Uusikuu – hyvä aika uusille suunnitelmille

Uusikuu - hyvä aika uusille suunnitelmille

Muistatteko, kun julkaisin loppuvuoden Kuukalenterin? Kerroin samalla hieman kuun eri vaiheista ja miten niitä voisi hyödyntää omassa elämässään. Aikoinaan oli yleistä, että kuukalenterista katsottiin, milloin on hyödyllistä vaikka korjata satoa. Nyt kiinnostuksemme kuun liikkeisiin on taas ollut nousussa ja tuota julkaisemaani kalenteriakin käydään katsomassa usein.

Juuri nyt on meneillään pari päivää kestävä uudenkuun vaihe. Tästä alkaa kuun uusi kierto. Tämä on taas se aika, jolloin on hyvä hetki asettaa itselleen tavoitteita ja tehdä päätöksiä tai tehdä vaikka pidempiaikaisia suunnitelmia. Nyt on helpompi keskittyä, sulkea pois ylimääräiset asiat ja hallita suurempiakin muutoksia.

Jos viime päivät ovat luisuneet kuin itsestään herkuttelulinjalle, niin nyt voisi hyvin laittaa ruokavalionkin remonttiin, kun mielikin on yleensä helpommin hallittavissa uudenkuun aikaan.

Kiitollisuuspäiväkirja tälle hetkelle ja tulevaisuudelle

Uusia suunnitelmia voi tehdä myös kiitollisuuspäiväkirjan muodossa. Itse istuin eilen laiturilla kirjoittamassa kiitollisuuspäiväkirjaa. Annoin kynän piirrellä paperille ensin asioita, joista olen kiitollinen juuri nyt. Ihan vain listana sitä mukaa kun niitä tuli mieleen.

Naapurilaiturille tuli istumaan sorsapariskunta, jonka rentoa oleilua pysähdyin ihastelemaan. Tykkään yleensäkin seurata vesilintuja. Ne keskittyvät hetkeen ilman huolen häivää huomisesta. Jos niillä on vaikka reviiristä ärhentelyä toisen linnun kanssa, se puretaan samantien jollain fyysisellä eleellä, yleensä siipien ravistelulla. Seuraavassa hetkessä ärsytys on taas pois ja keskitytään nautiskelemaan ympäröivästä luonnosta. Sitä läsnäolon taitoa on ihanaa seurata.

Sorsien ihailun jälkeen otin taas kynän käteen ja kirjoitin seuraavaan päiväkirjan sivuun niistä kiitollisuuden aiheista, joita koen tulevaisuudelle. Ajattelen asioita, joita toivon ja esitän ne siinä muodossa kuin ne olisivat jo tapahtueet. Mietiskelen asoita, kunnes tunnen ne jo tapahtuneeksi. Lähetän universumille kiitollisuutta, johon se voi vastata niiden aiheilla. Suosittelen, kiitollinen mieli on rento ja tällaisesta kirjoitushetkestä tulee väistämättä tosi hyvä ja rauhallinen olo <3

hyvinvointi onnellisuus mieli
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *