Elämä on kaunista
Tänään nousen jalat ja sormet jäykkinä. Takana on huonosti ja katkonaisesti nukuttu yö. Kiukuttaa ja väsyttää. Tätäkö elämäni on? Tuntuu, että tämä on se tunnetila, mikä minulla useinmiten on.
Tarraa ja teflonia
Negatiivisten kokemusten on sanottu tarttuvan tiukasti tarranauhan tavoin muistiin ja positiiviset kokemukset liusuvat teflonin lailla pois, mitä aivojen neurologisiin muutoksiin tulee. Sen vuoksi juuri nämä hankalat hetket joinakin päivinä tuntuvat antavan koko yleisolettamukselle elämästäni harmaan värin. Näinhän ei suinkaan ole.
Aistit avoinna iltaan
Eilen illalla kävin kaupungin keskustan läheisyydessä yli puolen tunnin lenkillä. Ilman puhelinta, ilman kameraa. Vain autonavain taskussani. Päivä oli ollut kuuma, mutta iltaa kohden taivaalle alkoi kerääntyä sadepilviä ja mereltä kävi tuuli. Oli helppo hengittää ja kuumuus ei väsyttänyt. Sain katsella hurmioituneena kovalla voimalla joen virtaamista vesivoimalaan. Se ryöppysi niin hurjaa vauhtia, että yli kulkevalle sillalle roiskui vesipisaroita. Ihastelin hopeanharmaita puita, joiden runkoa peitti ihmeellinen seitti. Ehkä puut olivat sairastuneet tai ehkä tyydyn oman mielikuvitukseni tarinointiin valtavista hämähäkeistä. Välillä nenään tulvahti kukkaloiston tuoksu. Aistini olivat avoinna ja mieli rauhallinen.
60 minuuttia mielenpainuvaa
Myöhemmin yritin pissattaa koiranpentuamme yhdentoista aikaan illalla takapihalla. Vesirännistä tuli vielä sateen loputtua vettä – sekös pentua hieman hirvitti. Katselin huvittuneena, kuinka pentu haisteli sateen kastelemaan ruohoa ja hyppeli jahdaten koiperhosia. Mikä ihana päätös ihanalle päivälle.
Ei päivä ollut kokonaan ihana. Minua väsytti ja sormet eivät pelanneet. Mutta 60 minuuttia siitä päivästä oli mieleenpainuvan ihanaa. Pieniä hetkiä, yksinkertaisia nautintoja. Aikaa, jolloin keskityin olemaan hetkessä. Yksinkertainen, unohdettu taito nähdä kuinka kaunista elämä on.
