Suomalaista superruokaa pussista – testissä juotava ateria Ambronite
Juttu on kirjoitettu yhteistyössä Ambroniten kanssa. Tämä postaus sisältää kaupallisia linkkejä, jotka on merkitty postaukseen tähdin*.
Meillä kaikilla on varmasti niitä päiviä, että syystä tai toisesta meinaa ateria jäädä väliin, tai ateriaväli venähtää pitkäksi. Ainakin suurimmalla osalla mun asiakkaista on. Usein multa kyselläänkin, että millä lounaan voisi korvata, jos ei vaikka kerta kaikkiaan ole puolta tuntia päivässä käyttää siihen aikaa. Yhtenä vaihtoehtona olen ehdottanut ateriankorvikkeita, vaikka en itse ole niiden suuri ystävä.
Testissä juotava ateria Ambronite*.
Kun sain blogini kautta testattavakseni juotavan aterian nimeltä Ambronite, olin aluksi hieman epäluuloinen. Kuulin tuotteesta sähköpostiviestin välityksellä vasta ensimmäistä kertaa, ja jostain syystä nimi ei jotenkin vakuuttanut. “Tää on joku jenkkijuttu”, ajattelin. Jatkoin sähköpostin lukemista, ja kiinnostukseni heräsi, kun paljastui, että Ambronite on vegaaninen (jee, ei maitoa!), gluteeniton, kokonaan luomu, GMO-vapaa, eikä sisällä lisättyä sokeria. Lisäksi suomalainen! Okei, todellakin halusin sen itselleni testiin!
Kun sain tuotteen kotiini, tutustuin siihen lisää, ja mulle selvisi, että Ambronite täyttää päivittäiset ravintosuositukset, siinä on käytetty 19 luomulaatuista raaka-ainetta, kuten tyrniä, mantelia, riisiproteiinia, spirulinaa ja yrttejä. Wow! Yhdessä ateriassa (eli pussissa) on 500 kcal, ja annos sisältää 30 g proteiinia. Kuulostaapa hyvältä!
Eli ei muuta kuin testaamaan.
Sain Ambronite-näytteiden mukana shakerin, jonne kaadetaan pussin sisältö, sekä 5,5 dl vettä. Sit vaan sheikkaamaan, ja ateria on valmis 30 sekunnissa. Olipa helppoa, ja jauhe sekoittui veteen hyvin.
Sitten maistelemaan. Mmmmmm…. No, ei mikään gourmet-ateria (eli en vaihtais mun lounasta tähän), mutta ei myöskään huono. Tuli mieleen kaura ja viherjauhe… ja pähkinä. Eniten mua miellytti se, että ateria ei maistunut keinotekoiselta, vaan aidoilta raaka-aineilta. Annoin mun miehen testata, ja uppos sillekin.
Pidemmän päälle sama maku saattaisi alkaa tökkiä, joten testasin myös banaanin kera. Pilkoin blenderiin banaanin, laitoin puolet jauhepussista, ja vettä. Tuli hieman makeampi ja banaanilta maistuva sekoitus. Oikeastaan aika hyvää. 🙂
Mä itse pidän lounastunnistani kiinni kynsin ja hampain, enkä muista, että olisin skipannut sitä koskaan! Rakastan ruokaa ja syömistä, ja myös mahani ilmoittaa kyllä, kun sillä on nälkä. Tykkään myös tauottaa päiväni, ja ateria on yksi tauko. Pidän myös iltaruuasta kiinni, mutta usein se on vähän liiankin tuhti, sillä sen syöminen venähtää lähes poikkeuksetta klo 20-21 välille. Tähän myöhäiseen aikaan vaikuttavat mun työ, sekä harrastukset. Ja kun oon lounaan syönyt noin klo 12 maissa, niin voitte arvata, että pelkkä kaura- tai soijajugurtti (ja aikaisemmin rahka) + banaani ei oikein riitä. Ja muuta en ehdi päivän lomassa lounaan jälkeen syömään. Niinpä tuumasin, että Ambronite toimis mulla erinomaisesti ikään kuin kolmantena ateriana, tai puoliksi nautittuna kahtena välipalana, jolloin en välttämättä tyhjentäisi illalla kotiin päästyä koko jääkaappia.
Testasin muutaman pussin töissä välipaloina, ja toimi! Sain mukavasti energiaa, mahan täyteen, eikä kotona illalla ollut enää suden nälkä.
Ajattelin ostaa tuotetta jemmaan tällaisten päivien varalle. Hieman hintavaa Ambronite tosin on. Laskin, että mun alennuskoodilla (ks. alennus alta) ja nykyisellä dollarin kurssilla 10 pussia verkkokaupasta tilattuna maksaa vähän reilu 8 € / ateria, jolloin välipalalle (puolikas pussi) jää hintaa vähän päälle 4 €. Toki jos vertaa ravintolalounaaseen, niin hinta on edelleen edullinen, ja koostumus varmasti optimaalisempi kuin useimmissa ravintolalounaissa. Ja jos terveydestä puhutaan, niin mikä on liian kallis hinta? Omalla kohdallani 4 € välipalasta hieman kirpaisee, mutta toisaalta tuotteessa on niin paljon superfoodeja, että en hintaa ihmettele.
Jos kiinnostuit, niin Ambronite tarjoaa blogini lukijoille -10 % alennuksen verkkokaupastaan* koodilla KIRSI10.
Mä voin oman testaukseni perusteella suositella Ambroa ainakin:
- kiireisille lounaaksi
- välipalaksi (toimi mulla erinomaisesti myös ennen liikuntaa ja sen jälkeen)
- aamupalaksi (jos on hoppu, tai kiinteä aamiainen ei maistu)
- hätävaraksi matkoille (oli mulla itsellä automatkalla)
- retkille (nopeaa ja ravitsevaa esim. vaelluksella)
Onko teistä joku jo testannut tuotetta? Mitä ootte olleet mieltä? Entä onko joku teistä keksinyt jonkin erinomaisen reseptin, missä käytetään Ambroa? Kommentoikaa ja laittakaa parhaat reseptit jakoon! 🙂
Terkuin, Kirsi