Saaristolaisleipää, kylmäsavulohta ja avokadoa

Moi!

Meillä oli itsenäisyyspäivän aattona kalamenu, jonka alkupalat meinasivat viedä kielen mennessään: saaristolaisleipää, kylmäsavulohta ja avokadoa. Tämä herkullinen resepti käy hyvin pikkujoulu- tai joulupöydän alkupalaksi, mutta myös huikopalaksi, iltapalaksi, tai mikä ettei myös aamiaispöytään.

Mieheni kehitti reseptin, ja hänellä on tapana heitellä aineksia sekaisin ilman mittoja, joten alla olevan reseptin mitat ovat suuntaa antavia. Kannattaa tehdä välimaisteluja valmistuksen ohella! 😀

 

Saaristolaisleipää, kylmäsavulohta ja avokadoa

Resepti 2-4 henkilölle:

Tästä reseptistä valmistuu täyte noin 4-6 leipäviipaleelle.

  • saaristolaisleipää 4-6 viipaletta
  • 1 rkl voita leipien paistamiseen

Lohi-avokado-täyte:

  • 200 g kylmäsavulohta
  • 1 iso punasipuli (tai 2 pientä)
  • 3 rkl ruohosipulia
  • 1 keskikokoinen avokado
  • ½ sitruunan mehu
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • ripaus mustapippuria
  • 0,5 dl smetanaa

Leikkaa sipuli pieniksi kuutioiksi ja silppua ruohosipuli. Pilko lohi pieneksi hakkelukseksi. Kuutioi avokado. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Laita jääkaappiin maustumaan. Täyte on hyvää jo heti sellaisenaan, mutta vielä parempaa, jos se saa hetken maustua. Meille maistui erinomaisesti myös vielä seuraavana päivänä.

Paista saaristolaisleipiä kevyesti pannulla voissa.

Jaa täyte leipien päälle.

Ja sitten vain nautiskelemaan!

PS. Jos vielä mietit pikkujoulu- tai joulupöydän jälkkäriä, voisi siihen sopia blogistani löytyvä suklaakakku, joka käy myös monen erityisruokavaliota noudattavan pöytään. Kakku on maidoton, munaton ja gluteeniton, mutta silti herkullinein. 🙂

Terkuin, Kirsi

treeni-ja-ravinto reseptit
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *