteliä – miltei koko ajan. Se paukkuu. Sieltä kuuluu kovaa piippausta. Aika kuluu nopeasti, kun yrittää arvata, mikä kappale radiokanavalta soi – se kun jää sen kaiken metelin alle. Ja sitten yleensä torkahdan. Jostain syystä nuo kovat äänet, lämmin peitto ympärilläni ja kova keskittyminen kuulokkeista tulevaan musiikkiin ovat oiva tilanne pikku nokosille.

Saattaisit pitää postauksesta: Eikö meillä kaikilla mene välillä ihan hyvin?

Ja uutta kuvausta kohden

Havahdun kuulokkeisiin tulevaan hoitajan ääneen, joka ilmoittaa, että nyt laitetaan varjoaine. Sen jälkeen, kanyylin huuhtova keittosuola lemahtaa ilkeästi nenään. Nyt ollaan jo loppusuoralla. Kuvaus päättyy kohta. Kuvaus on kestänyt noin puoli tuntia.

Kuvauksen jälkeen iv-kanyyli poistetaan. Kengät jalkaan, takki päälle ja kotiin. Tämän kuvauksen tulokset saan tietää seuraavalla neurologikäynnillä. Viimeisimmän kuvauksen mukaan aivoihin ei ollut tullut lisää plakkeja. Lähikuukausina joudun taas kuvauksiin, jossa katsotaan selkäytimen tilaa. Muuten MS-taudin pään magneettikuvausten väli riippuu paljon lääkityksesta ja oireilusta.

Onko sinulla kokemusta pään magneettikuvauksesta? Miten se meni?

Seuraatko blogia jo somessa?

Instagramissa @mariaisstrongblog ja Facebookiiin tästä

**********

Blogin suosituimpia postauksia:

Mitä kaikkien tulisi tietää fatiikista eli äärimmäisestä uupumuksesta?

Mitä, jos olisin sairastunut MS-tautiin Englanissa asuessani?

Asia, mikä MS-taudissa ärsyttää eniten

Kommentit (4)

  1. Eelin

    Mä oon käyny kahdesti pään magneettikuvassa. Ekalla kerralla olin ehkä vyötäröä myöten putkessa ja kesti noin vartin. Toisella kerralla tutkittiin myös kaulasuonia varjoaineen kanssa ja silloin olin putkessa ihan kokonaan ja kesti noin 45 min. Mua ei sinänsä ahtaat paikat ahdista, mutta tuntuihan se silti hurjalta olla pitkä aika ahtaassa putkessa täysin liikkumatta. Se laitteen ääni on kyllä järkyttävän kova! Ekalla kerralla en saanu jostain syystä korvatulppia vaan pelkät kuulokkeet joissa raikasi radio, en tietenkään osannut niitä edes vaatia, kun ei ollut aiempaa kokemusta. Reklamoin tästä kyllä sairaalalle ja seuraavalla kerralla sain korvatulpat ihan pyytämättä. Siellä putkessa tulee kyllä yllättävän viileä ku on vaan paikoillaan, viltti oli mullaki siis tarpeen.

    • mariaisstrong

      Kiitos kommentista! Se kuvausputki on kyllä sitä luokkaa, että varmaan monella tulee hieman klaustrofoobinen olo, jos siellä joutuu kauan makaamaan. Onhan se toisaalta hienoa, että niinkin helposti pystytään diagnosoimaan monia asioita.

  2. Werner Scoble

    Danke!!!!

  3. Susanna maalta

    Minulla on magneettikuvattu ties miten monta kertaa päätä ja selkäydintä. Keuhkoja ja rintoja on kuvattu muutamia kertoja. Kärsiin ahtaanpaikan- ja myös suljetunpaikankammosta, joten vaikeaa on. Ekan kerran sain rauhoittavan lääkkeen. Sen jälkeen olen onnistunut rauhoittamaan mieleni niin, että olen pärjännyt ilman lääkitystä.
    Minua on kuvattu myös niin, että robotti pistää varjoaineen. Silloin kuvausta ei tarvitse keskeyttää varjoaineen laiton ajaksi.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *