Ystäviä lapsuudesta ja kaitafilmifestivaalit
Viime perjantaina pääsin viettämään ihan älyttömän kivan illan. Paria viikkoa aikaisemmin tipahti Facebookin kutsu Vilmivestivaaleille…. Lapsena perheellämme oli mökki Talin siirtolapuutarhassa. Sieltä on paljon hyviä muistoja: kavereiden kanssa painettiin menemään paljain jaloin aamuista iltoihin koko pitkät kesät pihoilla, puutarhoissa ja lähimaastoissa. Sadesäällä vierailtiin eri mökeissä, kaikki tunsivat toisensa ja olivat ystäviä keskenään pikkulapsista isovanhempiin. Iltaisin äiti oli laittanut mökin eteen lämpimän veden vatiin, sen eteen pallin ja puhtaan pyyhkeen. Illalla jossain vaiheessa, kun oli aika tulla kotiin, istahdettiin tuohon jalkojenpesuasemaan veljeni kanssa peräkkäin, popsittiin mökissä iltapalat ja sen jälkeen ei kauaa unta tarvinut odotella. Ei osattu kaivata nettiä eikä kännyköitä, useimmissa mökeissä ei ollut edes telkkareita. Kun olin n. 10-vuotias, mökkimme myytiin ja sen jälkeen en ole nähnyt Talin ystäviäni. En teini-ikäisenä, enkä aikuisena.
Silloin pojat kuvasivat kaitafilmikameralle itse elokuvia Vilmivestivaalien järjestäjän johdolla (ja oman aikansa todella edistyneellä kameralla). Nyt leffat oli digitoitu ja meille oli varattu tila Lauttasaaresta viettämään iltaa ja katsomaan noita vanhoja leffoja. Ihan mieletöntä! Niitä oli kuvattu Talin kesien lisäksi Töölössä. Kundit kiipeilivät Manskun talojen katoilla, skeittailivat kuivausnaruilla roikkuvien pyykkien väleissä talojen sisäpihoilla ja Stadikan tyhjillä parkkipaikoilla. Talvileffassa porukka laski tahallaan puita päin Töölö metsässä. Ja tietenkään mitään suojuksia ei ollut kenelläkään, eikä mitään koskaan sattunut.
Leffoissa oli todellakin fiilistä. En olisi voinut saada parempia nauruja suoraan sydämestä, kun veljeni kavereineen esitti Tarzania ja apinoita. Toimintakohtauksia riitti huumemiehestä sairaalakarkuriin ja tietysti kunnon tappeluihin, ammuskeluihin ja katoilta tippumisiin. Trikkejäkin oli osattu: Hämähäkkimies hyppäsi korkealle parvekkeelle ja Voimamies tuuppasi sporan liikkeelle jäähallin edessä käsin – molemmat oli kuvattu väärinpäin. Ilmeisesti aikamoinen temppu sen ajan tekniikalla. Kohtauksissa oli myös paljon hienoja sen aikakauden Helsinki-kuvauksia ja -tunnelmia. Paljon on maisema muuttunut, vaikka pääosin samat tutut rakennukset ovat paikallaan.
Ilta täyttyi elokuvista, uusintakohtauksista, ihanasta ruoasta (nam, mitä täydellisiä salaatteja!), hyvästä musiikista (upeita taitureita löytyi purukasta useita!) ennen kaikkea hyvistä, vanhoista ystävistä. Ja kun tekniikka on noista leffa-ajoista kehittynyt nykypäivään, yksi leffaporukasta, joka on kauan sitten Jenkkilään “kadonnut” serkkuni, oli myös virtuaaliläsnä WhatsAppin videopuhelulla.
Etukäteen olin ajatellut, etten todellakaan voisi tunnistaa enää edes parhaita ystäviäni, täytyisi varmaan kysellä heidän peräänsä…. mutta samalla sekunnilla kun näin nämä lapsuuden kesien läheiset kaverit, tunnistin heidät kuin eilispäivästä. Miten voi olla edes mahdollista, naureskelin mielessäni, että ihan kuin lasten päät olisi kiinnitetty aikuisten kroppiin. Vuosikymmenet hävisivät välistä pois ja illan aikaan jokaiselle poksahteli joistain muistin syövereistä vaikka mitä hauskoja asioita, ihmisiä ja tekemisiä niistä kesistä.
Ihan mieletön juttu, on ihanaa, että ilta järjestettiin ja että yhtäkkiä elämään tupsahti takaisin sellaisia ihmisiä, joiden merkitys on ollut niin suuri niin kauan sitten. Ja on oikeastaan aika kummallista, kuinka helposti läheisiä ihmisiä elämän varrelta vain häviää, kun kasvetaan ja kukin lähtee omille reiteilleen. Lapsuuden sosiaalinen elämä on jotenkin niin tiivistä, että silloin solmitut ystävyyssuhteet kantavat yllättävänkin pitkälle ja niin kuin huomasimme, ne kannattaa kaivaa esille ja pitää niistä kiinni. Yhteisessä historiassa on paljon vaalittavaa, muisteltavaa ja yhdessä naurettavaa. Lisääkin pääsimme jo suunnittelemaan ja kesällä olisi tarkoitus palata ihmettelemään Talin tuttuihin maisemiin. Kiitos yllätävästä ja ikimuistoisesta illasta järjestäjille, esiintyjille ja kaikille hienoille persoonille ♥.