Viikonlopun aamut <3

Viikonlopun aamut <3

Viikonlopun aamut ovat parhaita. Ihaninta on, jos aurinko paistaa, sisään tulvii valoa ja ei tarvitse lähteä minnekään heti aamusta. Ja sekin, että sitten kun lähtee ulkoilemaan tai treenaamaan, voi senkin tehdä rauhassa ilman aikatauluja.

Tuorepuristettu mehu

Tänä talvena olen jakanut ympäristööni ilosanomaa tuorepuristetusta mehusta. Se taisi lähteä siitä, kun kauppoihin on ilmestynyt puristinkoneita, joista saa samantien tuoreen appelsiinimehun. Ajattelin, että niin hyvää mehua olisi kiva tehdä useammin kotonakin. Ostin ensin meille appelsiinipuristimen. Sellaisen yksinkertaisimman mahdollisen sähkökäyttöisen, jossa hedelmänpuolikasta painetaan koneeseen, joka pyörii itsestään. Siksi, että se on niin pieni ja näppärä, että sitä tulee pidettyä koko ajan pöydällä appelsiiniröykkiön vieressä ja että se on myös helppoa puhdistaa – eli laitetta tulee oikeasti käytettyäkin usein. Hyödynnän myös koko hedelmän kaatamalla hedelmälihan ja pari jääpalaa mehun sekaan. Jääkylmänä se on minusta parasta.

Tuore juuri puristettu mehu on jotain ihan muuta kuin parhaatkaan kaupan valmismehut. Tätä laitetta appelsiinipussin kanssa olemme jakaneet tulisiasina muutamille tutuillemmekin – ja jotkut ovat jo jakaneet ideaa omillekin tutuilleen. Eli jos saat tulppaanien sijasta tuliaisiksi ystäviltäsi appesiinimehupuristimen ja paperikassillisen hedelmiä, tiedät mistä villitys on startannut… tai jos mietit, mitä viedä itse tuliaisiksi, niin voit halutessasi napata tästä hyväksi todetun vinkin. Mehupuristin maksaa vajaa 20 eur ja aurinkoiseen hedelmäkassiin voi sujauttaa sekaan vielä pari verigreippiä ja sitruunankin.

Laaja reseptihaku; helppoa ja terveellistä

Tässä aamiaiskärryssä näkyykin meille ehkä tyypillisein viikonlopun aamiaissetti; munakasta, tuoretta mehua ja smoothieta.

Oletko muuten jo käyttänyt tuota blogin yläreunan reseptihakua? Sieltä löytyy toistatuhatta reseptiä omina kokonaisuuksinaan – ja kaikki ovat blogin hengen mukaan helppoja herkkuja ja lisäksi terveellisiä. Paljon reseptejä ja inspiksiä erilaisiin aamiaisiin löydät suoraan täältä. Kannattaa käydä tsekkaamassa, jos haluat hyvästellä turhat sokerit ja hiilarit vuoden alun kunniaksi ja toivottaa tervetulleeksi ravinnerikkaammat aamiaisherkut, edes muffinsseissa ei ole sokeria eikä sämpylöissä jauhoja.

Ihanaa ja energistä viikonloppua <3

treeni-ja-ravinto reseptit ravintoaineet elamantapa
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *